Tämä on lupaava artikkeli.

FM (kanadalainen yhtye)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

FM

FM logo.png
Nash the Slash.jpg
Tiedot
Toiminnassa 1976–1989,
1994–1996,
2006,
2011–
Tyylilaji progressiivinen rock
avaruusrock
fuusiojazz
synth pop (1980-luvulla)
aikuisrock (1980-luvulla)
Jäsenet

Cameron Hawkins, laulu, syntetisaattori, basso
Aaron Solomon, viulu, mandoliini
Edward Bernard, alttoviulu, mandoliini
Paul DeLong, rummut

Levy-yhtiö

Esoteric Recordings, 2011–

FM on kanadalainen progressiivisen rockin yhtye, jonka Cameron Hawkins ja Nash the Slash perustivat Torontossa vuonna 1976. Yhtyeen musiikin tyypillisiä piirteitä ovat elektroninen äänimaailma, runsas syntetisaattorien käyttö ja Star Trek -vaikutteiset sanoitukset. Useimmilla yhtyeen albumeilla ei myöskään ole kitaraa, vaan soolosoittimina toimivat sähkömandoliini ja -viulu.

Kaksimiehisenä aloittaneen yhtyeen musiikki oli alkuaikoina sci-fi-henkistä avaruusrockia. Rumpali Martin Deller liittyi yhtyeeseen 1977, minkä myötä FM:n tyyliin tuli vaikutteita fuusiojazzista. Tällä kokoonpanolla yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Black Noise, jolta irrotettu single ”Phasors on Stun” nousi hitiksi Pohjois-Amerikassa. Nash the Slash jätti yhtyeen saman vuoden lopulla ja hänet korvasi Ben Mink. 1980-luvulle tultaessa FM omaksui vaikutteita suosioon nousseista syntikkapopista ja AOR-musiikista ja sanoitukset ryhtyivät käsittelemään lähinnä rakkautta. Nash the Slash palasi yhtyeeseen 80-luvun puolivälissä, jolloin yhtye saavutti kotimaassaan kohtalaista listamenestystä singleillään ”Just Like You” ja ”Dream Girl”. Deller jätti yhtyeen 1986, minkä jälkeen yhtyeen kokoonpanot ovat vaihdelleet tiuhaan, ja sen toiminta on ollut useita kertoja katkolla. Vuodesta 2011 lähtien yhtye on jälleen aktiivinen ja palannut progressiivisen rockin pariin, Cameron Hawkinsin ollessa ainoa jäljellä oleva klassisen kokoonpanon jäsen.

Tyylilajin ja kokoonpanon muutosten ohella FM:n vaiheissa on merkillepantavaa lukuisat vaikeudet levy-yhtiöiden kanssa: yhtye jäi 1970- ja 1980-luvuilla toistuvasti vaille levytyssopimusta levy-yhtiöiden konkurssien myötä. Lisäksi yhtyeen jäsenet eivät sopimusteknisistä syistä saaneet suosionsa huipulla ollessaan lainkaan rojalteja Kanadan levymyynnistä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassinen kokoonpano (1976-1977)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja–kosketinsoittaja Cameron Hawkins ja viulusti–mandolinisti Nash the Slash tutustuivat toisiinsa jammaillessaan Clear-nimisen yhtyeen kanssa. Nash the Slash ei suuremmin välittänyt Clearista, mutta piti Hawkinsia lahjakkaana muusikkona, ja niinpä miehet perustivat 1976 oman yhtyeen, joka sai nimekseen FM.[1][2] Heidän visionaan oli kaksimiehinen elektroninen yhtye, jossa rytmiset elementit tuotettaisiin rumpalin sijaan muulla tavoin.[3][4] Merkittäviä esikuvia olivat Hawkwind ja Supertramp.[1] Hawkins ja Nash the Slash lainasivat eräältä ystävältään rahaa, jotta heidän ei tarvitsisi murehtia talousasioita, ja käyttivät seuraavat puoli vuotta harjoitellen ja säveltäen musiikkia.[3]

