Frithiof Mieritz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nurmeksen kirkko (1896).

Frithiof Wilhelm Alexander Mieritz (ven. Фёдор Фёдорович Миритц, Fjodor Fjodorovitš Miritts; 30. elokuuta 1863 Vaasa15. kesäkuuta 1916 Turku) oli saksalaistaustainen suomalainen arkkitehti, joka teki suuren osan elämäntyöstään Pietarissa.[1][2]

Ura Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frithiof Mieritzin isä, arkkitehti F. W. Mieritz, oli alkuaan Mecklenburg-Strelitzistä Saksasta lähtöisin ollut rakennusmestari,[2] joka saapui Suomeen osallistuakseen tulipalon tuhoaman Vaasan jälleenrakentamiseen. Vaasassa töitä oli tarjolla enää vähän, ja vuonna 1865 perhe muutti Helsinkiin.lähde? Mieritz opiskeli Saksan Holzmindenissä ja valmistui arkkitehdiksi Hannoverin teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1882. Hän piti vuodesta 1883 omaa toimistoa Helsingissä ja jonkin aikaa Nurmeksessa.[1] Hän toimi myös rakennusurakoitsijana ja laajensi toimintaansa eri kaupunkeihin.[2] Isänsä kuoltua vuonna 1883 Mieritz sai haltuunsa Helsingin Hylkysaaren, jonka hänen isänsä oli vuokrannut kaupungilta kaksi vuotta aiemmin. Vuonna 1888 Mieritz perusti saareen yhden Suomen ensimmäisistä sementtitehtaista, Wrakholman sementtivalimon, joka kuitenkin meni vararikkoon jo vuoden 1889 alussa. Hylkysaaren vuokraoikeudet pakkohuutokaupattiin samana vuonna.[3][2]

Helsingissä Mieritz suunnitteli isänsä tavoin etupäässä puurakennuksia ja huviloita. Hänen läpimurtonsa oli vuonna 1889 yhdessä Oskar Sundbergin kanssa voitettu suunnittelukilpailu Helsingin Seurasaaren kansanpuiston rakennuksista, joihin kuuluivat ravintola, metsänvartijan talo ja odotushuoneet. Mieritz sovelsi näissä rakennuksissa norjalaisvaikutteista, viikinkiromantiikasta ammentanutta koristetyyliä.[2] Myös alkuperäinen Seurasaaren silta (1892) oli hänen suunnittelemansa.[1] Mieritz suunnitteli ja urakoi vuosina 1889–1890 useita rakennuksia myös toiseen Helsingin Anniskeluyhtiön omistamaan kansanpuistoon, Korkeasaareen. Hän myötävaikutti Korkeasaaren eläintarhan perustamiseen lahjoittamalla Anniskeluyhtiölle kaksi karhunpentua, joita varten hän suunnitteli Korkeasaaren ensimmäisen karhulinnan. Mieritzin Korkeasaareen suunnittelemista rakennuksista on säilynyt vain vuonna 1890 valmistunut saarenvartijan tupa.[3]

Muita Mieritzin suunnittelutöitä Suomessa olivat Nurmeksen kirkko (1896), Nurmeksen seurahuone (1895, purettu) ja Mikonniemen kylpylä (1894) Nurmeksessa sekä Grand Hotel (1886) Hangossa.[1] Hän suunnitteli myös sota-aikana tuhoutuneen Antrean kirkon (1894).[4]

Ura Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villa Ammende Pärnussa (1905).

Mieritz suunnitteli Hietalahden höyrysahalle siirrettävien puuhuviloiden tyyppimalleja. Vuonna 1893 Venäjän keisari Aleksanteri III ja tämän veli suuriruhtinas Aleksei Aleksandrovitš tilasivat itselleen tällaiset huvilat nähtyään niitä näyttelyssä Pietarissa.[2] Mieritz alkoi suunnitella Venäjälle rakennuksia Finlands Angslupeaktiebolag -laivanvarustamon tilauksesta.

Mieritz muutti Pietariin vuonna 1896. Hän työskenteli muutaman vuoden liikemies I. F. Huurin yrityksessä ja piti hetkittäin omaa arkkitehtitoimistoa. Vuonna 1900 Mieritz perusti arkkitehtitoimiston yhdessä Ivan Gerasimovin kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin eri puolilla Venäjää toimineella yhtiöllä oli 30 toimistovirkailijaa ja 750 työntekijää. Se omisti sementtitehtaan Parkalassa ja avasi vuonna 1908 sivukonttorin Helsinkiin. Yhtiö toteutti rautabetonirakenteita muun muassa arkkitehti Selim A. Lindqvistin Helsinkiin suunnittelemiin rakennuksiin. Mieritzin ja Gerasimovin arkkitehtitoimisto suunnitteli tehdasrakennuksia, asuintaloja ja huviloita. Tunnetuimpia töitä ovat jugendtyylinen Villa Ammende Viron Pärnussa (1905) ja Suomen rautateiden työntekijöiden asuintalot Suomen aseman vieressä Pietarissa osoitteessa Botkinskaja 1 (1906).[2]

Ensimmäinen maailmansota lamaannutti rakennustoiminnan Venäjällä. Vuonna 1916 Mieritz muutti vaimonsa Maryn (o.s. Junnelius) ja lapsiensa kanssa Turkuun, jossa hän pian kuoli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Keinänen: Frithiof Mieritz, unohdettu arkkitehti, s. 127–142. teoksessa: Rakkaudesta kaupunkiin: Riitta Nikulan juhlakirja. Helsinki: Taidehistorian seura. ISBN 952-5533-00-X.