Grand Trianon

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Grand Trianon
Grand Trianon vuonna 2009
Grand Trianon vuonna 2009
Sijainti Versailles, Yvelines, Ranska
Koordinaatit 48°48′53″N, 2°0′17″E
Rakennustyyppi palatsi
Valmistumisvuosi 1688
Suunnittelija Jules Hardouin Mansart
Rakennuttaja Ludvig XIV
Omistaja Ranskan valtio
Tyylisuunta barokki
Julkisivumateriaali marmori
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Grand Trianon ("Suuri Trianon") eli Trianon de marbre on Ludvig XIV:n vuonna 1687 rakennuttama, Jules Hardouin-Mansartin suunnittelema palatsi Versailles’n palatsin puiston laidalla Ranskassa.[1] Ludvig XIV rakennutti sen itselleen ja rakastajattarelleen Montespanin markiisitar Françoise-Athénaïs'lle eräänlaiseksi pakopaikaksi[2], jossa he kutsuvieraineen voisivat nauttia kevyitä aterioita (collasion) tarvitsematta noudattaa hovin äärimmäisen ankaraa etikettiä.

Grand Trianoniin liittyy oma puisto, jonka alueella on myös Ludvig XV:n vuosina 1762–1768 rakennuttama huomattavasti pienempi palatsi, Petit Trianon.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Posliini-Trianon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1663 Ludvig XIV osti Versailles’n liepeillä sijainneen pienen Trianonin kylän maat[3], ja vuonna 1670 hän antoi arkkitehti Louis Le Vaulle tehtäväksi suunnitella sinne rakennettava posliininen paviljonki, niin sanottu Posliini-Trianon.[2]

Grand Trianon kesällä

Rakennuksen julkisivu tehtiin valkoisesta ja sinisestä delft-tyylisisistä keraamisista "posliini"laatoista, joita valmistettiin Rouenissa, Lisieux'ssä, Neversissä ja Saint-Cloud'ssa. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1670, ja ne valmistuivat vuonna 1672.

Marmori-Trianon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grand Trianon vuonna 1700
Grand Trianonin peristyyli.
Grand Trianonin pohjapiirros Ludvig XIV:n hallitsijakauden lopulta

Vuoteen 1687 mennessä keraamiset laatat olivat jo siinä määrin haurastuneet, että Ludvig XIV määräsi paviljongin purettavaksi ja korvattavaksi kestävämmästä materiaalista tehdyllä rakennuksella. Sen sai suunniteltavakseen arkkitehti Jules Hardouin Mansart.[3][4] Uusi rakennus oli kaksi kertaa entisen posliinipaviljongin kokoinen, ja se rakennettiin Languedocista saadusta punaisesta marmorita.[5]

Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1687, ja rakennus valmistui seuraavan vuoden tammikuussa. Sen vihkivät käyttöön Ludvig XIV ja hänen toinen vaimonsa Madame de Maintenon kesällä 1688.

Vuosina 1703-1711 Trianonissa asui Ludvig XIV:n poika, Ranskan kruununprinssi Louis, joka tunnetaan myös nimellä le Grand Dauphin. Palatsista tuli myös Ludvig XIV:n pojanpojan Burgundin herttua Louis'n ja hänen puolisonsa Savoijin Marie Adelaïden, Ludvig XV:n vanhempien mielipaikka.

Ludvig XIV:n viimeisinä vuosina Trianonissa asui hänen kälynsä Orléansin herttuatar Elisabeth Charlotte, joka hovissa tunnettiin lyhyemmin nimellä Madame, sekä tämän poika Orléansin herttua Filip, josta myöhemmin tuli Ranskan sijaishallitsija eli regentti. Vuonna 1708 Ludvig XIV määräsi Grand Trianoninin rakennettavaksi siipirakennuksen, jonka myös suunnitteli Mansart.[6] Tässä siipirakennuksessa, jonka nimi on Trianon-sous-Bois[6], asui sittemmin Orléansin perhe sekä myös Ludvig XIV:n aviottomana syntynyt mutta laillistettu tytär Françoise-Marie de Bourbon.