Heinäkuussa 1976 TVOntario taltioi FM:n 30-minuuttisen show’n, joka tosin televisioitiin Nightmusic-ohjelmassa vasta saman vuoden marraskuussa.[5] Esitys käsitti kappaleet ”Phasors on Stun”, ”One O’Clock Tomorrow” ja ”Black Noise” sekä kuvitteellisen yhtyeen biografian[2] ja sai mediassa myönteisiä arvioita.[5] Ensimmäisen varsinaisen konserttinsa FM soitti vain päiviä myöhemmin.[2] Yhtyeelle tarjoutui mahdollisuus esiintyä Kanadan yleisradioyhtiön (CBC) Who's New -ohjelmassa, jolloin CBC esitti toivomuksen rumpalin mukanaolosta.[4] Rumpaliksi otettiin Nash the Slashin vanha soittokaveri Martin Deller, joka liittyi yhtyeen riveihin helmikuussa 1977.[2]

FM sai mainetta epätavallisena, mutta energisenä live-esiintyjänä ja keikkaili aktiivisesti Toronton seudulla.[2] CBC Records kiinnostui yhtyeestä, ja tuottaja Keith Whitingin johdolla FM kulutti suurimman osan vuotta esikoisalbumiaan äänittäen.[2][6] Black Noise -nimen saaneesta albumista julkaistiin kuitenkin vain 500 kappaleen painos, joka oli saatavilla ainoastaan postimyynnin kautta. Vuoden 1977 lopulla Nash the Slash jätti FM:n keskittyäkseen soolouraansa; hänen mielestään rumpalin mukaantulo oli vienyt yhtyeen musiikkia liian kaupalliseen suuntaan. Toisaalta Black Noisea on myös kutsuttu Nash the Slashin uran epäkaupallisimmaksi albumiksi.[2]

Ben Minkin kanssa (1977-1983)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nash the Slashin tilalle otettiin Ben Mink, ja yhtye sai vuoden 1978 keväällä levytyssopimuksen torontolaisen indie-levy-yhtiön Labyrinth Recordsin kanssa. Labyrinth ei ollut kiinnostunut Black Noisen uudelleenjulkaisusta, vaan julkaisi FM:ltä uuden albumin Direct to Disc,[2] joka käsitti kaksi vinyylin puoliskon mittaista instrumentaalikappaletta. Pian Direct to Discin julkaisun jälkeen Yhdysvalloissa toiminut Visa Records uudelleenjulkaisi Black Noisen (Kanadassa albumin julkaisusta huolehti Passport Records). Black Noise menestyi tällä kertaa hyvin ja ansaitsi kultalevyn yli 100 000 myydyllä kappaleella. Single ”Phasors on Stun” nousi listoilla 20 suosituimman joukkoon sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa[2] ja nauttii kulttisuosiota.[6] Vuonna 2015 rock-lehti Rolling Stone valitsi Black Noisen 50 parhaan progressiivisen albumin joukkoon (sija 48).[7]

FM tuki Black Noisen uudelleenjulkaisua mittavalla Pohjois-Amerikan-kiertueella, mutta joutui pian taloudellisiin ongelmiin. Yhtyeen oli määrä saada rojaltinsa Visa Recordsin kautta, mutta yksikään kanadalainen jakelija ei välittänyt rojalteja Visalle. Sekä Visa että FM jäivät siis ilman osuuttaan albumimyynnistä Kanadassa.[2] Samaan aikaan suunnitelmat uuden albumin tekemisestä kariutuivat, kun FM:n albumeja Kanadassa levittänyt yhtiö GRT meni konkurssiin. Passport Records siirtyi Capitol Recordsin alaisuuteen ja Surveillance-nimen saanut uusi albumi ilmestyi lopulta kesällä 1979. Albumilla yhtye jatkoi tavaremerkeikseen muodostuneiden avaruusteemojen ympärillä.[2]

1980 julkaistu City of Fear oli FM:n ensimmäinen yhteistyö Peter Gabrielia tuottaneen Larry Fastin kanssa.[2] Albumi vei yhtyeen tyyliä popmusiikin suuntaan[8] ja sanoitukset alkoivat käsitellä maanläheisempiä aiheita. Syyt kaupallisempaan tyyliin olivat osittain taloudelliset, mutta yhtye alkoi myös kyllästyä avaruusteemoihin. Lisäksi Hawkins koki, että science fiction oli Tähtien sodan (1977) saavuttaman suosion myötä muuttunut kliseeksi.[9] City of Fear oli arvostelumenestys[2] ja esimerkiksi Allmusicin kriitikko Sean Carruthers nimeää sen yhtyeen parhaaksi albumiksi.[8]

