Nietjärven taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nietjärven taistelu
Osa jatkosotaa
Suomalainen sotilas vartiossa Nietjärvellä. 1944.07.19.
Suomalainen sotilas vartiossa Nietjärvellä. 1944.07.19.
Päivämäärä:

11.17. heinäkuuta 1944

Paikka:

Nietjärvi, Laatokan Karjala

Casus belli:

Neuvostoliiton suurhyökkäys Syväriltä

Lopputulos:

Suomalaisten torjuntavoitto

Vaikutukset:

Neuvostoliittolaisten hyökkäysinto Laatokan Karjalassa hiipui

Osapuolet

Suomen lippu Suomi

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Suomen lippu Kustaa Tapola

Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Kirill Meretskov

Vahvuudet

Jalkaväkirykmentit 44 ja 2:
5 000 sotilasta

114. divisioona:
15 000 miestä
80 panssarivaunua

Tappiot

500 kaatunutta tai kadonnutta
700 haavoittunutta

2 200 kaatunutta ja kadonnutta
4 000 haavoittunutta
37 panssarivaunua

Jatkosodan taistelut
Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941)
Operaatio HopeakettuPohjois-SuomiItä-KarjalaKarjalankannasLaatokkamerisotatoimetilmasotatoimet
Asemasotavaihe (1941–1944)
Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942
Sodan loppuvaihe (1944)
Kannaksen suurhyökkäysTali-IhantalaSuurhyökkäys SyväriltäSuurhyökkäys MaaselästäMoskovan välirauha

Nietjärven taistelu oli jatkosodassa heinäkuussa 1944 Aunuksen ryhmän ja erityisesti vahvennetun 5. divisioonan alueella Laatokan Karjalassa käyty suomalaisten torjuntavoittoon päättynyt taistelu, joka esti neuvostojoukkojen tunkeutumisen syvälle Suomeen. Torjuntavoiton saavuttanutta yhtymää komensi 5. divisioonan komentaja kenraalimajuri Kustaa Tapola, joka palkittiin tästä saavutuksestaan Mannerheim-ristillä.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PSS-aseman murruttua alkoi suomalaisten pitkä ja raskas perääntyminen kohti U-asemaa. Suomalaiset viivyttivät eteniviä neuvostojoukkoja kaksi päivää Tulemanjoen viivytysasemassa, mistä joukot perääntyivät U-asemaan.

U-asema ja sen miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U-asema oli keskeneräinen kenttälinnoitettu puolustusasema, jossa oli muutama vahva tuliasema, noin 25 katettua korsua, 12 betonirakenteista bunkkeria, juoksuhautoja ja koko aseman pituinen ja yhtenäinen piikkilankaeste. Kaikkiin panssariuriin oli tehty vahvahkot panssariesteet ja miinoitukset. Nietjärven kohdalla puolustusasema koostui kolmesta erillisestä linjasta, joista viimeinen, kapealla hiekkaharjulla sijaitseva oli selvästi vahvin. [2]

Aseman miehittivät 8., 5. ja 7. divisioonan joukot ja reservinä oli 15. prikaati. U-aseman miehitys saatiin pääosin suoritettua 10. heinäkuuta mennessä. Vetäytyvien joukkojen mukana saapui 120 tykkiä ja 40 kranaatinheitintä 6.-9. heinäkuuta. Nietjärven alueen miehitti 5. divisioonan jalkaväkirykmentti 44 komentajanaan everstiluutnantti Ilmari Rytkönen[3] sekä Jalkaväkirykmentti 2 komentajanaan eversti Heikki Saure.[4]

Taistelut alkavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostojoukot saapuivat Nietjärven asemien eteen varhain aamulla 10. heinäkuuta ja yrittivät murtaa sen suoraan liikkeestä. Hyökkäys torjuttiin kenttätykistön tulella, jolloin viisi tankkia tuhoutui. Ensimmäinen hyökkäys Nietjärvellä oli torjuttu, mikä nostatti puolustajien taistelutahtoa.[5]

Seuraavana päivänä neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen tykistön ja lentokoneiden tukemana Nietjärven molemmin puolin. Hyökkääjän onnistui tunkeutua ensimmäiseen asemaan, josta se lyötiin vastahyökkäyksellä osittain takaisin. Kolmen tunnin ajan neuvostoliittolaisten hyökkäykset ja suomalaisten vastahyökkäykset seurasivat toisiaan, kunnes suomalaisten oli peräännyttävä keskimmäiselle niin kutsutulle Maksimoff-linjalle. Suomalaiset yrittivät kahden tunnin kuluttua tuloksetonta tykistön tukemaa laajaa vastaiskua.[6]

Ratkaisutaistelut 15.–17. heinäkuuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostojoukot täydensivät joukkojaan ja kalustoaan kahden päivän ajan Nietjärvellä valmistautuen ratkaisevaan läpimurtoon. Saman aikaisesti suomalaiset evakuoivat haavoittuneet ja siirsivät täydennysjoukot ja -materiaalin etulinjaan.

