Ilomantsin taistelu 1944

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilomantsin taistelu
Osa jatkosotaa
Jatkosodan Ilomantsin mottitaistelussa tuhottu neuvostoliittolainen T-26 -panssarivaunu.
Jatkosodan Ilomantsin mottitaistelussa tuhottu neuvostoliittolainen T-26 -panssarivaunu.
Päivämäärä:

26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944

Paikka:

Ilomantsi, Pohjois-Karjala, Suomi

Lopputulos:

Suomen voitto

Osapuolet

Suomen lippu Suomi

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Suomen lippu Erkki Raappana

Neuvostoliiton lippu 1923–1955 F.D. Gorelenko

Vahvuudet

7 000 (alussa)
14 500 (myöhemmin)

16 000 (alussa)
20 000 (myöhemmin)

Tappiot

400 kaatunutta tai kadonnutta
1 300 haavoittunutta

3 200 kaatunutta
3 450 haavoittunutta
1 400 kadonnutta

Jatkosodan taistelut
Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941)
Operaatio HopeakettuPohjois-SuomiItä-KarjalaKarjalankannasLaatokkamerisotatoimetilmasotatoimet
Asemasotavaihe (1941–1944)
Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942
Sodan loppuvaihe (1944)
Kannaksen suurhyökkäysTali-IhantalaSuurhyökkäys SyväriltäSuurhyökkäys MaaselästäMoskovan välirauha

Ilomantsin taistelu oli Neuvostoliiton viimeinen suuri hyökkäys Suomea vastaan jatkosodassa 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944.

Ennen Ilomantsin taistelua puna-armeijan suurhyökkäykset oli jo pysäytetty Talin–Ihantalan, Viipurinlahden, Äyräpään–Vuosalmen ja U-aseman Nietjärven taisteluissa.

Nyt Neuvostoliiton puna-armeija teki viimeisen suurhyökkäyksen Ilomantsin suunnassa heinä-elokuun vaiheessa vuonna 1944 alun alkaen kahden divisioonan (176. ja 289. D) voimin. Puna-armeija yritti vallata Ilomantsin tärkeän tienristeyksen ja edetä sieltä Suomen VI armeijakunnan selustaan, joka oli pysäyttänyt puna-armeijan hyökkäyksen.

Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari, Erkki Raappanan johtamat tilapäisjoukot – viivytystaisteluissa kulunut ja väsynyt 21. prikaati (21. Pr, noin 7 000 sotilasta) ja Karjalankannakselta apuun siirretty levännyt ja täydennetty Ratsuväkiprikaati (Rv.Pr, noin 6 000 miestä) sekä kaksi pataljoonaa käsittänyt Osasto Partinen kävivät rohkeaan kaksinkertaiseen kaksipuoliseen saarrostukseen perustuvaan vastahyökkäykseen tehden ensin molemmista divisioonista omat mottinsa Leppävaaran–Lutikkavaaran ja Vellivaaran–Lehmivaaran alueille ja pilkkoen sekä tuhoten sitten näitä divisioonia. Tämä Ilomantsin taistelu käytiin noin 40 kilometriä leveällä ja noin 30 kilometriä syvällä alueella.

Samanaikaisesti idästä yritti tulla motitetuille puna-armeijan divisioonille apuun kolme merijalkaväkiprikaatia (69., 70. ja 3.), sekä panssariprikaati ja pioneeriprikaati, nämä kuitenkin torjuttiin.

Lopulta venäläiset näkivät tilanteensa toivottomaksi ja divisioonien henkilöstön rippeet tekivät läpimurron itään (eli pakenivat taistelukentältä). Divisioonien raskas kalusto jäi suomalaisten sotasaaliiksi (muun muassa yli sata tykkiä ja lähes sata kranaatinheitintä), ja taistelukenttä jäi taistelun voittaneiden suomalaisten haltuun.

Ryhmä Raappanan tykistö ampui kymmenen vuorokauden aikana 36 000 kranaattia ja venäläinen tykistö noin 10 000 kranaattia. Venäläisen tykistön vähäiseen tulitoimintaan oli syynä muun muassa suomalaisten sissien sekä Ilmavoimien suorittamat ammuskolonnien tuhoamiset. Esimerkiksi Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykäsen johtama sissiosasto tuhosi 30 kuorma-auton kolonnan, joka oli kuljettamassa tykistön ammuksia.

Suomalaisten arvion mukaan neuvostoliittolaisten tappiot olivat 3 200 kaatunutta ja useita tuhansia haavoittuneita. Suomalaisten tappiot olivat haavoittuneina 1 388 ja kaatuneina 277 miestä.[1]

Venäläisen lähteen (professori Juri Kilin) mukaan: ”Ilomantsin mottitaistelun osallistuneiden yhtymien (289 ja 176.JvD, 3, 69 ja 70 MjvPr) kokonaistappiot 1.–11. elokuuta välisenä aikana olivat esikuntien antamien tietojen mukaan noin 5 000 miestä, joista noin 1 550 kaatunutta ja kadonnutta.”[1] Tappioiden ero selittyy osittain sillä, että suurtaistelua käytiin pari päivää jo heinäkuun puolella ja venäläinen tappiotieto koskee vain elokuuta.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tappiot Ilomantsi sodassa. Ilomantsin sotahistoriallinen työryhmä. Viitattu 6.6.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]