Emmylou Harris

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emmylou Harris
Emmylou Harris esiintymässä vuonna 2005.
Emmylou Harris esiintymässä vuonna 2005.
Henkilötiedot
Syntynyt2. huhtikuuta 1947 (ikä 75)
Muusikko
Aktiivisena 1969–
Tyylilajit country
Soittimet kitara
Levy-yhtiöt huomattavan useita, voittopuolisesti Warner Bros. Records
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.emmylouharris.com

Emmylou Harris (s. 2. huhtikuuta 1947 Birmingham, Alabama) on yhdysvaltalainen country-muusikko, laulaja ja lauluntekijä. Vuonna 1969 alkaneen soolouransa ohella hän on toiminut taustalaulajana ja esittänyt duettoja lukuisten artistien kanssa. Hänen yhteistyökumppaneihinsa ovat kuuluneet muun muassa Bob Dylan, Gram Parsons, Willie Nelson, Mark Knopfler ja Neil Young. Harris on uransa aikana voittanut kymmenen Grammy-palkintoa sekä Golden Globe -palkinnon vuonna 2005 parhaasta alkuperäisestä laulusta elokuvan Brokeback Mountain soundtrackillä olleella kappaleella ”A Love That Will Never Grow Old”.

Nuoruus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harris syntyi vuonna 1947 Alabaman Birminghamissa. Hänen isänsä oli Yhdysvaltain merijalkaväen lentäjä, joka oli Korean sodassa 16 kuukautta sotavankina. Perhe muutti useasti, mutta Harris kasvoi pääosin Pohjois-Carolinassa.[1]

Harris opiskeli Pohjois-Carolinan yliopistossa Greensborossa, kun hän alkoi harjoitella muun muassa Bob Dylanin ja Joan Baezin kappaleita. Hän alkoi pian soittaa opiskelukaverinsa Mike Williamsin kanssa. Harris jätti yliopiston kesken ja muutti musiikkiuran perässä New Yorkiin, missä folkmusiikin suosio oli kuitenkin laskussa.[1][2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harris esiintyi New Yorkissa Greenwich Villagen klubeissa ja kahviloissa. Hän meni vuonna 1969 naimisiin lauluntekijä Tom Slocumin kanssa. Pieni folkmusiikkiin keskittynyt yhtiö Jubilee julkaisi vuonna 1970 Harrisin debyyttialbumin Gliding Bird. Yhtiö meni kuitenkin pian julkaisun jälkeen konkurssiin. Harris ja Slocum muuttivat Nashvilleen countrymusiikin perässä. Heidän liittonsa kaatui kuitenkin vielä vuoden 1970 aikana, ja Harris muutti pienen lapsensa kanssa vanhempiensa maatilalle Washingtonin lähelle.[1]

Harris esiintyi Washingtonissa paikallisilla lavoilla ja tapasi muun muassa country rock -yhtye The Flying Burrito Brothersin jäseniä. Heidän kauttaan Harris tutustui yhtyeen entiseen johtajaan Gram Parsonsiin, joka etsi naisvokalistia. Parsons otti Harrisin suojelukseensa ja oppi paljon countryä ja rockia yhdistelevästä tyylistä.[1] Harris oli mukana kahdella Parsonsin albumilla, joista tuli country rockin merkkipaaluja.[3] Parsons kuoli päihteiden aiheuttamaan sydänkohtaukseen 26-vuotiaana syyskuussa 1973.[1] Harris jatkoi tämän jälkeen soolouraansa ja levytti albumin Pieces of the Sky (1975), jolla oli muun muassa tribuuttikappale Parsonsille.[3]

Nousu country folkin huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harrisin taustalla oli nyt oma yhtye Angel Band ja levysopimus Reprise Recordsin kanssa. Harris meni vuonna 1977 naimisiin Pieces of the Sky -albumin tuottaneen Brian Ahernin kanssa. Tämä tuotti myös kymmenen seuraavaa Harrisin albumia. Harrisin toinen levy Elite Hotel (1976) nosti hänet Yhdysvaltain johtaviin country folk -esiintyjiin. Hän voitti siitä Grammy-palkinnon parhaana countrymusiikin naisesiintyjänä. Kaksi albumin singleistä nousi myös listakärkeen.[1]

