Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa
De meeste mensen deugen
Hyvanhistoria.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Rutger Bregman
Genre tietokirja
Julkaistu 2019
Suomennos
Suomentaja Mari Janatuinen
Kansitaiteilija David Mann
Kustantaja Atena
Julkaistu 2020
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 441
ISBN 978-952-300-676-8
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa (holl. De meeste mensen deugen) on Rutger Bregmanin menestynyt tietokirja, joka argumentoi pessimististä ja kyynistä ihmiskuvaa vastaan.[1] Kirjan on suomentanut Mari Janatuinen ja julkaissut suomeksi Atena vuonna 2020.

Yhteenveto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bregman määrittelee kirjassaan uudelleen realistisen ihmiskuvan ja esittää, kuinka erilaiset organisaatiot voidaan suunnitella uudelleen tämän pohjalta paremmiksi. Hän onkin ottanut kirjansa motoksi Anton Tšehovin sanat: ”Ihmisestä tulee parempi, kun näytät hänelle, millainen hän on.”[2]

Johdanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bregmanin mukaan ihmiset eivät ajaudu kriiseissä paniikkiin ja sekasorron valtaan, vaan katastrofeilla on päinvastoin taipumusta lisätä myötätuntoa ja solidaarisuutta.[1]lähde tarkemmin?

Esipuheessa Bregman viittaa vuonna 1896 ilmestyneeseen, laajalti luettuun Gustave Le Bonin kirjaan Psychologie des foules (suom. Joukkosielu), jonka mukaan ihmiset putoavat hätätilanteissa sivistyksen tikkailta muutaman askelman alemmaksi. Bregman väittää kuitenkin, että hätätilanteessa ihmiset eivät laskeudu tikkaita vaan nousevat muutaman askelman ylemmäksi. Hän käyttää esimerkkinä Lontoon pommituksia 1940, jolloin britit pysyivät rauhallisina, vanhemmat istuivat teekupposen ääressä ja lapset leikkivät pihamailla. Varmuuden vuoksi perustetut psykiatriset sairaalat seisoivat tyhjillään.[3]

Bregman toteaa, että ”useimmat ihmiset ovat kunnollisia”, eivätkä he joudu katastrofitilanteissa paniikkiin, vaikka eri maiden vallanpitäjät niin uskoivat ja uskottelivat.[4] Hän käyttää Nobel-palkitun kirjailija William Goldingin luomaa synkkää ihmiskuvaa teoksessa Kärpästen herra esimerkkinä siitä, kuinka meidät saadaan uskomaan ihmisen luontaiseen pahuuteen ja muistuttaa, että todellisuudessa asiat ovat menneet toisin. Bregman kertoo tapauksesta, jossa 1960-luvulla kuusi poikaa päätyi autiolle saarelle ja toimivat päinvastoin kuin Goldingin kuvitteelliset henkilöt. Kun pelastajat saapuivat, pojat olivat iloisia ja hyvinvoivia: yhteistyöllä he olivat onnistuneet hankkimaan niin ravintoa kuin juomavettäkin.[5]

Osa 1. Luonnontila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bregman esittää, että ihmiset ovat kehittyneet evoluution myötä ystävälliseksi ja empaattiseksi lajiksi, joka elää pienissä ryhmissä. Sosiaalinen oppiminen on tärkein ominaisuus, joka erottaa ihmisen muista lajeista. Metsästäjä-keräilijäkulttuureissa väkivalta oli erittäin harvinaista ja ihmiset olivat maanviljelijä-jälkeläisiinsä verrattuna huomattavasti terveempiä. Väkivalta oli paljon luultua harvinaisempaa myös sodissa, jotka käytiin ennen moderneja sotatekniikoita.[1]lähde tarkemmin?

Osa 2. Auschwitzin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmiset ovat valmiita tekemään pahaa lähinnä, jos heidät saadaan uskomaan, että nämä teot ovat todellisuudessa tai kokonaisuudessaan hyviä. Ihmiset toimivat paljon luultua itsenäisemmin: esim. auktoriteettiharha ja sivustakatsojaefekti ovat hyvin heikkoja tai puuttuvat kokonaan – vakaviin tilanteisiin ja painostavaan käskemiseen liittyy jopa täysin päinvastainen vaikutus.[1]lähde tarkemmin?

Osa 3. Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmiset ovat valmiita tekemään pahaa lähinnä tuntemattomammille ihmisille, jos he uskovat tämän tekevän hyvää läheisemmille ihmisille. Tämä johtuu siitä, että ihmiset eivät kykene tuntemaan empatiaa fyysisesti tai psyykkisesti etäisiä ihmisiä kohtaan ja ovat taipuvaisia ajattelemaan pienissä sisä- ("me") ja ulkoryhmissä ("nuo muut"). Tämän ns. heimoajattelun vähentämiseksi riittää usein yksinkertaisesti lisätä kontakteja kyseisten ihmisten kesken. Samasta syystä, kun sivilisaatioiden myötä kasvavien ihmisjoukkojen luottamus toisiinsa heikentyi, syntyi tarve hierarkiselle johtamiselle ja hallinnoille. Siinä missä johtajiksi yleensä valikoituu alun perin ystävällisiä ihmisiä, johtoasemassa oleminen itsessään tyypillisesti heikentää empaattisuutta, mikä aiheuttaa lopulta erilaista korruptoitunutta toimintaa. Ihmiset eivät ole niin itsekkäitä kuin yleensä luullaan.[1]lähde tarkemmin?

