Häyrysenniemi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Häyrysenniemi
Häyrysenniemen sijainti Haukiputaan kartalla

Häyrysenniemi on saanut nimensä Juho Tuomaanpoika Häyrysen mukaan. Häyryset muuttivat Kurtin tilalle 1.6.1824 Pudasjärveltä. Kurtin tilan N:o 38 nimi muuttui Häyryseksi. Samoin alueen entinen nimi oli Kynsiluoto, joka muuttui Häyrysenniemeksi. Villenniemi kuuluu, myös Häyrysenniemen alueeseen. Villenniemi sai nimensä kettinki ja nippulankojen tervauspaikan työnjohtajan Ville Ojalan mukaan. Häntä kutsuttiin Pää-Villeksi, koska oli kotoisin Pudasjärveltä Päätalosta. Hänen tehtävänän oli myös alueen vartiointi. Alueella oleva Kilpukkaperä on saanut nimensä, siitä kun sahan työläiset kantoivat kainalossaan lankunpätkiä, josta tekivät pieniä mökkejä. Sahalta sai vapaasti viedä kilpukoita, koska ne olisivat muuten joutunet "rimahelvettiin" poltettavaksi. Lähteet: Pentti Utriainen: Kotikyläni Martinniemi - elämää piipun juurella-. Tornion Kirjapaino 2009 ISBN 978-952-92-5315-9 Kustantaja: Pentti Utriainen ja Pentti Utriaisen muistiinpanot. Häyrysenniemi on kylä samannimisellä niemellä Haukiputaan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Kylä sijaitsee Perämeren sivulahden Halosenlahden etelärannalla, Martinniemen kylän ja jo puretun Martinniemen radan pohjoispuolella. Häyrysenniemeen kuuluu myös Kilpukkaperän alue. Kylä kuuluu Martinniemen alueeseen.

Alun perin maatalous- ja kalatalouspainotteinen kylä kasvoi Martinniemen sahan kasvun myötä pieneksi työläiskyläksi, mutta hiipui hieman sahan toiminnan supistamisen myötä 19701980-luvuilla. Nykyisin Häyrysenniemi on hitaasti kasvava kylä.

Häyrysenniemessä on kaksi satamaa: Halosenlahdella sijaitseva Upin kalasatama sekä Villenniemessä sijaitseva venesatama.

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.