Lockheed Martin F-35 Lightning II

Wikipedia
(Ohjattu sivulta F-35 Lightning II)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F-35 Lightning II
X-35.jpg
Tyyppi hävittäjä
Valmistaja Lockheed Martin Aeronautics
Northrop Grumman
BAE Systems
Miehistö 1
Valmistumisvuosi 2003
Ensilento 15. joulukuuta 2006
Käyttöönottovuosi 2016 (suunniteltu)
Mitat
Pituus 15,37 m
Kärkiväli 10,65 m
Korkeus 5,28 m
Siipipinta-ala 42,7 m²
Nopeus 1 931 km/h
Lentomatka 2 220 km
Tyhjäpaino A: 13 170 kg
B: 14 588 kg
C: 14 547 kg
Voimanlähde
Koneisto Pratt & Whitney F135 -suihkumoottori jälkipolttimella
Teho 111 kN, jälkipolttimella yli 178 kN
Aseistus
Aseistus Tykki:1 × 25 mm GAU-22/A-kanuuna, 180 panosta - F-35B:ssä ja F-35C:ssä 220:n panoksen lisävyö
Ohjukset: Sisäisesti; 4 ilmasta-ilmaan-ohjusta tai 2 ilmasta-ilmaan-ohjusta, ja 2 meritorjuntaohjusta Ulkoisesti; 6 ilmasta-ilmaan-ohjusta tai 4 ilmasta-maahan-ohjusta ja 2 meritorjuntaohjusta
Kiinnityspisteet: 6, yhteiskuorma 6 800 kg

Lockheed Martin F-35 Lightning II on Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian yhdessä suunnittelema viidennen sukupolven hävittäjälentokone, joka tuli palveluskäyttöön 2010-luvulla. Koneen nimi vahvistettiin 7. heinäkuuta 2006. Sitä ennen se tunnettiin nimellä Joint Strike Fighter (JSF). Konetta aiotaan valmistaa vuoteen 2035 saakka.[1]

Kevyeksi ja edulliseksi hävittäjäksi suunniteltu F-35 on lisäksi tarkoitettu sekä rynnäkköhävittäjäksi lähi-ilmatukeen että taktisiin pommituksiin. Yhdysvaltain asevoimat aikoo hankkia koneita noin 1 700 kappaletta eri malleja. Sen on tarkoitus korvata etupäässä Yhdysvaltain ilmavoimien F-16 Fighting Falcon, Yhdysvaltain merijalkaväen ja Britannian laivaston Harrier II:t (AV-8 ja GR7/9 Sea Harrier) VTOL-koneet, Yhdysvaltain ilmavoimien panssarintorjuntaan erikoistunut maataistelukone A-10 Thunderbolt II ja Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen käytössä olevat F/A-18 Hornet-koneet lukuun ottamatta uudempia F/A-18E ”Super Hornet” -malleja. Konetta markkinoidaan korvaamaan Euroopan maiden F-16-koneet ja vanhemmat hävittäjät, kuten esimerkiksi F-4 ja Tornado.

Lockheed Martinin mukaan F-35 korvaa kolmella tyypillään 13 lentokonetyyppiä 11 valtiossa.[2]

Yhdysvaltain raskaaksi ilmaherruushävittäjäksi ja F-15:n korvaajaksi on taas tarkoitettu jo käyttöön otettu F-22 Raptor, jonka valmistus on lopetettu.

Kehitysohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lockheed Martin X-35C ilmassa
F-35A: n ja F-35C: n aseistusta

Koneen kehitystyö alkoi 1990-luvun alussa. Vuonna 1996 Lockheed Martin ja Boeing saivat tehtäväkseen rakentaa kumpikin prototyypin, joista Lockheed Martin X-35 voitti 2001 kehityssopimuksen. F-35-hävittäjää kehittävät yhdysvaltalaiset Lockheed Martin, Northrop Grumman ja brittiläinen BAE Systems. Koneet valmistetaan Lockheed Martinin Fort Worthin tehtaalla Texasissa. Suunnitteluvaiheessa Lockheed-Martin konsultoi venäläistä Jakovlevin suunnittelutoimistoa prototyypiksi jääneen, laivastolle tarkoitetun Jak 144 (Nato-koodi ”Freestyle”) VTOL -koneen ratkaisuista.[3]. Samankaltaisia ratkaisuja ovat moottorin sijoittaminen puomien väliin kääntyvän suihkusuuttimen sijoittamiseksi sekä erillinen moottori pystysuoraa laskua varten.

