Eino Roiha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eino Roiha
EinoRoiha.jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Eino Vilho Pietari Roiha
Syntynyt 12. toukokuuta 1904
Viipuri
Kuollut 20. lokakuuta 1955 (51 vuotta)
Helsinki
Ammatti musiikintutkija, säveltäjä ja pianisti
Muusikko
Merkittävät teokset Die Symphonien von Jean Sibelius
Soittimet pianoView and modify data on Wikidata

Eino Vilho Pietari Roiha (12. toukokuuta 1904 Viipuri20. lokakuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen musiikintutkija, säveltäjä ja pianisti.[1] Hän oli merkittävä nykymusiikin esitaistelija, ja hän väitteli tohtoriksi vuonna 1943 Jean Sibeliuksen sinfonioiden muotoanalyysista.[2]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roihan vanhemmat olivat lehtori Pekka Roiha ja Sofia Augusta Airaksinen ja puoliso vuodesta 1930 musiikinopettaja Aune-Martta Linnala. Hän tuli ylioppilaaksi 1923 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1928. Helsingin konservatoriosta hän sai päästötodistuksen 1929. Hänelle opetti sävellystä Erkki Melartin.[3]

Roiha suoritti filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1942[1] ja puolusti vuonna 1943 tiettävästi ensimmäistä Sibelius-aiheista väitöskirjaa Die Symphonien von Jean Sibelius: Eine formalanalytische Studie.[2]

Roiha toimi Jyväskylän seminaarin musiikin lehtorina 1930–1935, Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun lehtorina 1935–1938, Helsingin opettajakorkeakoulun lehtorina vuodesta 1948 ja Helsingin yliopiston musiikinopettajana vuodesta 1948 ja musiikkitieteen dosenttina vuodesta 1949. Hän oli Nykymusiikki-yhdistyksen perustajia ja toimi sen puheenjohtajana 1949–1955. Sävellyskonsertin Roiha piti Jyväskylässä 1931. Hän toimi Jyväskylän amatööriorkesterin johtajana 1931–1939 ja mieskuoro Sirkkojen johtajana 1936–1939 sekä esiintyi pianistina. Roiha oli Ylioppilaslehden musiikkikriitikko 1927–1929 ja Keskisuomalaisen 1945–1948.[4]

Roiha julkaisi musiikkikirjallisuutta, muun muassa teoksen Koululaisen musiikkioppi (1938). Johdatus musiikkipsykologiaan vuodelta 1949 on ensimmäinen kattava suomalainen esitys musiikkipsykologiasta, ja postuumisti julkaistu On the Theory and Technique on Contemporary Music (1956) – ensimmäinen merkittävä suomalainen tutkimus modernista musiikista – soveltaa hahmopsykologiaa atonaalisen musiikin tarkasteluun.[2]

Vuonna 2002 Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän kaupunki ja kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen perustivat musiikkiterapiaa- ja kasvatusta edistävän Eino Roiha -säätiön.[5] Säätiö ylläpitää Eino Roiha -instituuttia (ERI) ja Vibroakustisen terapian koulutus- ja tutkimuskeskusta (VIBRAC). Roihan tytär Leena-Maija Alho julkaisi vuonna 2010 kirjan Eino Roiha, isäni, jossa hän kertoo Eino Roihan ammatillisen ja julkisen toiminnan taustoista ja hänestä isänä.[6]

Sävellystuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roiha sävelsi orkesteri-, piano- ja viuluteoksia ja lauluja.[7] Hänen musiikkinsa edustaa Hindemith-vaikutteista modernismia, jossa polyfonian merkitys korostuu.[2] Roihan sävellyksiin kuuluvat muun muassa[1]

  • Pianosonaatti E-duuri, 1928
  • Viulusonaatti e-molli, 1929–1931
  • Vanhaklassinen sarja jousiorkesterille, 1931
  • Preludi suurelle orkesterille, 1935
  • Concertino pienelle orkesterille, 1936
  • Concertino pianolle ja orkesterille, 1939
  • Allegro jousiorkesterille, 1943
  • Fuuga suurelle orkesterille, 1944
  • Noin 10 yksinlaulua ja 20 kuorolaulua
  • Sarja preludeja, Fantasia, Passagaglia ja fuuga
  • Panssarimarssi (Yrjö Jylhä) Propaganda-Aseveljien sävellyskilpailuun, 1942

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c ”Eino Roiha”, Suomen säveltäjiä, s. 646–650. Toimittanut Sulho Ranta. Porvoo: WSOY, 1945.
  2. a b c d Salmenhaara 1994
  3. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 352. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.
  4. Marvia, Einari (toim.): Suomen säveltäjiä. Toinen osa: Heino Kaskesta Leif Segerstamiin, s. 248. Helsinki: WSOY, 1966.
  5. Eino Roiha -säätiö perustettiin edistämään musiikkiterapiaa ja -kasvatusta (Jyväskylän yliopiston tiedote) jyu.fi. 2002/12. Viitattu 15.6.2015.
  6. Eino Roiha, isäni kirjaa saatavilla (Eino Roiha -isäni, takakansi) ers.fi. 10.10.2013. Viitattu 15.6.2015. [vanhentunut linkki]
  7. Otavan Iso tietosanakirja, osa 7, p. 579. Otava 1966.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]