Vuonna 1981 FM lähti Amerikan-kiertueelle Rushin lämmittelijänä. Ben Mink julkaisi samoihin aikoihin sooloalbuminsa Foreign Exchange, jolla myös Hawkins ja Deller soittivat. Keväällä 1983 Mink lähti FM:stä soolouralle.[2]

Nash the Slashin paluu (1984-1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minkin lähdettyä Hawkins ja Deller alkoivat puuhata Nash the Slashia takaisin FM:ään. Nash the Slash taas etsi yhtyettä, jonka kanssa voisi tehdä kiertueita. Seurasikin FM:n ja Nash the Slashin yhteiskiertue, jolla Nash esiintyi sekä sooloartistina että FM:n jäsenenä.[2][5][10] Uuden FM-albumin valmisteluja haittasi Passport Recordsin konkurssi, mikä jätti yhtyeen jälleen ilman levy-yhtiötä.[2] Nash the Slashilla oli kuitenkin oma levytyssopimuksensa Quality Recordsin kanssa ja 1984 julkaistulla Nash the Slashin soololevyllä American BandAges olivatkin mukana sekä Hawkins että Deller.[2][5]

Vuonna 1985 ilmestyi FM:n uusi albumi Con-Test, jolla kuultiin ensimmäisenä FM-albumina kitaraa.[5] Sekä Ben Mink että Nash the Slash osallistuivat albumin tekemiseen.[11] Con-Test ei juurikaan muistuttanut yhtyeen alkuaikojen tyyliä, vaan se edusti radioystävällistä popmusiikkia, mikä oli pettymys yhtyettä pitkään seuranneille faneille.[11] Albumi sai kuitenkin myönteisiä arvosteluja,[2] ja siltä irtosi pari hittiä;[11] singlenä ja musiikkivideona julkaistu ”Just Like You” menestyi parhaiten[5] ja saavutti Kanadan singlelistalla sijan 38. Quality Recordsin konkurssi toi kuitenkin jälleen uusia vaikeuksia.[2] MCA Records otti yhtyeen leipiinsä ja piti Con-Testin saatavilla, mutta viivytysten myötä suurempi menestys jäi saavuttamatta. Deller kyllästyi[5] ja jätti yhtyeen kesällä 1986[2] voidakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.[5]

Viimeiset vuodet (1986-1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawkins ja Nash the Slash päättivät kuitenkin jatkaa ja pestasivat Dellerin tilalle Greg Critchleyn. Lisäksi yhtyeeseen otettiin ensimmäistä kertaa neljäs jäsen, kitaristi Simon Brierly. Uusi albumi Tonight julkaistiin 1987.[5] Albumin materiaali oli pääasiassa Hawkinsin ja tuottaja Michael Waiten kirjoittamaa ja vei FM:n musiikkia vieläkin kaupallisempaan suuntaan, mistä Nash the Slash ei pitänyt. Hänen panoksensa albumin tekoon olikin vähäinen.[12] Viittä Tonightin kappaletta käytettiin Friday the 13th: The New Blood -elokuvan ääniraidalla. Albumilta julkaistiin myös useita singlejä ja musiikkivideoita (parhaiten menestyi ”Dream Girl”, joka päätyi sijalle 41). Itse albumi sai kuitenkin heikon vastaanoton[5] ja FM:n etääntyminen perinteisestä tyylistään heikensi yhtyeen uskottavuutta.[12]

Tonightia tukeakseen FM lähti kiertueelle, jolla Randy Cooke korvasi Critchleyn rummuissa. Kiertue kesti lähes kaksi vuotta[5] ja oli taloudellisesti menestyksekäs.[13] Nash the Slash erosi FM:stä 1989,[5] mutta Hawkins ja Brierly jatkoivat vielä jonkin aikaa tukenaan uudet jäsenet Martin Shaw (mandoliini ja viulu) sekä Paul Marangoni (rummut). Live-esiintymiset muuttuivat satunnaisiksi, ja FM lopetti toimintansa vuonna 1989 tai 1990.[2][10]