Hävittäjästä on suunniteltu kolme eri versiota: F-35A Yhdysvaltojen Ilmavoimille, F-35B STOVL, lyhyen nousumatkan malli Yhdysvaltain merijalkaväelle, RAF:lle sekä Royal Navylle ja lentotukialuskäyttöön F-35C Yhdysvaltain laivastolle. Kone hyödyntää täysimittaisesti häiveominaisuuksia ja elektroniikkaa. Se ei kuitenkaan pysty lentämään ilman jälkipoltinta yliääninopeudella eli ns. supercruise-lentoa.

Britannia maksaa koneen kehitystyöstä yli kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria. Lisäksi koneen kehitystyössä ovat mukana Italia yhdellä miljardilla ja Hollanti 800 miljoonalla dollarilla. Muita kehitysohjelmaan kuuluvia rahoittajia ovat Turkki (175 miljoonaa dollaria), Australia (144 miljoonaa dollaria), Norja (122 miljoonaa dollaria), Tanska (110 miljoonaa dollaria) ja Kanada (100 miljoonaa dollaria). Israel ja Singapore ovat yhteistyökumppaneita.

Vuoteen 2004 kehitysbudjetti oli ylittynyt 23 prosentilla kaikkiaan 244 miljardiin dollariin. F-35A-mallin peruuttamisesta spekuloitiin vuonna 2005. Tällöin panostus riittäisi kalliimpien ja monimutkaisempien F-35B- ja F-35C-mallien valmiiksi saattamiseen. Yhdysvaltain ilmavoimat joutuisi kuitenkin karsimaan haluamansa tuhannen koneen lukumäärästä, koska B- ja C-mallit ovat kalliimpia rakentaa.

Kehitysohjelman suurimpia epävarmuuksia ovat aikataulu, kyky toimia kaikissa suunnitelluissa rooleissa sekä kohoava yksikköhinta. Vuonna 2001 perusmallin hinnaksi arvioitiin 37 miljoonaa dollaria, joka saavutettaisiin ison volyymin myötä.[4] Vuonna 2008 Yhdysvaltain valtiontalouden tarkastusvirasto Government Accountability Office (GAO) arvioi hinnaksi noin 100 miljoonaa dollaria. Israelilainen sotilaslähde arvioi hinnan kohoavan tämänkin yli.[5]

Marraskuussa 2011 julkisuuteen tuli raportti, jossa yksilöitiin kehitystyössä esiin tulleita ongelmia. Näitä olivat suurten nopeuksien ennustettua suurempi värinä, huonosti toimiva kypäränäyttö sekä ohjaamoa ja avioniikkaa suojaavan varavoimajärjestelmän epävarmuus. Koneen rungosta on löydetty halkeamia ja ennenaikaista väsymistä. Ongelmien ratkaisua ei pidetty ylivoimaisina, mutta ne nostavat kehitystyön kustannuksia ja samalla koneen kokonaishintaa.[6]

Ongelmien lähtökohtana pidetään kolmen eri puolustushaaran vaatimien versioiden kompromissia. Suunnittelussa on uhrattu aerodynaamista suorituskykyä häiveen eduksi, mutta F-22:n tasoa häivekyvyssä ei ole saavutettu. Koneen kiihtyvyydelle ja kaarto-ominaisuuksille asetetuista tavoitteista on jouduttu tinkimään koelentojen tulosten perusteella. Koneen käyttöiäksi on suunniteltu 8 000 tuntia.[6]

Alkuvuoteen 2013 mennessä testilento-ohjelmasta oli suoritettuna noin 35–40 %. Kesäkuussa 2013 Michael Gilmoren raportti varoitti kehitysohjelman edelleen viivästymisestä, joka on seurausta lukuisista teknisistä ongelmista ja ohjelmistokehityksen hitaudesta.[7]

