Isabella de France

Englannin kuningatar Isabellan ja veli Kaarle IV:n tapaaminen Ranskassa vuonna 1325. Yksityiskohta Jean Froissartin Chronicles historiikin kuvituksesta n. 1475.

Ranskan monarkia
Kapeting-dynastia
(suorat kapetingit)

Hugo Capet

Lapset:

• Robert II Hurskas

Robert II Hurskas

Lapset:

• Henrik I
• Robert I

Henrik I

Lapset:

• Filip I
• Hugo Magnus

Filip I

Lapset:

• Ludvig VI

Ludvig VI Paksu

Lapset:

• Ludvig VII
• Robert I

Ludvig VII Nuori

Lapset:

• Marie
• Alix de France
• Marguerite de France
• Adèle
• Filip II
• Agnes de France

Filip II Augustus

Lapset:

• Ludvig VIII

Ludvig VIII Leijona

Lapset:

• Ludvig IX Pyhä
• Robert I
• Alphonse
• Pyhä Ranskan Isabel
• Anjoun ja Sisilian Kaarle I

Ludvig IX Pyhä

Lapset:

• Filip III Rohkea
• Robert
• Ranskan Agnes

Filip III Rohkea

Lapset:

• Filip IV Kaunis
• Kaarle
• Louis
• Margareeta Ranskalainen

Filip IV Kaunis

Lapset:

• Ludvig X Itsepäinen
• Filip V Pitkä
• Isabella de France
• Kaarle IV Kaunis

Ludvig X Itsepäinen

Lapset:

• Johanna II
• Juhana I Postuumi

Juhana I Postuumi

Filip Pitkä V

Kaarle IV Kaunis

Isabella de France (1292 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – 23. elokuuta 1358 Hertfordshire, Englannin kuningaskunta) oli ranskalainen prinsessa ja Englannin kuningas Edvard II:n puolisona Englannin kuningatarpuoliso.

Häntä kutsutaan myös 'Ranskan naarassudeksi' (La Louve de France) erityisen väkivaltaisuutensa vuoksi. Alun perin Shakespearen Englannin kuningatar Marguerite d’Anjousta käyttämää nimitystä alettiin käyttää Isabella de Francesta vasta 1700-luvulla.

Suku

Isabella de France oli Ranskan kuningas Filip IV Kauniin ja Navarran kuningatar Jeanne I de Navarren ainoa aikuiseksi elänyt tytär. Hänen veljiään olivat Ranskan kuninkaat Ludvig X, Filip V ja Kaarle IV.

Hänet kihlattiin 7-vuotiaana vuonna 1299, osana Edvard I:n toista avioliittoa Isabellan tätipuolen prinsessa Margueriten kanssa sekä Ranskan ja Englannin välistä aselepoa, 15-vuotiaalle Englannin kruununperijä Edward of Carvervonille, joka oli Englannin kuningas Edvard I:n ja tämän ensimmäisen puolison, kuningatar Eleanor Kastilialaisen nuorin poika.

Avioliitto ja jälkeläiset

Pitkien avioliittoneuvottelujen jälkeen 16-vuotias prinsessa Isabella avioitui Boulogne-sur-Mer'issä 25. tammikuuta 1308 Englannin kuningas Edvard II:n kanssa.

Avioliitto oli epäonninen alusta alkaen. Edvard laiminlöi puolisoaan viettämällä suuren osan ajastaan hyvien ystäviensä kanssa yrittäen vahvistaa valtaansa. Edvard II oli tunnettu homoseksuaalisista tai ainakin läheisistä ystävyyssuhteistaan jo ennen avioliittoaan hovimiestensä, kuten suosikkinsa Cornwallin jaarli Piers Gavestonen ja Hugh le Despenserin nuoremman kanssa.

Avioliitosta syntyi neljä lasta:

• Edward of Windsor (13. marraskuuta 1312 – 21. kesäkuuta 1377), tuleva kuningas Edvard III, avioitui Philippa de Hainaultin kanssa, heillä oli kolmetoista lasta
• John of Eltham (15. elokuuta 1316 – 13. syyskuuta 1336), Cornwallin jaarli, kuoli 20-vuotiaana naimattomana, ei jälkeläisiä
• Eleanor of Woodstock (18. kesäkuuta 1318 – 22. huhtikuuta 1355), avioitui alankomaalaisen Gelren kreivi Reinoud II:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Joan of the Tower (Joan of England, 5. heinäkuuta 1321 – 7. syyskuuta 1362), avioitui 1328 Skotlannin kuningas David II:n kanssa, ei jälkeläisiä

