Tämä on lupaava artikkeli.

Haukilahden vesitorni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Haukilahden vesitorni
Vesitorni maaliskuussa 2009
Vesitorni maaliskuussa 2009
Osoite Hauekallio 3[1]
Sijainti Haukilahti, Espoo
Koordinaatit 60°9′41.4″N, 24°45′53.3″E
Rakennustyyppi vesitorni
Valmistumisvuosi 1968[1]
Suunnittelija Arkkitehtitoimisto Erkko Virkkunen Ky
Insinööritoimisto Ilmari Hyppänen Ky (rakennesuunnittelu)
Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy (vesitekniikka)[1]
Rakennuttaja Espoon kauppalan vesilaitos
Omistaja HSY
Runkorakenne betoni
Julkisivumateriaali betoni
Korkeus 46 m
Kerrosala 2 406 m²[1]
Tilavuus 13 800 m³[1]
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Vesitornia pidetään yhtenä eteläisen Espoon maamerkkinä. Kuva syyskuulta 2006.

Haukilahden vesitorni on Espoon Haukilahdessa sijaitseva vuonna 1968 valmistunut betonirakenteinen vesitorni. Tornin suunnittelivat arkkitehti Erkko Virkkunen ja diplomi-insinööri Ilmari Hyppänen.[2] Sen omistaa kuntayhtymän vesihuolto-organisaatio Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY); ennen vuotta 2010 se oli kunnallisen liikelaitoksen Espoon Veden omistuksessa. Tornissa on kaksi sisäkkäistä vesisäiliötä, ja niiden yhteinen vesitilavuus on 4 100 kuutiometriä.[2] Vesitornin korkeus alemmalta sisääntulotasolta vesikaton huippuun on noin 46 metriä ja merenpinnasta noin 76 metriä.[3]

Vesitornia pidetään yhtenä eteläisen Espoon maamerkkinä.[4] Arkkitehti Erkko Virkkusen leski on kertonut, että vesitornin futuristinen ulkonäkö sai innoitusta Jetsonit-animaatiosarjasta. Tornin yläosa muistuttaa muodoltaan lentävää lautasta. Rakennuksessa on myös nähty yhtymäkohtia Seattlen Space Needle -näkötorniin. Haukilahden vesitornin rakentamisessa käytettiin ensimmäisen kerran Suomessa tekniikkaa, jossa maassa valetut betoniosat vedettiin hydraulisesti ylös.[4]

Tornin yläosassa vesisäiliöiden päällä on toiminut vuodesta 1969 näköalaravintola Haikaranpesä.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu ja rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haukilahden vesitornia alettiin suunnitella 1960-luvun puolivälissä Etelä-Espoon ollessa voimakkaimmassa kasvuvaiheessaan. Tornia suunniteltiin yhdessä Mäkkylään suunnitellun vesitornin kanssa, joka kuitenkin peruuntui myöhemmin Otaniemen vesitornin suunnittelun alkaessa.[6] Suunnittelussa haasteellisia osia olivat muun muassa tornin pallokalotin muotoiset betoniset säiliöt, joiden suunnittelulaskelmien tekemiseen käytettiin jopa tuohon aikaan harvinaisia tietokoneita. Tornin kapasiteetti suunniteltiin 40 000 henkilön yhdyskuntaa varten.[2] Espoon kauppalan valtuusto hyväksyi Haukilahden tornin luonnospiirustukset huhtikuussa 1966, ja torni sai rakennuskiellon ajalla vaaditun poikkeusluvan jo seuraavan kuun puolivälissä. Tornin sijoituspaikaksi oli hankittu 3 360 neliömetrin maa-ala Gäddvikin tilasta. Lopullinen rakennuslupa saatiin vuoden 1966 marraskuussa, ja rakennustyöt käynnistyivät maaliskuussa 1967.[6]

Torni rakennettiin erikoisella työmenetelmällä, jossa halkaisijaltaan 5,7-metrinen keskuspilari ja kuusi puolentoista metrin halkaisijallista tukipilaria valettiin ensin täyteen korkeuteen liukuvalumenetelmällä,[7] minkä jälkeen tornin säiliön alapuoliset kalotit valettiin maan päällä ja nostettiin myöhemmin pilarien päähän hydraulisilla tunkeilla. Tornin säiliön alapuoli koostui kahdesta pallokalotista, joista ensimmäinen oli läpimitaltaan 40-metrinen ja painoi 1 230 tonnia.[6] Toinen alempi 45-metrinen[6] pallokalotti rakennettiin samalla menetelmällä, ja se toimii säiliön lämmöneristeenä ja julkisivuna. Valittu työtapa vähensi rakennustelineiden määrää ja pienensi rakennusvaiheen työturvallisuusriskejä.[6] Sisempi pallokalotti oli umpinainen betonirakenne, ulommaisen ollessa niin kutsuttu sandwich-rakenne, jossa kahden betonikuoren väliin oli asennettu vaahtomuovilevy eristeeksi. Haukilahden vesitorni oli Suomen ensimmäisiä rakennuskohteita, missä käytettiin vaahtomuovia eristämiseen laajemmassa mittakaavassa.[7]