Joulukuussa 2013 julkistetussa Kongressin tutkimusyksikön (Congressional Research Service) raportissa halvimman F-35A-mallin kappalehinta vuodelle 2014 on noin 180 miljoonaa dollaria.[8] Tammikuussa 2014 Michael Gilmore raportoi teknisistä luotettavuusongelmista, ennakoitua suuremmasta huollon tarpeesta, ALIS-diagnostiikkatyökalun toimimattomuudesta sekä ongelmista sensorien ja asejärjestelmien ohjelmiston integroinnissa, mikä on aiheuttamassa vuoden viivästymisen käyttöönotossa. Koneen paino on lähellä maksimirajaa.[9] Aerodynaamisia ongelmia ei ole kyetty ratkaisemaan, ja rakenteissa havaittiin uusia murtumia.

Kesäkuussa 2014 tapahtui moottoripalo, joka asetti rajoituksia lentotoiminnalle ja hidasti kehitystyötä.[10] Syyskuussa 2014 GAO esitti huolensa koneen immateriaalioikeuksien epäselvyyksistä, jotka voivat estää esimerkiksi huollon ja varaosien vapaan kilpailuttamisen.[11]

Tammikuussa 2015 Gilmore raportoi kongressille lukuisista sensori-, tietokone- ja ohjelmistovajavuuksista. Osin ongelmat ovat vakavampia kuin alkuun 2012 käsitettiin. Diagnostiikkatyökalu on hankala ja tehoton. Gilmore kehottaa muuttamaan F-35:n tavoiteaikataulua.[12] Moottorin käyttö on rajoitettua ylikuumenemisen takia.[13]

Heinäkuussa 2015 vuodettiin ulos raportti kokeesta, jossa oli testattu F-35:n suorituskykyä klassisessa lähietäisyyden kaartotaistelussa. Referenssi-vastustajana toimi lisäpolttoainetankeilla varustettu F-16. Aikaisempina vuosina F-35:n on väitetty olevan liikehtelykyvyltään vähintään F-16 veroinen.[14] Kokeen perusteella F-35 on suurissa vaikeuksissa joutuessaan tykkitaisteluun.[15]

F-35A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmataisteluohjukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneeseen mahtuu kaksi ilmasta ilmaan -ohjusta (tutkaohjus AIM-120 AMRAAM tai infrapunaohjus AIM-132 ASRAAM) tai vaihtoehtoisesti ilman niitä kaksi ilmasta maahan -pommia (BRU-68).

Konetykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen F-35A-prototyyppi valmistui 19. helmikuuta 2006. Ensimmäinen sarjatuotantomalli valmistui testattavaksi 18. joulukuuta 2007.[16] Sen tykkiaseistuksena on 25 mm:n GAU-12 Equalizer, joka upotetaan runkoon ja johon mahtuu näin sijoitettuna 180 ammusta.

F-35B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F-35B on STOVL-hävittäjä,[17] maailman ensimmäinen lyhyen nousumatkaan ja pystysuoraan laskeutumiseen kykenevä ylisooninen hävittäjälentokone.[17] F-35B korvaa Yhdysvaltain merijalkaväen F/A-18 Hornet- ja AV-8B Harrier -hävittäjät.[17] Näistä jälkimmäinen on ollut vuosikymmenien ajan ainoa VTOL:iin kykenevä suihkuhävittäjä.[18] Yhdysvaltain merijalkaväki suunnittelee hankkivansa 609 kappaletta F-35B-hävittäjälentokonetta. Budjettileikkaukset kuitenkin voivat vähentää merijalkaväen ja laivaston hankkimien koneiden määrää 1 089:stä 680:een. Yhdysvaltain merijalkaväki voi vähentää ostosuunnitelmaansa 259 lentokoneella ja laivasto 50:llä, jolloin niiden suunnittelemaksi hankkimien koneiden määrä voi jäädä 350:een.[17]

