Hugo Standertskjöld
Hugo Robert Standertskjöld (24. syyskuuta 1844 Janakkala[1] – 9. toukokuuta 1931 Helsinki) oli suomalainen eversti, asetehtailija, teollisuusmies, suurlahjoittaja ja Aulangon rakennuttaja.[2]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hugo Standertskjöld syntyi suomalaisperäisen aatelisperheen vesana Janakkalassa sijaitsevaan Vanantaan kartanoon. Hänen isä oli kartanon omistaja Henrik Johan Standertskjöld ja äiti Margareta Christina von Kraemer.[3]
Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän suoritti Keisarillisen Suomen kadettikoulun Haminassa valmistuen kadetiksi.[4]
Upseerina ja tehtailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vain 20-vuotiaana hänestä tuli tykistöupseeri, ja melko nopeasti (1866) hänet komennettiin Tulan kivääritehtaaseen Venäjälle, jossa hän vastasi tehtaan teknisestä valmistuksesta. Tämä asetehtailu oli tavallaan jo suvussa, sillä hänen setänsä Carl August Standertskjöld toimi sekä Iževskin että Tulan asetehtaiden päällikkönä ja vuokraajana.
Ludvig Nobelin suosituksesta hän siirtyi 1872 Iževskin kivääritehtaaseen, jota hän johti venäläis-turkkilaisen sodan aikana, jolloin kiväärien kysyntä Venäjällä oli huipussaan. Vuonna 1880 johtajana toiminut Standertskjöld vuokrasi tehtaan itselleen Venäjän valtiolta. Tehtaan tuotannon parannuksiin sijoitettiin huomattavasti. Hän jopa myi Suomen vakinaiselle armeijalle sen tarvitsemat kiväärit edulliseen hintaan. Sen lisäksi, että hankki suuren henkilökohtaisen omaisuuden sai hän tällä kiväärikaupalla myös luotua hyvät suhteet päätöksentekijöihin. Iževskin kivääreillä sodittiin vielä kansalaissodassa sekä talvi- ja jatkosodissakin.
Vuonna 1884 Standertskjöld lopetti toimintansa asetehtailijana ja erosi armeijasta. Kuitenkin hän jatkoi vielä Venäjällä aseiden parissa, sillä osan kertyneestä varallisuudestaan hän oli sijoittanut Tulan ammustehtaaseen. Koska tehdas oli huonosti hoidettu, piti Standertskjöldin ottaa tehdas omavastuiseen hoitoonsa ja siten jäädä Venäjälle vielä pitkäksi aikaa. Tehtaan uudistamiseen ja tuotannon tehostamiseen tarvittavien sijoitusten rahoittamisessa hänellä oli apunaan sekä Suomen Pankin, että Nobel-yhtymän myöntämät edulliset lainat. Kohtuullisella voitontavoittelullaan ja jyrkästi nousevista suhdanteista hyötymistä yrittämättä, hän onnistui pääsemään ase- ja ammushankinnoista päättävien suosioon, joka oli Venäjän keisarikunnassa edellytys hyvällä ja tuottavalle taloudelliselle toiminnalle.
Suomeen palattuaan Standertskjöld osti Kaukaan tehtaat läheltä Lappeenrantaa ja muutti sen selluloosaa tuottavaksi suuryritykseksi, joka on osa nykyistä UPM-konsernia. Lisäksi hän sijoitti ostamalla valtavat metsäalueet tehtaan puunsaannin varmistamiseksi. Näille metsämailleen hän yritti saada myös pienviljelijäväestöä, joille hän tarjosi edullisia asettumisehtoja.
