Emma Körkkö

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Emma Nieminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Emma Körkkö (o.s. Nieminen[1]; s. 22. huhtikuuta 1992 Turku) on suomalainen pesäpalloilija, joka edustaa Superpesiksessä Jyväskylän Kirittäriä. Pesäpallon lisäksi hän on pelannut myös jalkapalloa Turun Weikoissa ja Turun Palloseurassa. Körkkö aloitti Superpesisuransa 15-vuotiaana ja oli joukkueen mukana nostamassa kasvattajaseuraansa Turku-Pesistä takaisin naisten Superiin vuonna 2007. Kaudella 2008 hän pelasi Superpesiskauden jälkeen myös jalkapallossa naisten SM-sarjassa yhden ottelun TPS:n paidassa. Hän sijoittui jalkapallossa junioreiden.SM-taitokilpailussa neljänneksi vuonna 2007 ja valittiin alle 16-vuotiaitten tyttöjen maajoukkuerinkiin, kunnes valitsi lopulliseksi lajikseen pesäpallon Turun noustua takaisin naisten pääsarjaan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtolyöjänä ja kotiuttajana sisäpelissä ja polttolinjassa ulkokentällä toimiva Körkkö on vuonna 2008 alkaneella Superpesis-urallaan edustanut kasvattajaseuransa Turku-Pesiksen (2008–2010, 2012) lisäksi myös Porin Pesäkarhuja (2011) ja Rauman Lukkoa (2013). Jyväskylän Kirittäriä hän on edustanut vuodesta 2014. Körköllä on takanaan kuusi naisten Itä-Länsi-ottelua, joista ensimmäisen hän pelasi Hyvinkäällä vuonna 2013.[2]. Hän on pelannut myös kolme Liitto-Lehdistö -ottelua. Aiemmin Körkkö on valittu myös B-tyttöjen Itä-Länsi otteluun neljästi (2008–2011). Körkkö on pelannut 2008–2018 Superpesiksessä 258 runkosarjan ottelua, joissa hän on lyönyt 20+197 ja tuonut 238 juoksua sekä kerännyt 1145 kärkilyöntiä. Superpesisurallaan Körkkö on pelannut ylemmissä pudotuspeleissä 64 ottelua, joissa tehoina 3+40 lyötyä, 61 tuotua ja 276 kärkilyöntiä.

Emma Körkkö on valittu naisten Superpesiksen parhaaksi ulkopelaajaksi (Kultainen räpylä) neljästi peräkkäin vuosina 2015-2018. Hän on voittanut naisten Superpesis-urallaan viisi mitalia. Ensimmäisen ulkokenttien Suomen mestaruutensa hän voitti Kirittärien paidassa vuonna 2016. Toisen mestaruuden hän voitti Kirittärien kapteenina vuonna 2018.

Vuosi 2016 oli Emma Körkölle toistaiseksi uran tehokkainselvennä. Hänet palkittiin Suomen mestaruuden lisäksi sarjan parhaana naispelaajana, ja lisäksi kanssapelaajat valitsivat hänet myös sarjan parhaaksi sisä- ja ulkopelajaksi (Kultainen maila ja Kultainen räpylä). Lisäksi hän voitti kärkilyöntitilaston ja Subway-kultakypäräkisan[3]. Menestyksekkään kauden jälkeen hän sai myös kutsun tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä Linnan juhliin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halli-SM[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halli-SM kultaa: 2015, 2016
  • Halli-SM hopeaa: 2014, 2018
  • Halli-SM pronssia: 2013

Juniorisarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • B-tyttöjen SM-hopea: 2011
  • 4 B-tyttöjen Itä-länsiedustusta 2008-2011

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]