Paluu (1994-1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawkins perusti 1994 itsenäisen levy-yhtiön Now See Hear, joka uudelleenjulkaisi Black Noisen CD-muodossa. Koska CBC Records oli hävittänyt vanhat masternauhat, albumi remasteroitiin hyväkuntoiselta vinyyliltä. Myös City of Fearin ja Surveillancen masterit olivat kadonneet.[2] Black Noisen uudelleenjulkaisun myötä kiinnostus FM:n heräsi uudelleen ja Hawkins suostutteli Dellerin ja Nash the Slashin muodostamaan yhtyeen uudelleen. Yhtye palasi vanhaan progressiiviseen tyyliinsä ja konsertoi aktiivisesti parin vuoden ajan. Livealbumi Retroactive: The FM Archives Vol 1 sisälsi joukon yhtyeen vanhoja klassikoita sekä kaksi uutta kappaletta ”Retroactive” ja ”This Lonely World”. Kesän 1996 festivaalikeikkojen jälkeen FM hajosi jälleen.[2][5]

FM 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nash the Slash julkaisi 2001 ennenjulkaisematonta materiaalia Black Noisen ja Con-Testin sessioista nimellä Lost in Space. Vaikka kyseessä oli käytännössä FM-albumi, yhtyeen nimeä ei mainittu julkaisussa – sen sijaan albumin tekijäksi oli merkitty ”Nash the Slash, Cameron Hawkins & Martin Deller”. Lisäksi albumi oli julkaistu Dellerin ja Hawkinsin tietämättä. Tämä johti välirikkoon, eikä Nash the Slash sen jälkeen tehnyt yhteistyötä FM:n kanssa.[2][6]

Vuonna 2006 Hawkins ja Deller kokosivat FM:n uudelleen, viulua ja mandoliinia soitti tällä kertaa italialainen Claudio Vena. Yhtye soitti Torontossa pari keikkaa ennen esiintymistä NEARFest-festivaaleilla Pennsylvaniassa.[2] Yhtyeen repertuaariin kuului myös kaksi uutta kappaletta.[14] Nearfestin jälkeen yhtye hajosi, vaikka suunnitelmiin oli alun perin kuulunutkin uuden materiaalin äänittäminen.[2]

Vuonna 2011 Hawkins perusti FM:n uudelleen rumpali Paul DeLongin kanssa. Seuraavana vuonna yhtyeeseen liittyi viulisti Ivana Popovic, jonka kuitenkin korvasi vielä samana vuonna Aaron Solomon, joka soittaa viulua ja mandoliinia. Hawkins yhtyetovereineen aloitti uuden materiaalin kirjoittamisen heti yhtyeen uudelleen perustamisen jälkeen.[15] Vuonna 2013 FM sai levytyssopimuksen Esoteric Recordingsilta, joka julkaisi CD-muodossa yhtyeen varhaisen tuotannon.[16] Alkuperäisjäsen Nash the Slash menehtyi toukokuussa 2014.[17] Esoteric julkaisi vuonna 2014 FM:ltä livealbumin Nearfest 2006 ja seuraavana vuonna kokonaan uutta materiaalia sisältäneen studioalbumin Transformation, jolla oli mukana myös uusi jäsen Edward Bernard (alttoviulu ja mandoliini).[18]

Yhtyeen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet


"Phasors on Stun"

"Phasors on Stun" FM:n ensimmäiseltä albumilta Black Noiselta on yhtyeen tunnetuin kappale. Science fiction -teemaa vahvistavat sädeaseen ääniä jäljittelevät syntetisaattoriefektit.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

"Just Like You"

"Just Like You" Con-Test -albumilta oli yhtyeen synth pop -kauden menestynein singlejulkaisu.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

