Paul Hindemith

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paul Hindemith (1923)

Paul Hindemith (16. marraskuuta 189528. joulukuuta 1963) oli saksalainen säveltäjä, alttoviulisti, opettaja, teoreetikko ja kapellimestari.

Hindemith syntyi Hanaussa ja opetteli lapsena soittamaan viulua. Myöhemmin hän opiskeli konservatoriossa orkesterin johtamista, sävellystä ja viulun soittoa Arnold Mendelssohnin ja Bernhard Seklesin johdolla. Vuosina 1915-1923 Hindemith johti oopperaorkesteria Frankfurtissa. Vuodesta 1927 lähtien hän opetti sävellystä Berliinissä. Vuonna 1929 hän perusti Amar Quartetin, jossa hän itse soitti alttoviulua. 1930-luvun lopulla Hindemith teki lukuisia matkoja Yhdysvaltoihin, jossa hän esiintyi alttoviulistina ja viola d'amoren soittajana.

Adolf Hitlerin valtaantulon 1933 jälkeen Hindemith poistui Saksasta, koska natsit leimasivat hänen musiikkinsa "epäsaksalaiseksi". Hän oli perustamassa Turkkiin Ankaran musiikkikorkeakoulua ja vuonna 1940 hän muutti Yhdysvaltoihin.[1] Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1946, mutta palasi Eurooppaan vuonna 1953. Hindemith kuoli haimatulehdukseen vuonna 1963 Frankfurt am Mainissa.

Hindemithin tuotantoon kuuluu muun muassa oopperoita ja Kammermusik-sävellyssarja. Säveltäjänä hän etääntyi jälkiromantiikan paatoksellisuudesta. Hän loi käsitteen käyttömusiikki (saks. Gebrauchsmusik).[1]

Paul Hindemith vieraili Suomessa vuonna 1955 johtamassa eräitä sävellyksiään ja vastaanotti Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston hänelle myöntämän Sibelius-palkinnon.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antti Wihuri luovuttamassa Sibelius-palkintoa Paul Hindemithille vuonna 1955. Takana tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi.

Oopperoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserttoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sonaatteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sonaatti alttoviululle ja pianolle op. 11 nro 5
  • Soolosonaatti alttoviululle op. 25 nro 1

Muita teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisia julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Unterweisung im Tonsatz I–II (1937, 1939)
  • A Concentrated Course in Traditional Harmony I–II (1943, 1945)
  • Elementary Training for Musicians (1946)
  • A Composer's World (1952)
  • J. S. Bach, ein verpflichterndes Erbe (1953)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.