F-35B:n ensimmäinen harjoituslentolaivue tullee Yhdysvaltain ilmavoimien Eglin Air Force Base -sotilaslentoasemalle Valparaison lähelle Floridaan. Laivueen vahvuudeksi suunnitellaan 20 kappaletta F-35B-lentokoneita. Ensimmäiset kolmen harjoituslentolaivueen lentokoneista tulevat 2010 ja viimeiset 2013 puolivälissä. F-35B-tyyppisten koneiden toimitukset alkavat 2011.[1]

Kuninkaallisen laivaston tarkoituksena on korvata koneella vanhenevat Harrier GR7- ja GR9-hävittäjät.[17] F-35B:ä ollaan hankkimassa myös Italian laivastolle 22 kappaletta. Konetyyppiä arveltiin hankittavan myös Norjan ilmavoimille, mutta hankinta tarkentui myöhemmin halvempaan F-35A-tyyppiin, joka on Yhdysvaltain ilmavoimien F-16-koneiden korvaaja.

F-35B-ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video: F-35 laskeutuu pystysuoraan.

22 F-35A-, F-35B- ja F-35C -lentokoneen koesarjassa on 14 lentokykyistä konetta. F-35B:n koelentokoneita ovat tähän mennessä valmistuneet neljä ensimmäistä.

BF-01 siirtyi valmistuksesta lentotestaukseen 18. joulukuuta 2007. Sen jälkipoltin osoittautui vaatimusten mukaiseksi 16. toukokuuta 2008 ja STOVL-puhallin 25. toukokuuta 2008. Kaikki maassa tehtävät kokeet suoritettiin 11. kesäkuuta 2008 mennessä ja koneella suoritettiin STOVL-lento. Koelentokone BF-1 ylittää F-35B-projektin vaatimukset pystyyn tapahtuvan ilmaannousun ja leijailun suhteen.[19]

BF-02:n ensilento suoritettiin 25. helmikuuta 2009. Sen ilmatankkauskokeet alkoivat 13. elokuuta 2009. Kokeet suoritettiin Yhdysvaltain merijalkaväen ja Yhdysvaltain laivaston ilmatankkausmenetelmää käyttäen.[19]

BF-03 teki ensilentonsa 2. helmikuuta 2010. Koneella testattiin 17. helmikuuta Generation II Helmet Mounted Display Systemiä eli kypärään sijoitettua näyttöä. Koneella on tehty 20. heinäkuuta mennessä 17 eri lentosuoritusta.

BF-04 teki ensilentonsa 7. kesäkuuta 2010 Patuxent Riverin lentotukikohdassa Marylandissä Yhdysvalloissa. Kone oli ensimmäinen täydellä tietojärjestelmällä varustettu F-35B. Koneen lentotoiminta keskeytettiin 17. heinäkuuta, jolloin sillä oli tehty 14 lentoa. Kone palasi lentotoimintaan mahdollisesti lokakuussa.

Koneen ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimanlähteet ja nopeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pratt & Whitney F135 jälkipolttimella, lisättynä Rolls-Royce LiftSystemillä, joka antaa STOVL-ominaisuuden (asennetaan ensimmäisiin valmistuviin F-35:iin)
  • General Electric/Rolls-Royce F136 jälkipolttimella, lisättynä Rolls-Royce LiftSystemillä, joka antaa STOVL-ominaisuuden (voi korvata yllä mainitun myöhemmin toimitettavissa F-35:issa)
  • Toimintasäde: 900 meripeninkulmaa[21]
  • Nousunopeus: turvallisuusluokiteltu tieto [21]
  • Nopeus: 1,6 Machia

Tunnistimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusaseistuksena on rungon sisälle mahtuvat kaksi ilmataisteluohjusta, sekä kaksi ilmataisteluohjusta tai kaksi korkeintaan 1 000 paunan pommia (2+2). Ilmataisteluohjuksina käytetään joko AIM-120 AMRAAM tai AIM-132 ASRAAM-tutkaohjuksia. Ilmasta maahan -pommeiksi on tarjolla esimerkiksi JDAM, JSOW tai useampia pienempiä pommeja, kuten GBU-39 / GBU-40. Aseistusta voi laajentaa rungon ulkopuolisten kiinnityspisteiden avulla. Siipien alle voidaan sijoittaa erityyppisiä aseita, kun taas siipien kärkiin käy vain AIM-9X Sidewinder -infrapunaohjukset. Rungon ulkopuolelle ripustettu aseistus lisää koneen jättämää tutkajälkeä.

