Evankelistojen symbolit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Evankelistat ja heidän symbolinsa kirjan kansikuvassa noin vuodelta 820.

Evankelistojen symbolit ovat Uuden testamentin evankeliumien kirjoittajien eli Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen symboleina varhaiskristillisetä ajalta saakka käytettyjä tunnusmerkkejä. Matteuksen symbolina on yleensä ihminen tai enkeli, Markuksen leijona, Luukkaan härkä ja Johanneksen symbolina kotka.

Uudessa testamentissa kerrotaan näystä (Johanneksen ilmestys 4:6-8), joka on tällainen: "Valtaistuimen edessä ja ympärillä oli neljä olentoa, jotka sekä edestä että takaa olivat täynnä välkehtiviä silmiä. Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot ja neljäs näytti lentävältä kotkalta. Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä."

Kirkkoisä Hieronymus (348–420) kirjoitti näin: Evankelista Matteuksen symbolina on siivellinen ihminen, koska hän aloittaa evankeliuminsa kertomalla Kristuksen ihmiseksi tulemisesta. Markukselle kuuluu leijona, sillä hänen evankeliuminsa alussa puhutaan Johannes Kastajasta, "huutavan äänestä erämaassa". Luukkaan tunnus on uhrieläin härkä, koska hän aloittaa kertomalla pappi Sakariaasta. Johanneksen symboli on kotka, sillä hänen evankeliuminsa luonteenomaisimpana piirteenä on hengen kohoaminen korkeimpiin taivaallisin kerroksiin. Jo aikaisemmin kirkkoisä Irenaeus Lyonilainen (noin vuonna 180) viittasi evankeliumien ilosanoman neljänlaiseen vaikutukseen: leijona edustaa voimaa, härkä uhripalvelusta, ihminen Jumalan ihmiseksi tulemista ja kotka kirkon läpäisevää Jumalan Henkeä.

Vanhassa testamentissa kerrotaan profeetta Hesekielin näystä (1:4-10, katso myös 10:14): "Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen. Tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta, ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot... Niillä oli ihmisen muoto, mutta kullakin oli neljät kasvot ja kullakin neljä siipeä... Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla."[1] Nelihahmoa selittänee muinaisitämainen käsitys maailman tai taivaan neljän kulman neljästä vartijasta tai kannattajasta.

Nelijako toistuu: Vanhan testamentin neljä suurta profeettaa (Jesaja, Jeremia, Hesekiel, Daniel) sekä neljä kirkkoisää (Augustinus, Ambrosius, Hieronymus, Gregorius Suuri). Esikristillisessä perinteessä mainittiin elävien olentojen neljä ominaisuutta: majesteettisuus, voima, ymmärrys ja liikkuvuus. Vielä ovat perushyveet: viisaus, rohkeus, maltillisuus ja oikeudenmukaisuus.

Evankelistojen yhteinen tunnus on kirja. Heitä on verrattu myös paratiisin neljään virtaan (1 Moos. 2:10). Leijonasta (Pyhä Markus) tuli Venetsian kaupungin vaakunaeläin. Pyhä Luukas esitetään toisinaan maalarina, koska hän 500-luvun legendan mukaan maalasi Neitsyt Maria -taideteoksia. Kuuluisin niistä sijaitsee Rooman Santa Maria Maggiore -kirkossa. Luukas on taiteilijoiden suojeluspyhimys.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hes. 1:4–10
  2. Suuri symbolikirja. Toimittanut Pentti Lempiäinen. WSOY 1993, ISBN 951-0-18537-X.