Grafiittihidasteinen kanavatyyppinen reaktori

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
RBMK-reaktorin päällä näkyvät polttoainekanavien kannet, joiden kautta polttoainetta voidaan vaihtaa käytön aikana toisin kuin kevytvesireaktoreissa.

Grafiittihidasteinen kanavatyyppinen reaktori eli RBMK (ven. Реактор Большой Мощности Канальный, Reaktor Bolšoi Moštšnosti Kanalnyi) on vesijäähdytteinen ja grafiittihidasteinen ydinreaktori.[1]

Ensimmäinen tuotannollinen grafiittihidasteinen ja kevytvesijäähdytteinen ydinreaktori kehitettiin 1950-luvun alussa Neuvostoliitossa. Kyseessä sata kilometriä Moskovan lounaispuolella sijaitsevaan Obninskin ydinvoimalaitokseen rakennettu, teholtaan viiden megawatin reaktori (LWGR, Light Water cooled Graphite moderated Reactor). Reaktori käynnistettiin ensimmäisen kerran 6. toukokuuta 1954 kello 19:40 Moskovan aikaa. Voimala liitettiin sähköverkkoon 27. kesäkuuta 1954.[2][3][4][5][6] Obninskin LWGR-reaktorin pohjalta laadittiin uusia reaktoriratkaisuja, ja se toimi esikuvana myös RBMK-reaktorille.[7][8]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RBMK-tyyppisiä eli grafiittihidasteisia kiehutusvesireaktoreita on yhä käytössä entisen Neuvostoliiton alueella kaikkiaan 12 kpl (2005).[9] Myös pahamaineisen Tšernobylin ydinvoimalaitoksen reaktorit edustivat kyseistä reaktorityyppiälähde?.

Suomea lähimmät RBMK-voimalat ovat Leningradin ydinvoimala Sosnovyi Borissa Pietarista länsilounaaseen sekä Smolenskin ydinvoimalaitos Desnogorskissa (kolme 950 megawatin yksikköä).[10] Liettuan Ignalinan ydinvoimalan viimeinen käytössä ollut reaktori (kaksi 1 450 megawatin yksikköä) ajettiin alas joulukuussa 2009.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elmer Eugene Lewis: Fundamentals of Nuclear Reactor Physics, s. 93. Academic Press, 2008. ISBN 9780123706317. (englanniksi)
  2. Pervaja v mire AES Gosudarstvennyi nautšnyi tsentr Rossijskoi federatsii – fiziko-energetitšeski institut imeni A. I. Leipunskogo", FGUP "GNTs RF – FEI", ippe.ru / Rosatom. Arkistoitu . Viitattu 27.4.2014. (venäjäksi)
  3. Istorija nautšnogo tsentra (vanhentunut linkki) FGUP Gosudarstvennyi nautšnyi tsentr Rossijskoi federatsii – fiziko-energetitšeski institut imeni A. I. Leipunskogo", FGUP "GNTs RF – FEI", ippe.ru / Rosatom. Arkistoitu . Viitattu 27.4.2014. (venäjäksi)
  4. APS-1 Obninsk (Atomic Power Station 1 Obninsk) (IAEA:n ydinvoimalarekisterin yhteenveto Obninskin ydinvoimalasta) IAEA. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA (YK:n erityisjärjestö). Viitattu 27.4.2014. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  5. Historical development of the Russian nuclear industry Rosatom, rosatom.ru. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi) (Archive.org)
  6. Obninsk: number one Nuclear Engineering International, neimagazine.com. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi)
  7. B. A. Semenov: Nuclear power in the Soviet Union (pdf) IAEA Bulletin, Vol 25, No 2., sivut 47-59. iaea.org. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi) (Archive.org)
  8. I. S. Zheludev ja L. V. Konstantinov: Nuclear power in the USSR (pdf) IAEA Bulletin, Vol 22, No 2., sivut 34-45. iaea.org. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi) (Archive.org)
  9. Ydinvoimalaitosyksiköt Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 (pdf) (sivu 4) 5/2007. Teollisuuden Voima Oy.
  10. The Power Reactor Information System (PRIS): Russian Federation (IAEA:n ydinvoimalarekisterin yhteenveto Venäjän ydinvoimaloista ja niiden reaktoreista) 2013 tilanne. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA (YK:n erityisjärjestö). Viitattu 27.4.2014. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  11. Liettuan Ignalinan ydinvoimala suljettiin onnistuneesti hs.fi. 31.12.2009. Sanoma Oyj. Viitattu 30.1.2016. (archive.org)