El Cid

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
El Cidin patsas Burgosissa.

Rodrigo Díaz de Vivar, paremmin tunnettu nimellä El Cid (n. 1043 Vivar, Burgosin maakunta, Kastilia – 10. heinäkuuta 1099 Valencia) oli kastilialainen sotilasjohtaja ja kansallissankari. Hän taisteli maureja vastaan reconquistan alkuvaiheissa. Kun Kastilian kuningas Alfonso oli karkottanut hänet, hän työskenteli palkkasoturina sekä kristittyjen että maurien joukoissa. Hän valloitti Valencian vuonna 1094 ja oli kaupungin johtaja kuolemaansa 1099 saakka. Varsinaisia historiallisia tietoja hänestä on melko vähän, mutta legendoissa hänet on nostettu sankariksi.[1]

Lisänimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnianimi El Cid juontuu andalusialaisesta arabian kielen murteesta (al-sidi, ’herra’). Tämän lisänimen hän sai jo elinaikanaan.[1] Kristityt antoivat hänelle kunnianimen El Campeador, joka tarkoittaa 'esitaistelija'.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodrigo Díazin isä kuului Kastilian alempaan aatelistoon, ja hänen äitinsä suku oli sitäkin rikkaampia maanomistajia. Rodrigo kasvoi kuningas Ferdinand I:n hovissa tämän vanhimman pojan Sanchon kotona.[1]

Kun Sancho II nousi Kastilian kuninkaaksi vuonna 1065, hän nimitti 22-vuotiaan Cidin aseenkantajakseen tai kuninkaallisten joukkojen komentajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin Cid osallistui Sanchon sotaretkeen islamilaisten maurien hallitsemaan Zaragozaan ja oli näkyvässä osassa neuvotteluissa, joissa sen kuningas myöntyi Kastilian kruunun vasalliksi. Cid osallistui Sanchon tukena myös sotaretkiin tämän veljeä, Leónin kuningas Alfonso VI:ttä vastaan. Sancho kuoli vuonna 1072 ja Alfonso nousi Kastilian valtaistuimelle. Uusi kuningas salli Cidin jäädä hoviin, vaikka tämän vaikutusvalta vähenikin aiemmasta. Vuonna 1074 Cid meni naimisiin kuninkaan veljentyttären kanssa. Pariskunnalle syntyi yksi poika ja kaksi tytärtä.[1]

Moni kastilialainen piti Cidiä johtajanaan Leónin kuninkaan Alfonson sijaan. Elämäkerturit esittävät usein Cidin olleen tuolloin häikäilemättömien aatelisten ja pahantahtoisten juorujen viaton uhri. Cidin tiedetään kuitenkin olleen katkera asemansa menettämisestä ja usein nöyryyttäneen mahtimiehiä julkisesti. Vuonna 1079 Cidin sotajoukot löivät Granadan armeijan Sevillan lähellä. Kaksi vuotta myöhemmin Cid hyökkäsi omin luvin Toledon maurilaiseen kuningaskuntaan, joka oli Alfonson suojeluksessa. Sen seurauksena Alfonso karkotti Cidin maanpakoon.[1]

Jouduttuaan karkotetuksi Kastiliasta Cid tarjosi palveluksiaan Zaragozaa hallinneelle muslimidynastialle. Ansioitunut kenraali otettiin hyvin vastaan, ja Cid palveli kuningasta ja hänen seuraajaansa kymmenen vuoden ajan. Cidin sotilaalliset voitot jatkuivat 1080-luvulla kun hän löi Léridan maurikuninkaan ja sen kristittyjen liittolaisten joukot 1082 ja Aragonian kuninkaan kristityt joukot 1084.[1]

Kun almoravidit hyökkäsivät Espanjaan Pohjois-Afrikasta 1086, Alfonso VI kutsui Cidin takaisin hoviinsa. Cidin tiedetään käyneen siellä 1087, mutta hän palasi pian Zaragozaan eikä osallistunut taisteluihin almoravideja vastaan. Sen sijaan hän kävi poliittista kamppailua päästäkseen rikkaan maurikuningaskunta Valencian johtoon.[1]

Cid tiukensi 1090-luvun alussa otettaan Valenciasta, joka oli jo hänen vasallivaltionsa. Lokakuussa 1092 almoravidien tukijat murhasivat Valencian kuninkaan, ja Cid piiritti sen johdosta kaupungin. Vuonna 1094 kapinoijat antautuivat, Cid marssi Valenciaan valloittajana ja surmasi kapinajohtajan. Cid hallitsi sen jälkeen Valenciaa nimellisesti Alfonso VI:n nimissä, mutta todellisuudessa hän oli itsenäinen hallitsija. Kaupungin moskeija muutettiin kirkoksi, ja kaupunkiin muutti paljon kristittyjä. Cidin yksi tytär nai Aragonian prinssin ja toinen Barcelonan kreivin.[1]

Cid pysyi Valencian johdossa kuolemaansa 1099 saakka. Kolme vuotta Cidin kuoleman jälkeen almoravidit valloittivat Valencian. Cidin ruumis vietiin Kastiliaan ja haudattiin San Pedro de Cardeñan luostariin Burgosin lähelle.[1]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemansa jälkeen Cid nostettiin Kastilian kansallissankariksi ja hänelle rakennettiin sankarielämäkerta, joka perustui osin pelkkään legendaan. Cidin legendaa ylläpitivät esimerkiksi 1100-luvun eeppinen runoelma Cidin laulu (Cantar de Mio Cid) ja Pierre Corneillen näytelmä Le Cid (1637). Luotettavampaa tietoa historioitsijoille Cidistä on säilynyt esimerkiksi Historia Roderici -kronikasta 1100-luvulta ja arabihistorioitsija Ibn ʿAlqāmahin silminnäkijäkertomuksesta Cidin Valencian-valloituksesta.[1] Ruotsalaisen kirjailija Nathan Shacharin mukaan El Cidin ympärille on luotu suoranainen teollisuudenala.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Peter Edward Russell: El Cid Encyclopædia Britannica. 2.11.2016. Viitattu 16.4.2017.
  2. Leif Salmén: Itämainen huone s. 37. Teos 2017 ISBN 978-951-851-775-0