Ilmari Koppinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilmari Koppinen vuonna 2013

Yrjö Ilmari Koppinen (s. 8. tammikuuta 1918 Rauma[1]) on suomalainen apulaisprofessori, sotaveteraani ja veteraaniurheilija.

Henkilökohtainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koppinen syntyi Raumalla, ja jäi orvoksi 12-vuotiaana.[2] Asuttuaan usealla eri paikkakunnalla lapsuudessaan hän asettui uudelleen Raumalle, milloin aloitti partiotoiminnan. Koppinen oli aktiivinen partiolainen, ja hän on kutsunut partiojärjestöä toiseksi kodikseen. Hän valmistui ylioppilaaksi Rauman lyseosta vuonna 1938.[1]

Välirauhan aikana Koppinen ehti opiskella hetken Turun yliopistossa. Jatkosodan jälkeen hän aloitti opinnot Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolla, mistä hän valmistui vuonna 1948. Hän työskenteli sittemmin erilaisissa maanmittausalan tehtävissä pääasiassa Lahdessa ja Salossa. Lisäksi hän on työskennellyt Teknillisen korkeakoulun maanmittausosaston apulaisprofessorina[1][3]

Koppinen tapasi vaimonsa Esterin Jatkosodan aikana Oulussa ollessaan. He menivät naimisiin vuonna 1943, kun Koppinen sai yhden päivän häälomaa.[1]

Vuonna 1987 Koppinen aloitti veteraaniurheilutoiminnan. Hän osallistui myöhemmin 70-vuotiaiden sarjassa 80 metrin aitajuoksun Euroopanmestaruuskisoihin Italian Veronassa, missä voitti hopeaa.[1] Sittemmin Koppinen on voittanut yhteensä yli 1 600 veteraaniurheilun mitalia, joista 12 on maailmanmestaruuksia. Hänellä on hallussaan myös 300 metrin aikajuoksun maailmanennätys 90-vuotiaiden miesten sarjassa.[2][4]

Koppinen on aktiivinen veteraanikuorolaulaja. Hän oli mukana laulamassa paljon julkisuutta saaneessa, vuoden 2015 itsenäisyyspäivän vastaanoton spontaanissa lauluesityksessä presidenttiparille.[5]

Koppinen asuu Salossa.[3] Sotilasarvoltaan hän on yliluutnantti.[2]

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1939 Koppinen aloitti varusmiespalveluksensa Niikkalan linnakkeessa Valamon saaristossa. Hän palveli sittemmin matruusina panssarilaiva Ilmarisella. Kesken hänen aliupseerikurssinsa hänet komennettiin Suomenlinnaan kouluttamaan alokkaita, missä hän oli myös sodan syttyessä. Sittemmin hänet komennettiin reserviupseerikurssille Merisotakouluun.[1]

Välirauhan aikana Koppinen opiskeli Turun yliopistossa ja harrasti aitajuoksua. Jatkosodan syttyessa Koppinen siirtyi Rysäkarille keskiöupseeriksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Lieksaan joukkueenjohtajaksi Rajajääkäripataljoona 6:teen. Joukkueenjohtajana Koppinen toimi etenkin Sorokan (nyk. Belomorski) ympäristössä eri tehtävissä, muun muassa kaukopartiomiehenä.[1]

Keväällä 1943 Koppinen sai erikoiskoulutuksen joka sisälti sotilaspoliisi- ja autokoulutusta. Hänen tehtäviinsä kuuluivat muun muassa liikenteen seuraaminen ja arkistojen tutkiminen kenraali A. F. Airon suorilla valtakirjoilla. Myöhemmin Koppinen siirrettiin Karjalankannakselle, missä hän toimi autojakoelimen päällikkönä. Hän siirtyi reserviin marraskuussa 1944.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Muistelmat: Ilmari Koppinen Sadon Seudun Sotaveteraanit. helmikuu 1999. Arkistoitu . Viitattu 30.6.2019.
  2. a b c Brusila, Hannu: Ilmari ja Jouko ovat harrastaneet kilpaurheilua yli 90-vuotiaiksi Iltalehti. 6.3.2016. Viitattu 30.9.2017.
  3. a b Pakarinen, Saara: Pitkän iän salaisuus: Ihmevaari. Apu, 2013, nro 36. Artikkelin verkkoversio.
  4. Koskinen, Paula: Video: 100-vuotias Ilmari Koppinen juoksi 60 metriä – "Oikein hyvä aika" Yle Uutiset. 5.2.2018. Viitattu 30.6.2019.
  5. Länkinen, Tiina: Presidentti ei kestänyt kuivin silmin – Veteraanin iltahuuto Linnan juhlissa Yle Uutiset. 6.12.2015. Viitattu 30.9.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]