Kuningatar, kamppailu vallasta

Kuninkaan neuvonantajaksi tuli jo kerran maasta vuonna 1321 karkotettu ja vuonna 1322 Winchesterin jaarliksi nimitetty Hugh le Despenser. Hugh le Despenserin pojasta Hugh le Despenser nuoremmasta tuli kuninkaan henkilökohtainen ystävä ja suojatti, vuonna 1312 murhatun Piers Gavestonin tilalle. Despenserien suku hallitsi Englantia vuodesta 1321 lähtien. Heidän johdollaan hallintoa kehitettiin, mutta samalla suvusta tuli hyvin korruptoitunut. Tämä alkoi aiheuttaa laajaa ärtymystä, ja erityisesti heihin oli närkästynyt näiden korkeasta asemasta ja etuuksista kateellinen kuningatar Isabella.

Vuonna 1326 Isabella johti vallankaappausta puolisoaan vastaan, joka pakotettiin 20. tammikuuta 1327 luopumaan vallasta poikansa Edvard III:n hyväksi.

Englannin ja Ranskan välille syntyi kiista, kun kuningatar Isabellan veli Kaarle IV alkoi rakentaa linnoitusta englantilaisten alueelle Akvitaniaan. Vuonna 1324 Despenserit usuttivat kuningas Edvard II:n takavarikoimaan kuningattaren laajat tilukset, karkottivat hänen uskolliset ranskalaiset palvelijansa ja ottivat hänen kolme lastaan huostaansa. Hugh Despenser nuoremman vaimo, Edvardin sisaren Joan of Acren tytär Eleanor de Clare määrättiin Isabellan "taloudenhoitajaksi" valvomaan tämän toimia ja lukemaan kaiken tämän kirjeenvaihdon. Kuningatar pysytteli aloillaan aina maaliskuuhun 1325 asti, jolloin hän matkusti Ranskaan neuvottelemaan ratkaisua kiistaan. Hänen vanhin poikansa Edward of Windsor (tuleva Edvard III) seurasi syyskuussa 1325 Pariisiin vannomaan uskollisuutta Kaarlelle, kun sovinto oli saavutettu. Kuningatar Isabellan kohtelias käytös lievitti Despensereiden ja hänen aviomiehensä kaunaisuutta, ja Isabellaa pidettiin lojaalina.

Kuningatar Isabella päätti olla palaamatta aviomiehensä luo niin kauan kuin Despenserit pysyivät tämän suosikkeina. Pariisissa hän liittoutui Marchin jaarli Roger Mortimerin kanssa, josta tuli hänen rakastajansa. Mortimer oli paennut Lontoon Towerista vuonna 1323, jolloin hän oli noussut kapinaan ja vangittu Despensereiden vallattua hänen maansa.

Alkuvuodesta 1326 Isabella sai liittolaisekseen Hainaut'n, Hollannin ja Zeelandin kreivi Willem II:n, jonka tytär Philippa de Hainault kihlattiin kruununprinssi Edvard of Windsorille. Philippan mittavilla myötäjäisillä hankittiin laivoja ja palkkasotureita. Kuningatar Isabella nousi 24. syyskuuta 1326 maihin lähellä Harwichia, Essexissä Roger Mortimerin, tämän pojan ja suuren sotajoukon kanssa. Isabella ilmoitti tulleensa kostamaan enonsa Lancasterin jaarli Thomasin murhan ja karkottamaan Despenserit. Edvardin kannattajat hylkäsivät kuninkaan ja tämä lähti pakoon nuoremman Hugh le Despenserin tiluksille Glamorganiin. Isabellan saapuessa Lontooseen hänen kannattajansa aloittivat väkivaltaisen kansannousun.

Seurasi viikkoja kestänyt anarkia. Tämän jälkeen käynnistyi ajojahti Edvardin kiinniottamiseksi. Edvard ja kourallinen kannattajia vangittiin 16. marraskuuta ja vietiin Monmouthin linnaan Walesiin, josta hänet myöhemmin siirrettiin Kenilworthin linnaan. Kuningas taivuteltiin luopumaan virastaan; tämä tapahtui 20. tammikuuta 1327. On kiistelty, miten erottaminen tarkalleen ottaen tapahtui. Tiedetään ainoastaan, että valtiopäivät kokoontui tammikuussa 1327 Westminsterin palatsissa ja valitsi Edvardin pojan Edvard III:n uudeksi kuninkaaksi. Molemmat Despenserit tuotiin oikeuden eteen kuningatar Isabellan, Roger Mortimerin ja Lancasterin aatelisten eteen ja tuomittiin kuolemaan. Vanhempi Hugh le Despenser hirtettiin lokakuussa 1326 haarniskassaan tuomittuna vääristä syytöksistä, rahan ja omaisuuden kiristämisestä, teloitettiin ja paloiksi leikelty ruumis syötettiin koirille, pää laitettiin esille hänen läänityksensä pääkaupunkiin Winchesteriin. Nuorempi Hugh le Despenser tuomittiin kruunun rahakamarista vietyjen merkittävien varojen vuoksi hirtettäväksi varkaudesta, mestattiin ja tuomittuna muilta riistämistään maaomaisuuksista petoksesta, revittiin neljään osaan marraskuussa 1326, pää asetettiin esille Lontooseen.

