Elina Moisio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elina Moisio
Henkilötiedot
Syntynyt 20. helmikuuta 1976 (ikä 43)
Tampere
Poliitikko
Puolue Vihreät
Asema kaupunginvaltuutettu
Kotipaikka Helsinki
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Elina Moisio (s. 20. helmikuuta 1976 Tampere) on suomalainen poliitikko. Hän työskentelee Akavassa ilmasto- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijana.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elina Moision puoliso on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski. Parilla on kolme lasta.

Ura poliitikkona ja asiantuntijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelijapolitiikassa Moisio toimi Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kautta. Hän oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja 2001 ja Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja 2002. Moisio on valmistunut vuonna 2004 valtiotieteiden maisteriksi, pääaineenaan kansantaloustiede. Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2006 hänen toimittuaan aiemmin järjestön varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Moisio toimi vihreiden kaupunginvaltuutettuna Helsingissä kaksi kautta vuosina 2005–2012. Hän on ollut Helsingin kaupunginhallituksen ja Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsen. Valtuustokaudella 2012–2017 hän on toiminut varavaltuutettuna ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä. Vuoden 2017 vaaleissa hänet valittiin jälleen kaupunginvaltuustoon. Vihreissä Moisio on ollut kunnallispolitiikan lisäksi ehdokkaana eurovaaleissa 2004 ja eduskuntavaaleissa 2007 muttei ole tullut valituksi. Hän oli puoluevaltuuskunnan jäsen 2005–2007 ja on toiminut lisäksi useissa puolueen työryhmissä.

Moisio aloitti työministeri Tarja Cronbergin erityisavustajana keväällä 2007 ja jatkoi samassa tehtävässä myös Anni Sinnemäen ministerikaudella kesäkuusta 2009 alkaen. Kesäkuussa 2011 Moisio aloitti ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajana.[1]

Aiemmin hän on työskennellyt työelämään liittyvissä tehtävissä muun muassa tutkijana Työterveyslaitoksella, erikoissuunnittelijana työministeriössä sekä alumnikoordinaattorina ja suunnittelijana Helsingin yliopistossa.

Moisio oli kuuden vuoden ajan Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen puheenjohtaja. Hän on Naisjärjestöjen Keskusliiton, Iloisten veronmaksajien ja Ekosäätiön hallitusten jäsen. Vuodesta 2015 lähtien Moisio on toiminut Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittovaltuustossa. Hän on myös MLL:n Uudenmaan piirin varapuheenjohtaja.

Vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa Moisio jättäytyi pois vihreiden hallitusneuvotteluryhmästä häneen kohdistuneiden lobbausepäilyjen vuoksi. Moisio on viestintätoimisto Milttonin osakas ja johtava asiantuntija. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Esa Perkiö
Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja
2002
Seuraaja:
Tommi Laitio