Puna-armeija aloitti 15. heinäkuuta klo 08.03 tykistökeskityksen, johon osallistui lähes 200 tykkiä ja useita Katjuša-raketinheittimiä. Kello 09.00 alkoi 30 panssarivaunun ja tuhannen sotilaan eteneminen Nietjärven alueella. Suomalaisen tykistön keskitetty tuli sekä Lentolaivue 44 Bristol Blenheim-pommikoneetselvennäVuodesta 1943 lentolaivue 44:n koneina oli junkers ju 88.}} kuitenkin pysäyttivät hyökkäyksen muualla paitsi Maksimoff-linjalla. Maksimoff-linjan murruttua suomalaiset perääntyivät viimeiselle puolustuslinjalle. Vihollinen jatkoi hyökkäystään tunnin kuluttua Maksimoff-linjan murtumisesta ja sai suomalaisten asemiin vaarallisen noin 300 metrin levyisen murtuman. Etenemisen päätyttyä venäläiset pitivät murtumaa hallussaan vastaiskuista huolimatta.[7]

Koska suomalaisten suora rintamahyökkäys ei onnistuisi ilman suuria tappioita päätti kenraalimajuri Kustaa Tapola vyöryttää vihollisen hallussa oleva 300 metrin pituinen juoksuhaudan osuuden sen molemmista päistä, koillisesta ja lounaasta. Tykistön tehtävänä oli estää vihollisen lisäjoukkojen tulo. Reservissä olleen 15. prikaatin I ja IV pataljoonista muodostettiin iskuosastoja, jotka varustettiin konepistoolein, kasapanoksin ja liekinheittimin.[8]

Kello 09.30 ampui 120 tykkiä ja 40 kranaatinheitintä tuhannen kranaatin tulivalmistelun. Tämän jälkeen hyvin varustetut osastot etenivät juoksuhaudan molemmista päistä vyöryttäen juoksuhautaa. Neuvostojoukkojen tappiot olivat suuret ja suomalaisjoukot etenivät korvaten aina tarpeen mukaan kaatuneen joukkueen uudella. Aamulla 17. heinäkuuta vyörytyskiilojen päät kohtasivat ja pian koko murtuma-alue oli puhdistettu vihollisista.[9]

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton 114. divisioona kärsi pahan tappion Nietjärvellä, jossa se menetti 2 200 kaatunutta ja kadonnutta, sekä 4 000 haavoittunutta. Lisäksi 80:sta divisioonalle alistetusta panssarivaunusta ja rynnäkkötykistä 37 tuhottiin. Tappioiden seurauksena neuvostojoukkojen hyökkäysinto hiipui ja joukot ryhmitettiin puolustukseen. Suomalaisten tappiot olivat pienemmät: 500 kaatunutta ja kadonnutta sekä 700 haavoittunutta.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ks. K. A. Tapolan kuvaus taistelusta teoksessa Päivi Tapola: Ajan paino - Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä. Nimitysperusteluissa sanotaan: Kenraalimajuri K. A. Tapola on komentanut 5. Divisioonaa kesä-heinäkuun raskaissa puolustustaisteluissa Syväriltä Pitkärantaan. Hän on divisioonansa kanssa koko taisteluvaiheen ajan saanut kestää vihollisen Aunuksen voimaryhmän raskaimman painostuksen, ankarimmat iskut. Hänen taitavalla johdollaan divisioona tuotti jatkuvissa, sitkeissä taisteluissa viholliselle huomattavat tappiot ja pysäytti viimein vihollisen etenemisen Pitkärannan seuduilla torjuttuaan sen useita päiviä kestäneet, suurin voimin tekemät läpimurtoyritykset, sille mitä raskaimpia tappioita aiheuttaen. Näin hän vakiinnutti tilanteen Laatokan Karjalan tärkeimmällä operaatiosuunnalla sodan loppuun saakka. (Nimitysperustelut kenraalimajuri K. A. Tapolan nimittämiseksi 18.11.1944 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.)
  2. Koskimaa s. 175-176, Tapola, 2004 s. 234-243
  3. A. J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1/1958: Ilmari Elis Rytkönen In memoriam
  4. Koskimaa s. 176, Tapola, 2004 s.236 -178
  5. Koskimaa s. 183
  6. Koskimaa s. 183-184
  7. Koskimaa s. 205-208
  8. Koskimaa s. 211, Tapola 2004 s. 240
  9. Koskimaa s. 211-213
  10. Koskimaa s. 213-216

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • dokumentti Taistelu Laatokan karjalassa Syväriltä Nietjärvelle 1944 Tekijät: Erik Berner, Kari Niemistö