Isabellan perhe vuonna 1315: vas. Kaarle, Filip, Isabella, isä Filip IV, Ludvig ja setä Charles de Valois

Kuningatar Isabellan ja Marchin jaarli Roger Mortimerin asema oli siinä määrin epävarma, etteivät he uskaltaneet jättää syrjäytettyä kuningasta poliittisten vihollistensa käsiin. Edvard siirrettiin 3. huhtikuuta 1327 Kenilworthin linnasta Berkeleyn linnaan Gloucestershireen kahden Mortimerin alaisen huostaan. Geoffrey le Bakerin poleemisesta kronikasta poiketen todistusaineisto osoittaa, että Edvardia kohdeltiin vankeudessa hyvin.

Kuningatar Isabella palaa vuonna 1326 Englantiin mukanaan poikansa Edvard III. Jean Fouquet'n maalaus n. 1460

Kuninkaan kuoleman jälkeen noin syyskuussa 1327 kuningatar Isabellan ja Marchin jaarli Roger Mortimerin valtakausi ei kestänyt kauan. He tekivät rauhan skottien kanssa Northamptonin rauhansopimuksella keväällä 1328. Sopimus oli epäsuosittu. Edvardin velipuoli Edmund of Woodstock teloitettiin 19. maaliskuuta 1330 hänen juoniteltuaan Edvardin palauttamiseksi valtaan. Joidenkin mukaan Roger Mortimer oli syöttänyt Edmundille väärää tietoa Edvardin elossaolosta saadakseen tämän ansaan.

Kuningataräiti ja sijaishallitsija

Nuori kuningas oli vasta 14-vuotias, joten Isabella ja hänen rakastajansa Marchin jaarli Roger Mortimer käyttivät valtaa muutaman vuoden ajan sijaishallitsijoina. Mortimer suostui jopa siihen Isabellan oikkuun, että hän ja Isabella esiintyivät turnajaisissa "pukeutuneina kuningas Arthuriksi ja kuningatar Guinevereksi". Kuningatar Isabella solmi rauhan Ranskan kanssa syyskuussa 1327, ja poikansa epäonnistuneen Skotlannin sotaretken jälkeen Isabella tuki Edinburghin sopimusta 17. maaliskuuta 1328, mikä tunnusti Skotlannin itsenäisyyden. Sopimuksen symbolina oli Isabellan nuorimman tyttären, 7-vuotiaan Joan of the Towerin ja Skotlannin 4-vuotiaan kuningas David II:n avioliitto. Osoituksena tueestaan ​​Isabella ja Mortimer osallistuivat molemmat vihkiseremoniaan.

Heti tultuaan täysi-ikäiseksi vuonna 1330 Edvard III teloitutti Roger Mortimerin syytettynä valtiopetoksesta ja Edvard II:n murhasta. Edvard III säästi äitinsä, leskikuningatar Isabellan ja myönsi tälle runsaskätisen määrärahan määräten kuitenkin, että Isabellan on louvuttava vallasta ja vetäydyttävä julkisuudesta.

Leskikuningatar

Vallankaappauksen jälkeen Isabella siirrettiin aluksi Berkhamstedin linnaan, ja pidettiin sitten kotiarestissa Windsorin linnassa vuoteen 1332 asti, jolloin hän sai muuttaa takaisin omaan Risingin linnaansa Norfolkissa.

Kuningatar Isabella ja poika Edward of Windsor (tuleva Edvard III) osoittavat syyskuussa 1325 kunnioitustaan kuningas Kaarle IV:lle. Äärimmäisenä vas. Isabellan äiti Jeanne I de Navarre. Kuvitus Jean Froissartin Chroniques historiikista 1400-luvulta.

