Hartolan kirkko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hartolan kirkko
Hartola church.jpg
Sijainti Keskustie 57, Hartola
Koordinaatit 61°34′43.8″N, 026°01′13.2″E
Seurakunta Hartolan seurakunta
Rakentamisvuosi 1913
Suunnittelija Josef Stenbäck
Materiaali graniitti
Istumapaikkoja 700
Tyylisuunta kansallisromantiikka, myös uusgotiikkaa ja jugendia
Avoinna yleisölle
10.6.–20.8.2007
klo 11–18
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Hartolan kirkko on rakennettu graniitista 1911–1913 ja sen on suunnitellut kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, joka myös urakoitsi kirkon rakennusmestaria apuna käyttäen. Tyyliltään kirkko edustaa kansallisromantiikkaa, mutta siinä on myös uusgotiikan ja jugendin vaikutteita. Hartolan kirkko on myös tiekirkko.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartolan vanhin kirkko mainitaan kirjallisesti ensi kerran 1398, mutta rakennuksesta ei ole jäänyt muuta kuin perimätieto sen olinpaikasta Jääsjärven ja Rautaveden välisellä kannaksella. 1540 mainitaan Hartolassa olleen Sysmän kappeli. Tuolloin Hartolasta käytettiin Koskipään nimeä. Hartola itsenäistyi 1784, kuningas Kustaa III nimitti uuden pitäjän kruununprinssi Kustaa Aadolfin mukaan. Hartolan ruotsinkielinen nimi onkin edelleen Gustaf Adolfs.[1]

1590-luvulla Sipi Henrikinpoika rakensi Hartolan seuraavan kirkon. 1684–1693 rakennettu kirkko oli puinen ristikirkko, jonka mestarina toimi muuan Daniel Juhonpoika. Tämä kirkko purettiin vuonna 1928 ja siirrettiin Pertunmaalle kirkon rakennustöitä varten.[2] Kirkon paikalla Koskipääntien ja Kaikulantien risteyksessä on muistokivi. L.J. Carlströmin maalaama alttaritaulu vanhasta kirkosta on nykyisin Hartolan seurakuntatalossa.[1] Vanhan kirkon urut siirrettiin uuteen kirkkoon.[3]

Nykyinen kirkko on rakennettu 1911–1913, ja piispa O.I. Colliander vihki sen käyttöön 16.12.1913. Kirkon suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck, joka toimi myös urakoitsijana.[1]

Kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartolan kirkkorakennuksessa on uusgotiikan ja jugendin vaikutteita yhdistettynä vuosisadan alun kansallisromantiikkaan. Tilaratkaisuna on lyhyt ja leveä kirkkosali eli niin sanottu saarnakirkko, joka on myös tyypillinen aikakautensa edustaja. Sisäkatossa on koristemaalauksin tehostetut ruoteilla jäsennetyt holvit.[3]

Josef Stenbäck suunnitteli myös alttaritauluna olevan lasimaalauksen "Teidän edestänne", jossa Jeesus kuvataan ristillä kahden enkelin ympäröimänä. Lasityön on tehnyt Heinrich Schiffers Bremerhavenista, Saksasta. Kirkon taontatyöt on tehnyt Fredrik Westman Raahesta.[1]

Kirkon kellotorniin siirrettiin vanhasta kirkosta kellot, joista suurempi oli hankittu vuonna 1865 ja pienempi Pietarista 1829. Pienen kellon rikkouduttua hankittiin kesällä 2007 uusi kello Juutilan valimosta Kaavilta. Myös urut ovat peräisin vanhasta kirkosta. Alkuaan 15-äänikertaisen soittimen rakensi B. A. Thule 1896. Se uusittiin 1960–1961, ja äänikertojen määrää lisättiin 19+1 äänikertaan. Urut olivat aluksi kirkon torniosan parvella, mutta 1932 ne siirrettiin takalehterille.[1]

Kirkon katto uusittiin 1950- ja 1960-luvuilla vesivahinkojen takia: vanhat betonipaanut vaihdettiin kuparikattoon. Kirkko kuivatettiin ja maalattiin uudelleen sisältä professori Esko Järventauksen suunnitelmien mukaan. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 1966.[1]

Vuonna 1998 otettiin käyttöön Railimaria Rajasmaan suunnittelemat ja valmistamat kirkkotekstiilit "Kuule minua".[1]

Kirkko korjattiin vuonna 2013 arkkitehti Virpi Tervosen suunnitelmien mukaan. Korjauksen yhteydessä kirkon kuorin lattia palautettiin alkuperäisen kaltaiseksi punaharmaaksi salmiakkikuvioiseksi betonilaataksi. Alttarin yläpuolelle siirrettiin jo vanhassa kirkossa ollut kattokruunu. Lisäksi takaosaan rakennettiin yleisöwc ja sen kanssa symmetrisesti varasto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kirkko keskellä kylää. Hartolan seurakunta. Viitattu: 12.7.2009.
  2. Haapio – Luostarinen (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. 1980. s. 38 & 247.
  3. a b Haapio – Luostarinen (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. 1980. s. 38.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]