Margareeta Ranskalainen
Margareeta Ranskalainen (ransk. Marguerite de France); (n. 1279 – 14. helmikuuta 1318) oli ranskalainen prinsessa, josta tuli Edward I:n toisena puolisona Englannin kuningatar.[1][2]
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Margareeta oli Ranskan kuningas Filip III Rohkean ja tämän toisen puolison Marie de Branbantin (1254–1321) tytär.[1]
Hänellä oli kaksi sisarusta, Évreux'n kreivi Louis ja Blanche (n. 1278–1305), joka avioitui vuonna 1300 Itävallan ja Steiermarkin herttua Rudolf III Habsburgin kanssa, joka oli Saksan kuningas Albrekt I:n poika. Margueritellä oli myös kolme velipuolta isänsä ensimmäisestä avioliitosta: Louis, Filip IV ja Charles de Valois. Hän kuului Kapetingien sukuun.
Marguerite oli vasta kolmivuotias isänsä kuollessa. Hän varttui äitinsä ja Jeanne I de Navarren, velipuolensa kuningas Filip IV:n puolison ohjauksessa.[2]
Avioliitto ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänestä tuli 60-vuotiaan Edvard I:n toinen puoliso noin 16-vuotiaana vuonna 1299. Edvardin ensimmäinen puoliso Eleanor Kastilialainen oli kuollut 49-vuotiaana vuonna 1290, jota tämä oli surrut pitkään.[2]
Koska kuningas tarvitsi lisää miespuolisia perijöitä, hän havitteli ensin Margareetan vanhempaa sisarta Blanchea, joka ensin kihlattiin Edvardin 7-vuotiaalle pojalle (tuleva Edvard II) vuonna 1291 ja sitten hänelle itselleen vuonna 1293. Solmittiin kihlaus, jossa maiden välille tehtiin aselepo ja kuningas luopui tärkeästä läänityksestään Ranskassa Gascognesta.[1] Avioliitosta ei kuitenkaan tullut mitään, kun Blanchea hakemaan lähtenyt kuninkaan veli Lancashiren jaarli Edmund sai selville, että tyttö oli jo kihlattu Itävallan herttua Rudolfille. Edvard julisti tästä vimmastuneena sodan Ranskalle eikä tyytynyt siihen, että hänelle tarjottiin tilalle 11-vuotiasta prinsessa Margareetaa.[2]
Viisi vuotta myöhemmin Edvard I ja Margareetan velipuoli Filip IV neuvottelivat paavi Bonifatius VIII:n myötävaikutuksella aselevon, jonka mukaan kuningas Edvard avioituisi nyt jo 16-vuotiaan Margareetan kanssa ja saisi sekä Guyennen alueen että 15 000 puntaa, joka oli velkaa Margaretille tämän perintönä sekä Margueriten leskenperintönä kuningatar Eleonore Kastilialaiselle kuuluneet maat Ponthieussa ja Montreuilissa. Samaan naimakauppaan liitettiin myös kruununprinssi Edvardin (tuleva Edvard II) ja Filip IV:n tyttären, Ranskan prinsessa Isabelle de Francen kihlaus, he avioituivat vasta vuonna 1308.[2]
Margareeta ja Edvard I vihittiin Canterburyn tuomiokirkossa 10. syyskuuta 1299 sodan riehuessa edelleen Skotlannissa.[2] Häälahjaksi Edvard antoi hänelle koruja, jotka olivat aikoinaan kuuluneet hänen isoisoäidilleen Kastilian kuningatar Blanchelle, kuningas Ludvig VIII:n puolisolle: kultaisen kruunun, kultaisen pikkukruunun ja kultaisen vyön, joka oli koristeltu jalokivillä. Hän myönsi uudelleen puolisolleen myös kaikki ne maat, jotka olivat kuuluneet ensimmäiselle puolisolle kuningatar Eleonorelle.[2]
Edvard I palasi häistä rintamalle ja jo raskaana oleva Margareeta vetäytyi Lontoon Toweriin suojautumaan kaupungissa riehuneelta isorokolta, kunnes Edvard kutsui hänet rinnalleen sotatantereelle Skotlantiin.[1] Häntä ei taloudellisten vaikeuksien vuoksi koskaan kruunattu Englannin kuningattareksi. Suuresta ikäerosta huolimatta avioliitto näyttää olleen onnellinen, Edvard kutsui Margaretia "arvokkaaksi helmeksi".[2]
Margareeta ja hänen poikapuolensa, Edward of Caernarvon, tuleva Edvard II, kiintyivät myös toisiinsa. Edward oli vain kaksi vuotta häntä nuorempi. Hän antoi Margareetalle kerran lahjaksi kalliin rubiini- ja kultasormuksen. Vuonna 1305 nuori kuningatar toimi välittäjänä poikapuolensa ja aviomiehensä välillä sovitellen Edwardin ja tämän ikääntyvän isän välejä ja tyynnyttäen ärtyisän aviomiehensä vihaa. Prinssi Edward kirjoitti äitipuolelleen 1. syyskuuta 1305 ilmaisten kiitollisuutensa: "Kiitämme sinua niin syvästi kuin pystymme siitä ahdingosta, jota olet kestänyt meidän vuoksemme, ja hyvästä tahdosta, jolla olet hoitanut meitä koskevat asiat". Monet Edwardin kirjeistä ovat säilyneet, joista kahdeksan oli osoitettu Margareetalle. Niissä hän puhuttelee häntä "hyvin rakkaaksi rouvakseni ja äidikseni".[2]
Margareetalle ja Edvard I:lle syntyi kolme lasta:
- Thomas of Brotherton (1. kesäkuuta 1300 – 4. elokuuta 1338), Norfolkin jaarli,[2] avioitui (1) 1326 Alice de Halesin (k. 1330) kanssa; heillä oli jälkeläisiä; avioitui (2) 1336 Mary de Brewesin kanssa, ei jälkeläisiä
- Edmund of Woodstock (5. elokuuta 1301 – 19. maaliskuuta 1330), Kentin jaarli,[2] avioitui Liddellin paronitar Margaret Waken kanssa, heillä oli jälkeläisiä; teloitettiin osuudestaan kuningatar Isabella de Francen nostamaan kapinaan puolisoaan Edvard II:sta vastaan
- Eleanor (4. toukokuuta 1306–1311)[2], kuoli 5-vuotiaana
Leskikuningatar
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edvardin kuoltua vuonna 1307 hänen seuraajakseen nousi poika Edvard II hänen ensimmäisestä avioliitostaan. Tämä avioitui vuonna 1308 Margareetan velipuolen tyttären, prinsessa Isabella de Francen kanssa.[1]
Vain 28-vuotiaana leskeytynyt Margareeta vietti viimeiset vuotensa leskenperintönä omistamassaan Marlboroughin linnassa Wiltshiressä.[1] Hän kuoli noin 38-39 -vuotiaana 14. syyskuuta 1318, ja hänet haudattiin Lontoon fransiskaaniluostarin Christ Church kirkkoon, jolle hän oli tehnyt lahjoituksia eläessään.
