Sivustakatsojaefekti
Sivustakatsojaefekti tai sivustakatsojavaikutus on väitetty sosiaalipsykologinen ilmiö, jossa ihmiset tarjoavat hätätilanteessa apuaan sitä epätodennäköisemmin, mitä suurempi joukko sivullisia on paikalla.[1]
Ilmiötä alettiin tutkia 1960-luvulla. Sitä on kauan pidetty psykologian piirissä todellisena, mutta ilmiön todellisuus on myös kyseenalaistettu.[1]
Mekanismit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sivustakatsojaefektin on esitetty johtuvan muun muassa siitä, että kun paikalla on paljon ihmisiä, kaikki silminnäkijät ajattelevat, että joku toinen kyllä auttaa, eivätkä siksi itse ryhdy toimeen.[1] Muita esitettyjä mekanismeja ovat ihmisten epäilykset omasta arviointitarkkuudestaan ja pelko naurunalaiseksi joutumisesta, sekä kuvitelma siitä ettei itse ymmärrä tapahtumaa yhtä hyvin kuin muut todistajat. On myös ehdotettu ihmisten punnitsevan tilanteeseen puuttumisen hyötyjä ja kustannuksia. Myös ihmisen ensiaputaitojen puute voi selittää hänen haluttomuuttaan puuttua tilanteeseen, jos silminnäkijä olettaa jonkun toisen osaavan auttaa paremmin.[2]
Tutkimuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sivustakatsojaefektiä alettiin tutkia sen jälkeen, kun nuori nainen Kitty Genovese puukotettiin kuoliaaksi kotinsa edustalla New Yorkissa vuonna 1964. The New York Timesin artikkelissa väitettiin, että 38 naapuria olisi havainnut murhan, mutta kukaan heistä ei olisi hälyttänyt apua. Väite osoittautui myöhemmin valheelliseksi, mutta se oli synnyttänyt käsityksen sivustakatsojaefektistä.[1] Yhdysvaltalaiset sosiaalipsykologit John Darley ja Bibb Latané julkaisivat vuonna 1968 tutkimuksen, jossa he totesivat omiin kokeisiinsa perustuen, että onnettomuuden uhrin auttamisen todennäköisyys on kääntäen verrannollinen paikalla olleiden ihmisten lukumäärään.[2]
Alkuperäisen tapauksen kaltaisia tapauksia sivullisten välinpitämättömyydestä on raportoitu uutisissa useasti myöhemminkin.[1]
American Psychologist -lehden vuonna 2019 julkaiseman kansainvälisen tutkimuksen mukaan käsitys sivustakatsojaefektistä olisi kuitenkin virheellinen. Valvontakameramateriaalin perusteella hätätilanteissa on tyypillisempää, että sivulliset rientävät apuun, kuin että he eivät niin tekisi, ja avun todennäköisyys myös kasvaa paikalla olijoiden määrän kasvaessa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Virve Kähkönen: Meissä on sittenkin paljon hyvää: valvontanauhat ja maitolaatikko kertovat, että välitämme tuntemattomista enemmän kuin uskoimme Helsingin Sanomat. 16.8.2019. Viitattu 10.9.2020.
- ↑ a b Piia Turunen: Miksei hätään joutunutta auteta? Sivustakatsojaefekti selittää Studio 55. 28.03.2015. MTV Uutiset. Viitattu 10.9.2020.