Osa 4. Uusi realismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisten ihmisten käytökselle asetetut odotukset ovat itsensä toteuttavia ennustuksia. Ihmiset ovat ennen kaikkea sisäisesti motivoituneita; erilaiset pessimistisen ihmiskuvan pohjalta rakennetut ulkoiset palkkio- ja hallintamenetelmät vain heikentävät tämän sisäisen motivaation muodostumista ja tätä kautta esim. taloudellista tuottavuutta. Erityisen tärkeää vapaus on lapsuudessa; ohjaamaton leikki lisää itsesäätelyä ja luovuutta. Samalla tavalla, kun kansalaisiin luotetaan ja mahdollisimman moni saadaan osallistumaan suoraan organisaation päätöksentekoon, tuloksena on paitsi parempia päätöksiä niin myös tyytyväisempiä ja aktiivisempia jäseniä.[1]lähde tarkemmin?

Osa 5. Toinen poski[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystävällisyys on tehokas ja halpa menetelmä vähentää rikollisuutta ja väkivaltaa. Sama ilmiö toistuu poliisityössä, vankiloissa, rauhanneuvotteluissa ja terrorisminvastaisessa toiminnassa.[1]

Lopuksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bregman antaa lopuksi kymmenen kirjaan edellä perustuvaa ohjetta:[1]lähde tarkemmin?selvennä

  • Oleta toisten olevan hyviä, jos olet epävarma.
  • Tavoittele kaikkia osapuolia hyödyttäviä tilanteita.
  • Esitä enemmän kysymyksiä.
  • Hillitse empatiaa, harjoittele myötätuntoa.
  • Rakasta läheisiäsi niin kuin muut rakastavat omiaan.
  • Vältä uutisia.
  • Älä lyö natseja.
  • Älä häpeä tehdä hyvää.
  • Ole realistinen.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Ahlroth esittelee kirjan laajassa artikkelissaan Helsingin Sanomissa. Haastattelussa Bregman kertoo Ahlrothille kirjan olevan vastaus edelliselle kirjalle Ilmaista rahaa kaikille, jossa hän väittää perustulon ratkaisevan paljon ongelmia. Bregmanin mukaan monet suhtautuivat kirjaan kyynisesti ja heillä on syvä epäluottamus ihmisluontoa kohtaan. Hän sai kuulla, että ”oikeasti ihmiset ovat tyhmiä tai laiskoja. Tai että ihminen on virus planeetalla”. Hän tajusi silloin, että realismi on ihmisille yhtä kuin kyynisyys ja päätti kirjoittaa aiheesta seuraavan kirjansa.[6]

Pertti Nybergin (Mtv.fi) mielestä Bregman onnistuu historiaa selittäessään kuvailuissaan hyvin ja saa lukijan vakuuttumaan. Hänestä kirja on hämmästyttävä, kun se tulkitsee historian entisestä poikkeavasti. Kirjaa voivat lukea hyvien ihmisten lisäksi kyynikot.[7]

Anelma Järvenpää-Summanen tukee Maaseudun Tulevaisuudessa Bregmanin tulkintoja. Vaikka ihmislajissa esiintyy pahuutta ja psykopaatteja, useimmat pystyvät pahuuteen vain, kun uskovat tekevänsä hyvää. Monet tutkimukset ovat tarkoitushakuisia, ja niiden tulkinnat on osoitettu vääriksi. Hän pitää teosta tärkeänä ajattelun herättäjänä juuri nyt. Ihmiset kehittyvät sellaiseksi, millaisina heitä pidetään, hän sanoo lopuksi.[8]

Nuoren Voiman Vesa Rantama luonnehtii arviossaan kirjaa populaaritieteeksi. Toisen maailmansodan vaikutuksia kielteiseen ihmiskuvaan pohdittuaan hän käy läpi joitakin esimerkkejä. Taiteessa alkoi irtautuminen realismista. Mikään ei hillinnyt vaipumista julmiin syövereihin, kuten osoittaa Jouko Turkan opetustyyli, jossa ihmisen ”todellista luontoa” pyrittiin puskemaan esiin uskomattomalla ilkeydellä ja auktoriteettiuskolla, niin että monella traumojen käsittely on yhä kesken. Hän ottaa esimerkiksi myös kustantajien uutuusluettelot, jotka kertovat, että kirjallisuudessa pahuus voi hyvin.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Rutger Bregman: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa. Suomentanut Mari Janatuinen. Atena, 2020. ISBN 978-952-300-678-8.
  2. Bregman, s. 7
  3. Bregman, s. 9–11
  4. Bregman, s. 12–13, 17
  5. Bregman, s. 37–54
  6. Ahlroth, Jussi: Maailmanmaineeseen noussut tietokirjailija Rutger Bregman kumoaa meihin syvälle istutetun ajatuksen: Ihminen ei ole itsekäs vaan pohjimmiltaan hyvä HS.fi. 30.8.2020. Viitattu 25.9.2020.
  7. Pertti Nyberg, Kirja-arvio: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa Mtv.fi 31.8.2020, viitattu 28.9.2020
  8. Anelma Järvenpää-Summanen, Kirja-arvio: Nykyhistorioitsija perustelee, miksi useimmat ihmiset ovat hyviksiä, Maaseudun Tulevaisuus 13.8.2020, viitattu 28.9.2020
  9. Vesa Rantama, Kirjallisuuden hyvät ihmiset, Nuori Voima, 28.8.2020, viitattu 28.9.2020