Isabella säilyi erittäin varakkaana; vaikka hänen oli luovuttava suurimmasta osasta maitaan vallan menetyksen jälkeen, vuonna 1331 hänelle myönnettiin uudelleen 3 000 punnan vuositulot, jotka nousivat 4 000 puntaan vuoteen 1337 mennessä, jolloin hänelle myös palautettiin kaikki maaomaisuutensa. Hän eli paljon rahaa kuluttavaa elämää Norfolkissa, johon kuului laulajia, metsästäjiä, tallirenkejä ja muita ylellisyyksiä ja matkusti pian jälleen ympäri Englantia. Vuonna 1348 ehdotettiin, että hän saattaisi matkustaa Pariisiin osallistuakseen rauhanneuvotteluihin, mutta lopulta tämä suunnitelma tyrmättiin. Hän osallistui neuvotteluihin Navarran kuningas Kaarle II:n kanssa vuonna 1358.

Vuosien kuluessa Isabellasta tuli hyvin läheinen nuoremman tyttärensä Skotlannin kuningatar Joanin kanssa, varsinkin sen jälkeen, kun Joan jätti uskottoman aviomiehensä, Skotlannin kuningas David II:n. Tämä oli hänen veljensä vangitsemana Lontoon Towerissa jossa Joan vieraili yhden kerran. Joan hoiti äitiään juuri ennen tämän kuolemaa. Isabella rakasti lapsenlapsiaan, kuten Edward Mustaa prinssiä.

Isabella kiinnostui uskonnosta yhä enemmän vanhetessaan, ja hän vieraili useissa pyhäköissä. Hän pysyi kuitenkin seurallisena hovin jäsenenä ja sai luokseen jatkuvasti vierailijoita; heidän joukossaan näyttää olleen hänen ystävänsä Pembroken kreivitär Marie de St Pol ja serkku Lancasterin herttua Henry of Grosmont. Poika, kuningas Edvard III ja hänen lapsensa vierailivat myös usein hänen luonaan. Hän oli kiinnostunut kuningas Arthurin legendoista ja koruista; vuonna 1358 hän esiintyi Windsorin linnassa Pyhän Yrjön päivän juhlissa yllään silkistä, hopealangasta, 300 rubiinista, 1 800 helmestä tehty puku ja kultainen päävanne. Hän on saattanut kiinnostua astrologiasta tai geometriasta elämänsä loppupuolella ja saanut erilaisia ​​lahjoja näihin tieteenaloihin liittyen. Hänen omaisuusluettelonsa eli perunkirjoituksensa perusteella Isabella omisti eläessään monipuolisen kirjaston.

Perintö

Kuningatar Isabella saa Edvard II:n vangikseen, kuvitus 1400-luvun käsikirjoituksesta

Leskikuningatar Isabella otti klarissalaisjärjestön luostarilupauksen ennen kuolemaansa 23. elokuuta 1358 Hertfordin linnassa. Hänen ruumiinsa palautettiin Lontooseen haudattavaksi Newgaten fransiskaaniluostarin kirkkoon arkkipiispa Simon Islipin pitämässä hautauspalveluksessa. Hänet haudattiin puettuna viittaan, jota hän oli käyttänyt häissään, ja hänen pyynnöstään puoliso Edvard II:n sydän, joka oli asetettu arkkuun kolmekymmentä vuotta aiemmin, haudattiin hänen kanssaan. Isabella jätti suurimman osan omaisuudestaan, kuten Risingin linnan Norfolkissa, suosikkipojanpojalleen Edward Mustalle prinssille, ja joitakin henkilökohtaisia tavaroita luovutettiin hänen tyttärelleen Skotlannin kuningatar Joanille.

Risingin linna, Norfolk

Populaarikulttuurissa

Isabellalla on väitetty olleen avioliiton ulkopuolinen suhde William Wallacen kanssa, mutta tosiasiassa Wallace kuoli vuonna 1305, ennen kuin Isabella saapui Englantiin. Kuviteltua suhdetta kuvataan elokuvassa Braveheart – taipumaton, jossa Isabellan roolia esittää Sophie Marceau.

Kirjallisuutta

• Castor, Helen: She-Wolves: The Women Who Ruled England Before Elizabeth. Faber and Faber, 2011r ISBN 978-0571237067
• Doherty, P. C. : Isabella and the Strange Death of Edward II. London: Robinson, 2003. ISBN 1-84119-843-9
• Lord, Carla: Queen Isabella at the Court of France. Teoksessa Given-Wilson, Chris (toim.) Fourteenth Century England. Prestwich: Woodbridge 2002
• Warner, Kathryn: Isabella of France: The Rebel Queen. Amberley, 2016
• Weir, Alison: Queen Isabella: She-Wolf of France, Queen of England. London: Pimlico Books, 2006. ISBN 978-0-7126-4194-4