Giorgio Mondini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mondini kuvassa keskellä.

Giorgio Mondini (19. heinäkuuta 1980 Geneve) on sveitsiläinen kilpa-autoilija ja Italialaista syntyperää.

Mondini aloitti varsinaisen uransa vuonna 2001 Eurocup Formula Renault 2000:ssa ja oli sarjan 26. paras. Seuraavalla kaudella hän sijoittui samassa sarjassa sijalle 17. Vuonna 2003 hän siirtyi Formula Renault V6 Eurocupiin ja oli sarjan seitsemäs. Hän saavutti vuonna 2006 samassa sarjassa kolme voittoa, kolme paalupaikkaa ja yhteensä kahdeksan palkintosijoitusta. Vuonna 2005 Mondini osallistui Renaultin maailmansarjaan ennen siirtymistä GP2-sarjan David Price Racing -talliin. Hän myös toimi testikuljettajana Sveitsin A1GP-tallissa.

Voitettuaan Formula Renault V6 Eurocupin Mondini pääsi ensi kerran ajamaan Formula 1 -autoa joulukuussa 2005 Renault R25 -auton ratissa. MF1 Racing palkkasi Mondinin 3. helmikuuta 2006 kilpailemaan kolmoskuljettajanaan. Vuonna 2011 hän ajoi myös HRT:n autolla talvitesteissä.[1]

Ajotilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Sarja Tiimi Kilpailut Paalupaikat Voitot Pisteet Loppusijoitus
2001 Formula Renault 2000 Eurocup Jenzer Motorsport 11 0 0 ? 26.
2002 Formula Renault 2000 Eurocup Jenzer Motorsport 12 0 1 12 17.
2003 Formula Renault V6 Eurocup EuroInternational 22 0 0 109 7.
2004 Formula Renault V6 Eurocup EuroInternational 13 3 3 293 1.
2005 GP2-sarja David Price Racing 10 0 0 0 26.
Formula 1 Renault F1 Testikuljettaja
2005–2006 A1 Grand Prix A1-talli Sveitsi 4 0 0 0 NC
2006 Formula 1 Midland F1 Testikuljettaja

GP2-tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 Pisteet Sijoitus
2005 DPR SMR
FEA

 
SMR
SPR

 
ESP
FEA

 
ESP
SPR

 
MON
FEA

 
EUR
FEA

 
EUR
SPR

 
FRA
FEA

 
FRA
SPR

 
GBR
FEA

 
GBR
SPR

 
GER
FEA

 
GER
SPR

 
HUN
FEA

Kesk.
HUN
SPR

Kesk.
TUR
FEA

13
TUR
SPR

Kesk.
ITA
FEA

Kesk.
ITA
SPR

Kesk.
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

21
BHR
FEA

18
BHR
SPR

22
0 26.

Formula 1 -tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Pisteet Sijoitus
2006 Midland BHR
 
MAL
TD
AUS
 
SMR
TD
EUR
 
ESP
TD
MON
TD
GBR
TD
CAN
TD
USA
TD
FRA
 
GER
 
HUN
 
TUR
TD
ITA
TD
CHN
 
JPN
 
BRA
 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Beer, Matt: Kolles pleased by Mondini's pace F1 News. 20.2.2011. Autosport.com. Viitattu 29.7.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]