FM:n musiikin tyyli on vaihdellut vuosien mittaan paljon. Yhtye aloitti uransa progressiivisella rockilla aikana, jolloin tyylilajin suosion huippukausi alkoi jo olla ohi.[7] Esikoisalbumi Black Noisen kappaleet ovat pitkiä, monimutkaisia ja elektronisia.[3] Albumin musiikki on sekoitus poppia, progressiivista rockia ja fuusiojazzia,[19] johon tuovat väriä runsaat syntetisaattorit ja uuden aallon vaikutteet.[7] Kitaraa yhtyeen varhaistuotannossa ei kuulla lainkaan, vaan sen korvaavat sähkömandoliini ja -viulu, jotka erottavat yhtyeen muista scifi-henkisistä progeyhtyeistä. Sanoitukset käsittelevät pääasiassa avaruusmatkailua ja vieraiden maailmojen asuttamista.[20] Esimerkiksi kappaleen "Phasors on Stun" nimi viittaa Star Trekissä usein kuultuun kehotukseen asettaa vaiheisena tunnettu ase tainnutusasetukselle ("Set phasers to stun").[21]

Direct to Discillä vaikutteet progressiivisesta rockista ja fuusiosta ovat entistä enemmän esillä. Albumin kappaleet ovat pääasiassa instrumentaalisia ja sisältävät myös improvisaatiota. Kokeellisella albumilla kuullaan mm. Dellerin aivosähkökäyrää syntetisaattorin läpi ajettuna.[22] Kumpikin Direct to Discin kappaleista kestää yli 15 minuuttia.[23] Black Noise ja Direct to Disc ovat FM:n progressiivisimmat albumit.[22]

Surveillance muistuttaa tyylillisesti edeltäjiään, mutta on kaupallisempi. Elektronisia ja kokeellisia elementtejä on vähemmän ja kappaleet ovat tiiviimpiä ja helppotajuisempia.[9] Vaikka sanoitukset jatkavat tieteisteemojen ympärillä,[2] ovat ne kuitenkin maanläheisempiä. Seuraava albumi City of Fear jatkaa samaan suuntaan. Ben Minkin mukaan yhtyeen ensimmäiset albumit kertovat avaruuteen eksymisestä, mutta City of Fear kertoo siitä, millaista on eksyä kaupunkiin.[24] Hawkins taas on kuvaillut tyylilajin muutosta näin:[25]

»Surveillance oli yritys tuoda avaruusalus lähemmäksi maapalloa. [City of Fearilla] se laskeutuu.»

1980-luvulla yhtyeen musiikki muuttui huomattavasti. Con-Test edustaa lähinnä synth pop -musiikkia ja on tyyliltään tarttuva, kaupallinen ja radioystävällinen. Kappaleissa on tanssittavia elektronisia rytmejä, joita silloin tällöin korostavat syntetisaattorilla soitetut orkesteriosuudet.[11] Con-Test on myös ensimmäinen FM-albumi, jolla on mukana kitaristi.[5] Sama tyyli jatkuu Tonightilla. Vaikka musiikki on pop-painotteista, mukana on Nash the Slashin soittamia epätavallisia soittimia.[26] Musiikillisesti Tonightin on sanottu muistuttavan The Carsia.[5][20]

Vuoden 2015 paluulevy Transformation sekoittaa yhtyeen aiempia tyylejä ja mukana on sekä progressiivisia että synth pop -vaikutteita.[27] Syntetisaattorit ja mandoliinit ovat pääasiassa taka-alalla ja suurimman huomion saavat jousisoittimet. Sävellykset eivät myöskään ole yhtä monimutkaisia kuin yhtyeen ensimmäisillä levyillä.[28] Muutamat sanoituksista käsittelevät avaruusmatkailua, mutta yleisempiä teemoja ovat ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuus, kuten yhteistyö, rakkaus ja kestävä kehitys.[20] Kokonaisuutena albumi ei juurikaan muistuta yhtyeen aiempaa tuotantoa.[28]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen kokoonpano (1976-1977)

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli

Klassinen kokoonpano (1977; 1984-1986; 1994-1996)

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli
  • Martin Deller: rummut, syntetisaattori

1977-1983

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Ben Mink: viulu, mandoliini
  • Martin Deller: rummut, syntetisaattori

1986-1988

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli
  • Greg Critchley: rummut
  • Simon Brierly: kitara

1988

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli
  • Randy Cooke: rummut
  • Simon Brierly: kitara

