Grand Trianon
| Grand Trianon | |
|---|---|
 Grand Trianon ilmakuva, taustalla Petit Trianon |
|
| Sijainti | Versailles, Yvelines, Ranska |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | palatsi |
| Valmistumisvuosi | 1688 |
| Suunnittelija | Jules Hardouin-Mansart |
| Rakennuttaja | Ludvig XIV |
| Omistaja | Ranskan valtio |
| Tyylisuunta | italialaistyylinen barokki |
| Runkorakenne | tiili |
| Julkisivumateriaali | marmori |
| Kerrosluku | 1 |
 |
|
Grand Trianon (”Suuri Trianon”) eli Trianon de marbre ("Marmori Trianon") on kuningas Ludvig XIV:n vuonna 1687 rakennuttama ja arkkitehti Jules Hardouin-Mansartin suunnittelema italialaistyylinen barokkipalatsi Versailles’n palatsin puiston laidalla Ranskassa.[1][2]
Ludvig XIV rakennutti palatsin itselleen ja rakastajattarelleen Montespanin markiisitar Françoise Athénaïs de Rochechouart de Montemart’lle eräänlaiseksi pakopaikaksi lähes kahden kilometrin päähän pääpalatsista,[3] jossa he kutsuvieraineen voisivat nauttia kevyitä aterioita (collasion) joutumatta noudattamaan hovin äärimmäisen ankaraa etikettiä.[2]
Grand Trianoniin liittyy oma puisto, jonka alueella on myös Ludvig XV:n vuosina 1762–1768 rakennuttama huomattavasti pienempi palatsi, Petit Trianon.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Posliini-Trianon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1663-1665 Ludvig XIV osti Versailles’n liepeillä sijainneen pienen Trianonin kylän maat,[4] ja vuonna 1670 hän antoi arkkitehti Louis Le Vaulle tehtäväksi suunnitella ja arkkitehti François d'Orbay'lle (1634–1697) tehtäväksi toteuttaa sinne rakennettava posliinisen paviljongin, niin sanotun "Posliini-Trianonin" (ransk. Trianon de porcelaine).[3]
Puurunkoisen rakennuksen julkisivu tehtiin valkoisista ja sinisistä delft-tyylisisistä fajanssilaatoista ”posliinilaatoista”, joita valmistettiin Rouenissa, Lisieux’ssä, Neversissä ja Saint-Cloud’ssa. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1670, ja ne valmistuivat vuonna 1672.
Sen muotopuutarhoissa oli monimutkaisia tuoksuvien kukkien istutuksia. Trianonia kutsuttiin "Floran palatsiksi", kaikista huoneista oli näkymä puutarhaan, joka oli kirkasvärinen kukkameri.[5]
Posliini-Trianonia pidetään Euroopan ensimmäisenä chinoiserie -tyylisenä rakennuksena, se rakennettin 50 vuotta ennen seuraavaa samankaltaista.[6] [7]
Marmori-Trianon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoteen 1687 mennessä Posliini-Trianonin fajanssilaatat olivat jo siinä määrin haurastuneet, että Ludvig XIV määräsi paviljongin purettavaksi ja korvattavaksi kestävämmästä materiaalista tehdyllä rakennuksella. Sen sai suunniteltavakseen arkkitehti Jules Hardouin-Mansart.[4][8] Uusi rakennus oli kaksi kertaa entisen posliinipaviljongin kokoinen, ja se rakennettiin Languedocista saadusta punaisesta marmorista.[9]
"Pieni palatsi vaaleanpunaista marmoria ja porfyyriä, upeine puutarhoineen", kirjoitti Jules Hardouin-Mansart. Arkkitehti kunnioitti Ludvig XIV:n ohjeita kirjaimellisesti, ja kuningas seurasi tarkasti rakennustöiden edistymistä; hän jopa tilasi henkilökohtaisesti Peristyylin rakentamisen.[2]
Grand Trianonin pylväikkö tunnetaan virheellisesti nimellä "Peristyle", joka on arkkitehtoninen termi, joka itse asiassa kuvaa pylväsriviä, joka kulkee rakennuksen tai pihan ympäri. Vaikka tämä pylväsgalleria vain yhdistää palatsin kaksi siipeä, Ludvig XIV:n aikainen nimi on jäänyt käyttöön.[2]
Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1687, ja rakennus valmistui seuraavan vuoden tammikuussa. Sen vihkivät käyttöön Ludvig XIV ja hänen toinen vaimonsa Madame de Maintenon kesällä 1688.