Myös kuninkaan nuorin pojanpoika Berryn herttua Charles ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d'Orléans asuivat jonkin aikaa Trianonissa. Kun Orléansin suvulla kuitenkin oli tiloja myös Versailles’n palatsissa, heidän tilalleen Trianoniin tuli Françoise-Marien sisar, Bourbonin herttuatar Louise Louise Françoise de Bourbon, Madame la Duchesse, joka myöhemmin rakennutti Pariisiin Trianonia muistuttavan palatsin, Palais Bourbonin.[7]

Vuonna 1717 Venäjän keisari Pietari Suuri tutustui Versailles’n palatsiin ja puutarhoihin. Vierailunsa aikana hän asui Grand Trianonissa. Hänen rakennuttamansa Pietarhovin suuri palatsi onkin Versailles’n linnan jäljitelmä.[8]

Ludvig XV ei tehnyt Grand Trianoniin muutoksia. Vuosina 1740 ja 1743 hänen appensa Stanisław Leszczyński asui siellä vieraillessaan Versailles’ssa. Kerran myöhemmin Trianonissa oleskellessaan Ludvig XV sairastui, minkä jälkeen hänet siirrettiin Versailles’n palatsiin, jossa hän kuoli 10. toukokuuta 1774.

Myöskään hänen seuraajansa Ludvig XVI:n aikana Grand Trianoniin ei tehty rakenteellisia muutoksia. Hänen puolisonsa kuningatar Marie Antoinetten mielipaikaksi tuli sen lähelle rakennettu Petit Trianon[9], mutta järjesti muutaman kerran myös teatteriesityksiä Grand Trianonin galerie des Cotellessa, jonka seinillä on Versaillesia ja Trianonia esittäviä Jean Cotellen maalauksia. .[10]

Ranskan vallankumouksen aikana vuodesta 1789 lähtien Grand Trianon jäi hylätyksi. Keisariksi tultuaan Napoleon teki siitä yhden asunnoistaan ja sisusti sen empiretyyliin. Napoleon asui Trianonissa toisen vaimonsa Itävallan Marie Louisen kanssa.

Viimeiset Trianonissa asuneet kuninkaalliset olivat ranskalaisten kuningas Ludvig Filip I ja hänen italialainen puolisonsa Marie Amélie. Ludvig Filip oli aikoinaan sijaishallitsijana toimineen Orléansin herttua Filipin jälkeläinen, ja Marie Amélie oli Marie Antoinetten sisarentytär.

Lokakuussa 1837 Ludvig Filipin tytär Marie d'Orléans ja Württenbergin herttua Alexander solmivat Trianonissa avioliiton.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1920 Grand Trianon'issa käytiin voittajavaltioiden ja Unkarin väliset rauhanneuvottelut ja allekirjoitettiin Trianonin rauhansopimus, joka jätti Unkarille vain vajaan kolmasosan sille ennen sotaa kuuluneista alueista. Unkarilaisille nimi "Trianon" merkitsee yhä yhtä suurimmista heidän kokemistaan kansallisista onnettomuuksista.[11]

Grand Trianonin sisätiloja

Vuonna 1963 Charles de Gaulle määräsi palatsin peruskorjattavaksi.

Grand Trianon on suosittu matkailukohde. Samalla se on myös yksi Ranskan presidentin virka-asunnoista, jota käytetään ulkomaisten vieraiden majoittamiseen.

Luettelo asukkaista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grand Trianonissa ovat asunneet seuraavat hallitsijasukujen jäsenet:

Nykyisin palatsia käytetään ulkomaisten arvovieraiden majoituspaikkana.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Grand Trianon

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Le Grand Trianon
  • Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 3, s. 197, 201, 207. Firmin-Didot frères, 1860-1865.
  • Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 4, s. 474, 477. Firmin-Didot frères, 1860-1865.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Le Grand Trianon Viitattu 11.5.2016.
  2. a b ”Versailles”, Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 7790. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
  3. a b Joanne Adolphine: ”Les Trianons”, Versailles et les deux Trianons, s. 115-118. Hachette, 1857. Teoksen verkkoversio.
  4. ”Mansart, Jules Hardouin”, Otavan iso Fokus, 4. osa (Kr-Mn), s. 2535. Otava, 1973. ISBN 951-1-00388-7.
  5. Max Schvoerer: Asmosia IV: Archéomatériaux: Marbres et autres roches, s. 66. Presses Université de Bordeaux, 1999. ISBN 9782867812446. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
  6. a b Trianon-sous-Bois chateauversailles.fr. Viitattu 11.5.2016. (ranskaksi)
  7. Palais Bourbon et Hôtel de Lassay Assemblée national de la France. Viitattu 11.5.2016.
  8. Pietarhovi - keisarillista loistoa Matkalla maailmalla. Viitattu 11.5.2016.
  9. Alan Tillier: ”Versaillesin linna ja puisto”, Kaupunkikirjat: Pariisi, s. 249. WSOY. 978-951-0-34729-4.
  10. http://www.insecula.com/salle/MS01833.html[vanhentunut linkki]
  11. Attila Csernok: Katkennut silta – Unkarin unohdettu historia, s. 21, 34, 95. Suomentanut Juha Suoristi. Into Kustannus, 2014. ISBN 978-952-264-296-7.