1989

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Martin Shaw: viulu, mandoliini
  • Paul Marangoni: rummut
  • Simon Brierly: kitara

2006

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Claudio Vena: viulu, mandoliini
  • Martin Deller: rummut, syntetisaattori

2011

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Paul DeLong: rummut, syntetisaattori

2012

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Ivana Popovic: viulu, mandoliini
  • Paul DeLong: rummut, syntetisaattori

2012-2015

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Aaron Solomon: viulu, mandoliini
  • Paul DeLong: rummut, syntetisaattori

Nykyinen kokoonpano (2015-)

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Aaron Solomon: viulu, mandoliini
  • Edward Bernard: alttoviulu, mandoliini
  • Paul DeLong: rummut, syntetisaattori

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wilcox, John A.: A Few Words With...Nash The Slash progsheet. n. 2011[1]. Viitattu 12.4.2013. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa FM CanadianBands.com. Viitattu 27.9.2013. (englanniksi)
  3. a b c Stone, s. 31.
  4. a b Sharp, Keith: FM: Remastered Classic Keeps Band’s Spirit Alive The Music Express. 29.10.2014. Viitattu 12.10.2016. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m n o Artist: Nash the Slash The Canadian Pop Encyclopedia. Viitattu 27.9.2013. (englanniksi)
  6. a b c Nash the Slash CanadianBands.com. Viitattu 27.9.2013. (englanniksi)
  7. a b c Reed, Ryan: 48. FM, 'Black Noise' (1977) (50 Greatest Prog Rock Albums of All Time: From the Court of the Crimson King to the Comatorium) Rolling Stone. 17.6.2015. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  8. a b Carruthers, Sean: FM: Discography (ks. myös City of Fearin arvostelu) Allmusic. All Media Network. Viitattu 27.9.2013.
  9. a b Stone, s. 48.
  10. a b Dillon, Charlotte: FM: Biography Allmusic. All Media Network. Viitattu 27.9.2013.
  11. a b c d Carruthers, Sean: FM: Con-Test allmusic. Viitattu 27.9.2013.
  12. a b Darville, Jordan: RIP Nash The Slash: Our final interview with the Toronto avant-garde pioneer Chart Attack. 13.5.2014. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  13. Burga, David E.: R.I.P. – Nash the Slash ("The reformation in the mid-80’s, we were actually the second highest grossing club act in Canada after David Wilcox. We were out on the road for 18 months straight and we did very well.") 13.5.2014. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  14. Strik, Henri: FM - Nearfest 2006 Background Magazine. 2015. Viitattu 30.9.2016. (englanniksi)
  15. FM announces new recording project FM:n kotisivut. 2012. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  16. Esoteric Recordings to release FM catalog FM:n kotisivut. 2013. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  17. Experimental rocker Nash the Slash dead at 66 12.5.2014. CTV News. Viitattu 23.5.2014. (englanniksi)
  18. Strik, Henri: FM - Transformation Background Magazine. 2015. Viitattu 30.9.2016. (englanniksi)
  19. FM - Black Noise, lp, 1977, Canada Mutant Sounds. 25.5.2007. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  20. a b c Hobkirk, Neil: Science Fiction Double Feature: “Black Noise” (reissue) and “Transformation” by FM (2014, 2015; Convexe) Wall of Sound. 2.6.2015. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  21. Marshall, Rick: The Origins of 11 Famous Star Trek Lines Mental Floss. 2013. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  22. a b Weppler, Darryl: FM – Headroom: Direct To Disc ProgSphere. 10.10.2012. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  23. FM: Direct to Disc Allmusic. All Media Network. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  24. "We're definitely moving away from the lost in space concept and bringing it down to lost in the city." Stone, s. 48.
  25. "Even in Surveillance there was an attempt to bring the spaceship down closer to earth. With this album, it's going to land." Stone, s. 48."
  26. DeGagne, Mike: FM: Tonight Allmusic. All Media Network. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  27. Mulvey, Bob: FM – Transformation The Progressive Aspect. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)
  28. a b Strik, Henri: FM - Transformation Background Magazine. 2015. Viitattu 11.10.2016. (englanniksi)