Uudessa Marmori-Trianonissa oli muotopuutarhoja "täynnä kaikenlaisia appelsiinipuita ja vihreitä pensaita", ja sitä ympäröivät valtavat kukkapenkit ja terassit, joissa oli kymmeniä tuhansia tuoksuvia kukkia. Ne istutettiin ruukkuihin, jotka kaivettiin kukkapenkkeihin, jolloin niitä voitiin vaihtaa päivittäin.[2]
Monia kasvilajikkeista ei valittu pelkästään värinsä, vaan myös tuoksunsa vuoksi, kuten Madame de Maintenon kirjoittaa 8. elokuuta 1689 päivätyssä kirjeessään:[5]
"Meidän on lähdettävä Trianonista joka ilta tuberoosien takia, miehet ja yhtä lailla naiset tuntevat niiden voimakkaan aromin ylivoimaiseksi." [5]
Palatsin käyttäjät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1703–1711 Trianonissa asui Ludvig XIV:n poika, Ranskan kruununprinssi Ludvig, joka tunnetaan myös nimellä le Grand Dauphin. Palatsista tuli myös Ludvig XIV:n pojanpojan Burgundin herttua Louis’n ja puoliso Savoijin prinsessa Marie Adélaïden, Ludvig XV:n vanhempien mielipaikka.
Ludvig XIV:n viimeisinä vuosina Trianonissa asui hänen kälynsä Orléansin herttuatar Elisabeth Charlotte, joka hovissa tunnettiin lyhyemmin nimellä Madame, sekä tämän poika Orléansin herttua Filip, josta myöhemmin tuli Ranskan sijaishallitsija eli regentti. Vuonna 1708 Ludvig XIV määräsi Grand Trianoniin rakennettavaksi siipirakennuksen, jonka myös suunnitteli arkkitehti Hardouin-Mansart.[10] Tässä siipirakennuksessa, jonka nimi on Trianon-sous-Bois ("Trianon metsän alapuolella"),[10] asui sittemmin Orléansin sukua sekä myös Ludvig XIV:n aviottomana Madame de Montespan'in kanssa syntynyt, laillistettu tytär Françoise-Marie de Bourbon, joka avioitui Orléansin herttua Filip II:n kanssa.
Myös kuninkaan nuorin pojanpoika Berryn herttua Kaarle ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d'Orléans asuivat jonkin aikaa Trianonissa. Kun Orléansin suvulla kuitenkin oli tiloja myös Versailles’n palatsissa, heidän tilalleen Trianoniin tuli Françoise-Marien sisar, Bourbonin herttuatar Louise Louise Françoise de Bourbon, Madame la Duchesse, joka myöhemmin rakennutti Pariisiin Trianonia muistuttavan palatsin, Palais Bourbonin.[11]
Vuonna 1717 Venäjän keisari Pietari I tutustui Versailles’n palatsiin ja puutarhoihin. Vierailunsa aikana hän asui Grand Trianonissa. Hänen rakennuttamansa Pietarhovin suuri palatsi onkin Versailles’n linnan jäljitelmä.[12]
Ludvig XV ei tehnyt Grand Trianoniin muutoksia ja sitä käytti kesäisin kuningatar Maria Leszczyńska.[2] Vuosina 1740 ja 1743 hänen appensa, Marian isä Stanisław Leszczyński asui siellä vieraillessaan Versailles’ssa.
Myöskään hänen seuraajansa Ludvig XVI:n aikana Grand Trianoniin ei tehty rakenteellisia muutoksia. Hänen puolisonsa kuningatar Marie Antoinetten lempipaikaksi tuli sen lähelle rakennettu Petit Trianon,[13] mutta hän järjesti muutaman kerran myös teatteriesityksiä Grand Trianonin Galerie des Cotelle -salissa, jonka seinillä on Versaillesia ja Trianonia esittäviä Jean Cotellen (1642-1708) maalauksia,[14] kunnes Petit Trianonin puutarhaan valmistui hänelle vuonna 1780 oma yksityisteatteri.[15]
.jpg)
Vallankumouksen jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskan vallankumouksen aikana vuodesta 1789 lähtien Grand Trianon jäi autioksi. Keisariksi tultuaan Napoleon teki siitä vuodesta 1810 lähtien yhden asunnoistaan ja sisusti sen empiretyyliin. Napoleon asui Trianonissa toisen puolisonsa keisarinna Marie Louisen kanssa.[2]
Viimeiset Trianonissa asuneet kuninkaalliset olivat kuningas Ludvig Filip I ja hänen italialainen puolisonsa Maria Amalia. Ludvig Filip oli aikoinaan sijaishallitsijana toimineen Orléansin herttua Filipin jälkeläinen, ja Maria Amalia oli Marie Antoinetten sisarentytär.