Lisäksi F-35:ssa on 25 mm:n GAU-12 Equalizer -konetykki, joka asennetaan rungon ulkopuolelle telineeseen ja johon mahtuu näin sijoitettuna 220 ammusta.

F-35B:ssa on vähemmän tilaa ohjuksille ja pommeille kuin F-35A:ssa ja F-35C:ssa. Tämä johtuu siitä, että STOVL-ominaisuuksien vuoksi sen rungossa on useita puhaltimia, joiden avulla kone saa nostovoiman pystysuoraa nousua ja laskua varten.

F-35C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmataisteluohjukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneeseen mahtuu kaksi noin 450 kiloa painavaa ilmasta ilmaan -ohjusta (tutkaohjus AIM-120 AMRAAM tai infrapunaohjus AIM-132 ASRAAM) tai vaihtoehtoisesti ilman niitä kaksi ilmasta maahan -pommia (BRU-68).

Tykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F-35C:n tykkiaseistuksena on 25 mm:n GAU-12 Equalizer, joka asennetaan rungon ulkopuolelle telineeseen ja johon mahtuu näin sijoitettuna 220 ammusta, 40 enemmän kuin F-35A:han, jossa tykki asennetaan rungon sisäpuolelle. Rungon ulkopuolelle sijoitetulla telineellä sanotaan olevan häiveominaisuuksia.

Kilpailijoita markkinoilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alussa käytiin Naton puitteissa suuri standardihävittäjän tarjouskilpa. Sen voitti F-16. Nyt sekä F-16, A-10, Tornado että Harrierit halutaan vaihtaa uuteen hävittäjämalliin.

F-35:n kanssa kilpailevia koneita ovat Eurofighter Typhoon, JAS 39 Gripen ja Dassault Rafale.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b http://www.aviationweek.com/aw/generic/story.jsp?id=news/SQUAD020609.xml&headline=First%20F-35%20Squadron%20Plans%20Detailed&channel=defense
  2. http://www.jsf.mil/news/documents/20090319LM_FIRSTMARINE.rtf
  3. [1]
  4. http://www.globalsecurity.org/military/systems/aircraft/f-35-program.htm
  5. http://fr.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1233304788804&pagename=JPost/JPArticle/ShowFull
  6. a b Siivet 1/2012
  7. http://www.aviationweek.com/Article.aspx?id=/article-xml/AW_07_01_2013_p23-592154.xml&p=1
  8. http://www.fas.org/sgp/crs/natsec/R43323.pdf
  9. http://www.reuters.com/article/2014/01/24/us-lockheed-fighter-exclusive-idUSBREA0N0ID20140124
  10. http://www.bloomberg.com/news/2014-08-20/f-35-software-testing-slowed-by-flight-restrictions.html
  11. F-35 SUSTAINMENT United States Government Accountability Office. Viitattu 2014.
  12. F-35 Debut Hobbled by Flawed Software, Pentagon Tester Finds Viitattu 17.1.2015.
  13. F-35 Needs a Bigger, More Powerful Engine The National Interest. 27.3.2015. Viitattu 31.3.2015.
  14. Gen. Mike Hostage On The F-35; No Growlers Needed When War Starts Breaking Defense.
  15. Test pilot reveals stealth fighter’s vulnerability War Is Boring.
  16. jsf.mil
  17. a b c d e http://www.globalsecurity.org/military/systems/aircraft/f-35b.htm
  18. http://www.jsf.mil/contact/con_faqs.htm
  19. a b http://communities.canada.com/ottawacitizen/print.aspx?postid=343720
  20. http://www.absoluteastronomy.com/topics/F-35_Lightning_II
  21. a b http://militaryhistory.about.com/od/militaryaircraft/p/f35.htm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta F-35 Joint Strike Fighter.