Pohjoisesplanadin kaupunkipalatsin ja Karlbergin kartanon omistaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjoisesplanadi 3, Helsinki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vähitellen eversti Standertskjöld kuitenkin lopetti taloudellisen toimintansa Venäjällä ja siirsi suuren omaisuutensa Suomeen. Kaupunkiasunnokseen hän rakennutti yksityispalatsin Pohjoisesplanadi 3:een, talossa sijaitsee nykyisin korkein oikeus.[5]
Aulanko, Hämeenlinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1883 hän oli ostanut Hämeenlinnasta Karlbergin kartanon, josta hän rakensi itselleen kesäasunnon ja josta on lähtöisin nykyinen Aulanko. Karlbergin kartanossa käynnistettiin mittavat rakennustyöt, jotka johtivat päärakennuksen muokkaamiseen, kartanonpuiston uudistamiseen ja puistometsän rakentamiseen. Kartanon maille istutettiin eksoottisia kasveja ja kukkia. Karlbergin kartanosta tuli näyttävien seurapiirijuhlien näyttämö ja Standertskjöldistä juhlien avokätinen isäntä. Aulangon isäntänä Standertskjöld paljasti romanttisen luonteensa. Standertskjöld oli kiinnostunut uusista asioista. Hän osti Suomen ensimmäisen gramofonin ja Rolls-Royce-auton. Hän kuunteli italiaisia lauluja. Standertskjöld vietti viimeisen kerran kesänsä Aulangolla vuonna 1926 ja myi Karlbergin kaikkine sivutiloineen Hämeenlinnan kaupungille vielä samana vuonna.[5][6][7][8][9][10]
Valtiopäivämies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän osallistui aatelissäädyssä valtiopäiville 1885, edustaen Palmfelt-sukua.[11]
Hyväntekijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Poikamiehenä elellyt eversti oli avokätinen lahjoittaja. Usein hänen lahjoituksensa suuntautuivat lähelle hänen ammattiaan. Eräs lahjoitusten saaja oli hänen nuoruuden opinahjo Suomen kadettikoulu Haminassa.[4] Koulun lakkauttamisen jälkeen lahjoitusvarat jaettiin nuorille, joiden oli ollut pakko vaihtaa elämänuraansa koulun lakkauttamisen tähden.
Toinen suuri lahjoitus meni sisällissodan valkoiselle armeijalle, sen kaatuneiden omaisille ja jälkeläisille. Myös sotaan osallistuneet saksalaiset ja ruotsalaiset sotilaat saivat häneltä merkittävät avustussummat. Muita kohteita olivat mm. Finska Läkaresällskapet ja Svenska litteratursällskapet i Finland.
Standertskjöld oli Suomen rikkain mies. Hänet on haudattu Janakkalan kirkon hautausmaalle.[4]
Ritarikunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vapaudenristin ritarikunta toisen luokan Vapaudenristi (1918)[3]
Pyhän Stanislauksen ritarikunta toisen luokan ritarimerkki (1899)[3]
Pyhän Vladimirin ritarikunta neljännen luokan ritarimerkki (1885)[3]
_ribbon.svg){kind=small}
Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Aleksanteri III myönsi Standertskjöldille Pyhän Vladimirin ritarikunnan neljännen luokan ritarimerkin ja Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Nikolai II myönsi hänelle Pyhän Stanislauksen ritarikunnan toisen luokan ritarimerkin. Suomen valtionhoitaja Carl Gustaf Emil Mannerheim myönsi Standertskjöldille Vapaudenristin ritarikunnan toisen luokan Vapaudenristin.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Digitaaliarkisto Kansallisarkisto. Viitattu 20.1.2018.
- ↑ Pihkala, Erkki: ”Standertskjöld, Hugo Robert (1844–1931)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 256–257. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e Standertskjöld nr 2126 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 25.4.2024.
- ↑ a b c Screen J.E.O. & Syrjö, Veli-Matti: Keisarillinen Suomen kadettikoulu 1812-1903 - Haminan kadetit koulussa ja maailmalla. Tammi, 2003.
- ↑ a b Aulanko. Hämäläinen, 25.6.1890, nro 50, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ Aulanko on upporikkaan romantikon perintö jälkipolville Yle Uutiset. 20.11.2013. Viitattu 25.4.2024.
- ↑ 300 miestä hevosineen huhki, kun Hugo Standertskjöld rakennutti Aulangolle näkötornin – Eversti oli kaupungin väriläiskä, jonka juhlista ei lähdetty kuivin suin Hämeen Sanomat. 27.4.2021. Viitattu 25.4.2024.
- ↑ Anu Vaskimo: Aulangon upea puistometsä Hämeenlinnassa – Näin äveriäs Hugo Standertskjöld nosti tienoot loistoonsa ja jätti ne iloksi jälkipolville Seura.fi. 8.10.2020. Viitattu 25.4.2024.
- ↑ Visit Häme: Aulanko, Eversti Hugo Standertskjöldin matkassa visithame.fi.
- ↑ Matka | Upporikas ja onnettomasti rakastunut eversti ei tiennyt, mihin rahansa laittaisi – syntyi yksi Etelä-Suomen upeimmista retkikohteista, joka hämmästyttää yhä Helsingin Sanomat. 7.8.2021. Viitattu 25.4.2024.
- ↑ Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1885 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen 1885. Tredje häftet. Helsingfors: Hufvudstadsbladets Tryckeri, 1886, ss. 1419-1424.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Standertskjöld, Hugo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||