Lokakuussa 1837 Ludvig Filipin tytär Marie d’Orléans ja Württenbergin herttua Alexander solmivat Grand Trianonin kappelissa avioliiton.[16]
1900-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1920 Grand Trianon'issa käytiin voittajavaltioiden ja Unkarin väliset rauhanneuvottelut ja allekirjoitettiin Trianonin rauhansopimus, joka jätti Unkarille vain vajaan kolmasosan sille ennen sotaa kuuluneista alueista. Unkarilaisille nimi ”Trianon” merkitsee yhä yhtä suurimmista heidän kokemistaan kansallisista onnettomuuksista.[17]
.jpg)
Vuonna 1963 Charles de Gaulle määräsi palatsin peruskorjattavaksi. Grand Trianon on suosittu matkailukohde. Samalla sen pohjoissiipi eli Trianon-sous-Bois on myös yksi Ranskan presidentin virka-asunnoista, jota käytetään ulkomaisten vieraiden majoittamiseen.[2]
.jpg)
Luettelo asukkaista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Grand Trianonissa ovat asunneet seuraavat hallitsijasukujen jäsenet:
- 1690–1703 : Ludvig XIV, Ranskan kuningas
- 1703–1711 : Ludvig (1661–1711), Ranskan kruununprinssi, Ludvig XIV:n poika
- Vuodesta 1708 : Elisabeth Charlotte, Orléansin herttuatar Trianon-sous-Bois-nimisessä siipirakennuksessa
- 1711–1712 : Burgundin herttua Ludvig, kruununprinssi Ludvigin poika, ja hänen puolisonsa Savoijin Marie-Adélaïde
- 1712–1714 : Berryn herttua Kaarle (1686–1714), edellisen veli, ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d’Orléans
- 1717 : Pietari Suuri, Venäjän keisari, ollessaan kiertomatkalla Ranskassa
- n. 1720 : Louise-Françoise de Bourbon, Ludvig XIV:n ja markiisitar Françoise-Athénaïs’n tytär
- 1740 ja 1743 : Stanisław Leszczyński, Puolan entinen kuningas
- 1774 : Ludvig XV, Ranskan kuningas, viimeisen viikon ennen kuolemaansa
- 1810–1814 : Marie Louise, Ranskan keisarinna, Napoleonin puoliso
- 1830–1848 : Maria Amalia, Ranskan kuningatar, kuningas Ludvig Filipin puoliso
Nykyisin palatsia käytetään ulkomaisten arvovieraiden majoituspaikkana.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Le Grand Trianon chateauversailles.fr. Arkistoitu 1.4.2013. Viitattu 11.5.2016.
- Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 3, s. 197, 201, 207. Firmin-Didot frères, 1860-1865.
- Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 4, s. 474, 477. Firmin-Didot frères, 1860-1865.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Le Grand Trianon chateauversailles.fr. Arkistoitu 1.4.2013. Viitattu 11.5.2016.
- ↑ a b c d e f g h The Grand Trianon Palace of Versailles. 21.2.2024. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
- ↑ a b ”Versailles”, Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 7790. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9
- ↑ a b Joanne Adolphine: ”Les Trianons”, Versailles et les deux Trianons, s. 115-118. Hachette, 1857. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c The Gardens of the Grand Trianon Palace of Versailles. 28.6.2021. Viitattu 3.7.2024. (englanniksi)
- ↑ NOTED: The Porcelain Trianon NOTED. 19.4.2012. Viitattu 29.6.2024.
- ↑ Baghdiantz-MacCabe, Ina: Orientalism in Early Modern France: Eurasian Trade, Exoticism, and the Ancien Régime, Berg, 2008. ISBN 1847884636, ss. 215-219
- ↑ ”Mansart, Jules Hardouin”, Otavan iso Fokus, 4. osa (Kr-Mn), s. 2535. Otava, 1973. ISBN 951-1-00388-7
- ↑ Max Schvoerer: Asmosia IV: Archéomatériaux: Marbres et autres roches, s. 66. Presses Université de Bordeaux, 1999. ISBN 9782867812446 Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
- ↑ a b Trianon-sous-Bois chateauversailles.fr. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 11.5.2016. (ranskaksi)
- ↑ Palais Bourbon et Hôtel de Lassay Assemblée national de la France. Viitattu 11.5.2016.
- ↑ Pietarhovi - keisarillista loistoa Matkalla maailmalla. Arkistoitu 4.6.2016. Viitattu 11.5.2016.
- ↑ Alan Tillier: ”Versaillesin linna ja puisto”, Kaupunkikirjat: Pariisi, s. 249. WSOY. 978-951-0-34729-4
- ↑ http://www.insecula.com/salle/MS01833.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ The Queen’s Theatre Palace of Versailles. 23.12.2021. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
- ↑ The Grand Trianon Palace of Versailles. 21.2.2024. Viitattu 24.6.2024. (englanniksi)
- ↑ Attila Csernok: Katkennut silta – Unkarin unohdettu historia, s. 21, 34, 95. Suomentanut Juha Suoristi. Into Kustannus, 2014. ISBN 978-952-264-296-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Grand Trianon Wikimedia Commonsissa