Toinen nostovaihe osui tammikuuhun, jonka pakkaset toivat työhön omat ongelmansa. Hankkeen pääurakoitsija Vesipojat Oy meni samoihin aikoihin myös konkurssiin, ja tornin rakennustöitä jatkoi ensin insinööritoimisto Vesi-Pekka Oy laskutustöinä, ja työt saattoi loppuun rakennustoimisto Tuomas Savolainen. Nostovaiheen jälkeen säiliölle valettiin betoninen kansi, jonka päälle rakennettiin sadan henkilön näköalaravintola terasseineen. Lähes kolme miljoonaa markkaa maksanut vesitorni päästiin ottamaan käyttöön syyskuussa 1968.[6]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornin vaikutusalueeksi suunniteltiin alun perin Haukilahden, Westendin, Tapiolan, Matinkylän, Olarin, Niittykummun ja Laajalahden kaupunginosia. Alue rajautui tosin Otaniemen vesitornin valmistuttua enemmän eteläisille ja läntisille lähialueille. Tornin vedensyöttö tapahtui 1960-luvulta 1980-luvun alulle Bodomin ja Dämmanin vedenottamoista,[6] mutta vuonna 1982 valmistunut Päijännetunneli on noussut valmistumisensa jälkeen tärkeimmäksi vedenlähteeksi.[8] Tornin säiliön vesitilavuus on yhteensä noin 4 100 kuutiometriä[1], ja se muodostuu kahdesta erillisestä 1 200 ja 2 900 kuutiometrin säiliöstä.[9]

Vesitorniin suunniteltiin näköalakahvilaa tai -ravintolaa sen suunnitteluvaiheesta lähtien. Tornin yläosan tilojen vuokraamisesta ravintolakäyttöön tehtiin ensin sopimus Elannon kanssa syyskuussa 1968, mutta hanke jäi kuitenkin toteutumatta. Tilat vuokrasikin maaliskuussa 1969 pariskunta Tauno ja Lydia Roiha, jotka hoitivat ravintolaansa 2000-luvun vaihteeseen, jolloin toimintaa tuli jatkamaan sukupolvenvaihdoksen jälkeen Markku Roiha. Ravintola järjesti vuoteen 1987 niin kutsuttuja diskoiltoja, mutta on profiloitunut tämän jälkeen enemmän tilausravintolaksi ja yritysasiakkaiden lounaspaikaksi.[6]

Peruskorjaus ja tornin kykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesitornin peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelun teki vuonna 2009 juuri ennen eläkkeelle siirtymistään arkkitehti Pirjo Kovanen, joka oli ollut töissä Virkkusen toimistossa, kun vesitorni suunniteltiin.[10] Tornin rakenteet tutkittiin perusteellisesti, ja tutkimusten perusteella tehtiin niiden korjaustarvearvio.[2]

Peruskorjaustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2011 ja valmistuivat lokakuuhun 2012 mennessä.[1] Peruskorjauksessa tornin kattokalotti rakennettiin uudelleen jännitettynä betonirakenteena. Rakennuksen 144 betonipinnoitettua kuorielementtiä purettiin ja rakennettiin uudelleen, ja betoniset vesisäiliöt puhdistettiin ja pinnoitettiin uudestaan.[2] Peruskorjaukseen käytettiin 4,6 miljoonaa euroa.[11] Peruskorjaus tehtiin historiaa ja alkuperäisrakenteita kunnioittaen Museoviraston valvonnassa, sillä vesitornia on pidetty rakennustaiteellisesti arvokkaana ja paikallisesti merkittävänä kohteena.[12]

Haukilahden vesitorni nähtiin edelleen 2010-luvulla käyttökelpoisena ja tarpeellisena osana kaupungin vesihuoltoa. Se palveli vuonna 2013 noin 70 000 asukkaan kulutusta ja oli pääkaupunkiseudun ainoa vesitorni, johon yleisöllä oli vapaa pääsy.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Hovinen 2013: s. 77–82
  2. a b c d e f Huovinen 2013: s. 72–77
  3. Lehtovuori & Prokkola et al. 2010 (osa 2): s. 51
  4. a b Merihaara, Heikki: Jetsonien koti kaipaa remonttia lansivayla.fi. 5.1.2011. Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 14.5.2015.
  5. Ravintola Haikaranpesä SuomiMatkailee.fi. Viitattu 22.5.2015.
  6. a b c d e f g h Haukilahti – Gäddvik: s. 91–95
  7. a b Lehtovuori & Prokkola et al. 2010 (osa 1): s. 30–36
  8. Lehtovuori & Prokkola et al. 2010 (osa 2): s. 92
  9. Espoon vesitornit Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut. Viitattu 26.1.2014.
  10. Miska Rantanen: Juna hiljaista miestä kuljettaa. Helsingin Sanomat, 12.5.2015, s. B17. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.5.2015.
  11. Kortelainen, Kari: Haukilahden ufo peruskorjataan tekniikkatalous.fi. 10.5.2011. Talentum Oyj. Viitattu 14.5.2015.
  12. Haukilahden vesitornin peruskorjaus valmistui espoo.fi. 11.10.2012. Espoon kaupunki. Viitattu 14.5.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]