Harrisin 1970-luvun albumeita olivat Luxury Liner (1977), Quarter Moon in a Ten Cent Town (1978), Profile: The Best of Emmylou Harris (1979) ja Blue Kentucky Girl (1979). Viimeksi mainitusta hän voitti toisen Grammynsä. Harris jätti odottaessaan toista lastaan vuonna 1979 keikkailun, mutta julkaisi joulualbumin Light of the Stable. Harris julkaisi vuonna 1980 akustisen bluegrass-albumin Roses in the Snow ja aiemmilta levyiltä poisjätetyistä kappaleista koostuneen Evangelinen (1981). Harrisin ura kääntyi hieman laskuvaiheeseen, kun hänen yhtyeestään useampi lähti soolouralle ja hänen liittonsa Ahernin kanssa alkoi säröillä. He erosivat vuonna 1983, ja Harris muutti Nashvilleen. Harrisin albumit Cimarron (1981) ja White Shoes (1982) eivät olleet menestyneet.[1]

Uusi suunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harris yhdisti 1980-luvun puolivälissä voimansa laulaja-lauluntekijä Paul Kennerleyn kanssa. Harrisin seuraava albumi oli semiomaelämäkerrallinen The Ballad of Sally Rose (1985), joka myi keskinkertaisesti mutta joka oli käänteentekevä Harrisin omalle uralle. Hänen musiikissaan alkoi kuulla omintakainen sekoitus poppia, folkia, gospelia, bluesia ja perinteistä countryä. Harris ja Kennerley menivät vuoden 1985 kiertueen jälkeen naimisiin.[1]

Harris julkaisi sooloalbumien Thirteen (1986) ja The Angel Band (1987) jälkeen yhteistuotannon Trio (1987), jolla olivat mukana Dolly Parton ja Linda Ronstadt. Albumista tuli Harrisin eniten myydyin, ja sillä oli useita hittikappaleita. Trion jälkeen sooloalbumin Bluebird (1988). Harrisin 1990-luvun ensimmäiset levytykset olivat Brand New Dance (1990) ja Duets, joka oli kokoelma Harrisin vanhoja hittejä. Harrisin uran toinen konserttitallenne oli At the Ryman (1992). Seuraavana vuonna hän lähti Repreiselta Asylum Recordsille ja erosi Kennerleyn kanssa.[1]

Harris julkaisi Asylumille albumit Cowgirl’s Prayer (1993) ja Songs of the West (1994). Vuonna 1996 ilmestynyt Wrecking Ball oli kokeellisempi kuin Harrisin aiemmat albumit. Sen tuotti Daniel Lanois, ja se oli rock-painotteinen. Albumi menestyi kaupallisesti, ja Harris palkittiin siitä parhaan nykyfolk-albumin Grammyllä. Sitä seurasivat vuosina 1998 ja 1999 Spyboy, Trio II ja Western Wall: The Tucson Sessions. Trio II oli tehty taas yhteistyössä Dolly Partonin ja Linda Ronstadtin ja Western Wall Ronstadtin kanssa.[1]

Harrisin vuonna 2000 julkaistu Red Dirt Girl oli viiteen vuoteen ensimmäinen albumi, jolla oli kokonaan uutta materiaalia. Sillä oli mukana muun muassa Bruce Springsteen, Patti Scialfa ja Dave Matthews. Stumble into Grace ilmestyi vuonna 2003, ja elokuvan Ystäväni Winn-Dixie soundtrackille Harris teki yhteistyötä Shawn Colvinin ja Rachel Portmanin kanssa.[1]

Harris valittiin vuonna 2008 Country Music Hall of Fameen. Kolme vuotta myöhemmin hän julkaisi albumin Hard Bargain, joka oli kunnianosoitus Harrisin vanhalle mentorille Gram Parsonsille. Rodney Crowellin kanssa tehty duettoalbumi Old Yellow Moon (2013) voitti parhaan Americana-albumin Grammyn.[1] Harris ja Crowell levyttivät yhdessä myös albumin The Traveling Kind (2015).[3]

Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soololevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gliding Bird (Jubilee) 1969
  2. Pieces of the Sky (Reprise/Warner Bros.) 1975
  3. Elite Hotel (Reprise/Warner Bros.) 1975
  4. Luxury Liner (Warner Bros.) 1977
  5. Quarter Moon in a Ten Cent Town (Warner Bros.) 1978
  6. Blue Kentucky Girl (Warner Bros.) 1979
  7. Light of the Stable (joululevy) (Warner Bros.) 1979
  8. Roses in the Snow (Warner Bros.) 1980
  9. Evangeline (Warner Bros.) 1981
  10. Cimarron (Warner Bros.) 1981
  11. Last Date (live) (Warner Bros.) 1982
  12. White Shoes (Warner Bros.) 1983
  13. The Ballad of Sally Rose (Warner Bros.) 1985
  14. Thirteen (Warner Bros.) 1986
  15. Angel Band (Warner Bros.) 1987
  16. Bluebird (Reprise/Warner Bros.) 1989
  17. Brand New Dance (Reprise/Warner Bros.) 1990
  18. At the Ryman (live with The Nash Ramblers) (Warner Bros.) 1992
  19. Cowgirl's Prayer (Elektra/Warner Bros.) 1993
  20. Wrecking Ball (Asylum/Warner Bros.) 1995
  21. Spyboy (live) (Eminent) 1998
  22. Red Dirt Girl (Nonesuch/Warner Bros.) 2000
  23. Stumble into Grace (Nonesuch/Warner Bros.) 2003
  24. All I Intended to Be 2008
  25. Hard Bargain 2011.

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Profile - The Best of Emmylou Harris (Warner Bros.) 1979
  • Profile II - The Best of Emmylou Harris (Warner Bros.) 1984
  • Duets (Warner Bros.) 1990
  • Portraits (3 levyn boksi) (Warner Bros.) 1996
  • Anthology (2 levyn boksi) (Warner Bros.) 2001
  • Return of the Grievous Angel: A Tribute to Gram Parsons – "She" The Pretendersien kanssa, "Sin City" Beckin kanssa; "Juanita" Sheryl Crowin kanssa sekä "Return of the Grievous Angel" Ryan Adamsin kansa.
  • The Very Best of Emmylou Harris: Heartaches and Highways (Rhino Entertainment) 2005
  • Brokeback Mountain – "A Love That Will Never Grow Old", joka voitti Golden Globe-palkinnon parhaasta alkuperäisestä laulusta 2005
  • Songbird: Rare Tracks and Forgotten Gems 2007.

Muiden artistien kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Trio (Dolly Partonin ja Linda Ronstadtin kanssa), (Warner Bros.) 1987
  • Other Voices, Other Rooms (Nanci Griffithin kanssa), (Elektra) 1993
  • Teatro (Willie Nelsonin kanssa), (Island) 1996
  • Trio 2 (Dolly Partonin ja Linda Ronstadtin kanssa) (Elektra) 1999
  • Western Wall: The Tucson Sessions (Linda Ronstadtin kanssa) (Elektra) 1999
  • "Resplendent" (Bill Mallonee and Vigilantes of Love -yhtyeen kanssa) levyllä Audible Sigh (Compass) 2000
  • "Lost on the River" ja "Alone and Forsaken" (Mark Knopflerin kanssa) levyllä Timeless: A Tribute to Hank Williams (Universal) 2001
  • "Comin' Around" (Steve Earlen kanssa) Earlen levyllä The Revolution Starts Now (Artemis Records) 2004
  • "We Are Nowhere and It's Now," "Old Soul Song (For the New World Order)," ja "Landlocked Blues" (Conor Oberstin kanssa) levyllä I'm Wide Awake, It's Morning by Bright Eyes. (Saddle Creek) (2005)
  • All the Roadrunning (Mark Knopflerin kanssa) 2006. Mercury Records.
  • Real Live Roadrunning (Mark Knopflerin kanssa), marraskuussa 2006
  • Old Yellow Moon (Rodney Crowellin kanssa) 2013
  • The Traveling Kind (Rodney Crowellin kanssa) 2015
  • The Complete Trio Collection (Dolly Partonin ja Linda Ronstadtin kanssa) 2016.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Emmylou Harris The Biography.com. 27.4.2021. A&E Television Networks, LLC. Viitattu 1.4.2022. (englanniksi)
  2. Emmylou Harris Alabama Music Hall of Fame. Viitattu 1.4.2022. (englanniksi)
  3. a b c Emmylou Harris Encyclopedia Britannica. 29.3.2022. Viitattu 1.4.2022. (englanniksi)