Erva-Latvala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erva-Latvala Oy
Erva-latvala-oy-logo.png
Perustettu 1925
Perustaja W. K. Latvala
Lakkautettu 1992
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue Suomi
Toimiala mainonta
kirjeopistotoiminta
Henkilöstö 110 (1968)
Tytäryhtiöt Markkinatutkimus Oy 1946–
Omistaja Erwin, Wasey & Co (1925–41)
Tuko (1941–)

Erva-Latvala Oy oli yksi Suomen ensimmäisistä mainostoimistoista, joka toimi Helsingissä vuodesta 1925 vuoteen 1992. Se oli sotia edeltävän ajan suurin mainostoimisto Suomessa.[1]

Erva-Latvala syntyi, kun yhdysvaltalainen mainostoimisto Erwin, Wasey & Co. Ltd alkoi 1920‑luvun puolivälissä perustaa paikallistoimistoja eri maihin palvellakseen suurta asiakastaan Ford Motor Companya paremmin kaikkialla maailmassa.[2]

Suomen-toimiston johtajaksi tuli Amerikassa syntynyt ja kasvanut pohjalaisen siirtolaissuvun vesa Wäinö K. Latvala. Suomessa käymänsä kauppakoulun jälkeen hän oli harjoitellut mm. Kodakin Pietarin-konttorissa, Hangon Keksin mainospäällikkönä ja sanomalehti Uuden Suomen perustaman Reklan johtajana. Muutamassa vuodessa Erwin, Wasey & Co. Ltd Oy kasvoi Suomen suurimmaksi mainostoimistoksi, ja W. K. Latvala oli alan tunnettu johtohahmo kunnes 1940-luvulla muutti takaisin Yhdysvaltoihin.[2][3]

Yhtiön suomalaisuuden korostamiseksi sen nimi muutettiin vuonna 1933 Erva-Latvala Oy:ksi. Aidosti toimisto suomalaistui vuonna 1941, kun se siirtyi amerikkalaisomistuksesta Tukkukauppojen Osakeyhtiön ”talotoimistoksi” eli mainostajayrityksen itsensä omistamaksi mainostoimistoksi.[2]

Ervan merkittävimpiä asiakkaita sotia edeltäneinä vuosina olivat Fordin lisäksi Finlayson, Friitalan nahkatehdas, Hankkija, Kuusinen ja Tampella.[4]

Erva-Latvalan työntekijöitä olivat alkuvuosikymmeninä muiden muassa Aukusti Tuhka, Ilmari Sysimetsä, Elis Muona, Hans Björklind, Hans Brückner, Aarne Nopsanen, Yrjö Könni, Jaakko Salonoja, Arnold Tilgmann, Topi Törmä ja Armi Ratia.[4] Monet kirjailijana tunnetuksi tulleet toimivat jossain vaiheessa uraansa Ervan tekstisuunnittelijoina; heihin lukeutuvat Pentti Holappa, Erkki Hämäläinen, Kyllikki Hämäläinen, Elisabet Laurila, Pekka Lounela, Matti Pajula, Selim Tapola, Pirjo Tuominen ja Jouko Tyyri, jonka isä Aki Laine työskenteli myös Ervassa. Yli 30 vuoden uran (1933–64) Erva-Latvalan palveluksessa teki kirjailija Armas J. Pulla. Erva-Latvalan työntekijöistä Kaj Brynolf Lindgren, Kalevi Piha ja Pertti Hemánus loivat sittemmin yliopistouran.[5]

Toisen maailmansodan jälkeenkin toimisto kasvoi tasaisesti, mutta myös kilpailu kiristyi huomattavasti. Yrityksen henkilöstömäärä oli suurimmillaan 1968, jolloin Erva työllisti 110 henkilöä.[6] 1980-luvun alussa Erva‑Latvala Oy oli Mainostoimistojen liiton tilastoinnin mukaan Suomen kahdeksanneksi suurin toimisto.[2] Mainonnan teon lisäksi Erva-Latvala Oy toimi Linguaphonen kielikurssien ja kirjekursseina toteutetun ABC-piirustuskoulun kustantajana vuodesta 1937 ja omistajana 1941–70.[7]

Tuko myi Erva-Latvalan Suomen 1990-luvun alun lamavuosina Markkinointi Viherjuurelle, joka muutti perinteikkään Erva-nimen Veraksi ja sulautti toimiston sitten omaan yritykseensä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakkarainen, Erkki; Kähkönen, Tapio; Turpeinen, Tuomo: Maailma on täynnä ideoita, Erva-Latvala Oy:n perustamisen taustaa, tapahtumia vuodesta 1925 ja nykyisyyttä 1980-luvun alussa, s. 50, 196. Helsinki: Erva-Latvala Oy, 1984. ISBN 951-99607-0-8.

  1. Adage Encyclopedia: Nordic countries: Finland 15.9.2003. Advertising Age. Viitattu 6.9.2013.
  2. a b c d Erva-Latvala Oy (lataa doc-tekstitiedoston!) ELKA Elinkeinoelämän keskusarkisto. Viitattu 4.9.2013.
  3. Kauppalehti 100 vuotta, 1925: Väinö K. Latvala 24.11.1998. Kauppalehti. Viitattu 5.9.2013.
  4. a b c Heinonen, Visa ja Konttinen, Hannu: Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia. Helsinki: Mainostajien liitto, 2001.
  5. Hakkarainen et al. 1984, s. 154
  6. Hakkarainen et al. 1984, s. 199
  7. Hakkarainen et al. 1984, s. 174–175, 198

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]