Antti Wihuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Antti Wihuri luovuttamassa Sibelius-palkintoa Paul Hindemithille vuonna 1955 Takana tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi.

Antti Taavetti (Anton David) Wihuri (vuoteen 1906 Jansson; 9. lokakuuta 1883 Kustavi28. joulukuuta 1962 Helsinki) oli suomalainen laivanvarustaja ja merenkulkuneuvos. Vuonna 1942 hän perusti yhdessä ensimmäisen puolisonsa Jenny Wihurin kanssa Jenny ja Antti Wihurin rahaston, joka on merkittävä suomalainen taiteen ja tutkimuksen tukija.

Wihuri syntyi Kustavissa laivanvarustaja David Janssonin ja Josefina Österbergin poikana. Vanhemmat olivat kihloissa vuodesta 1882, mutta eivät ehtineet avioitua ennen Janssonin kuolemaa kesäkuussa 1883. Wihuri lähti vuonna 1895, vain vähän yli 10-vuotiaana, merille ja kouluttautui ensin perämieheksi ja myöhemmin merikapteeniksi.[1] Hän työskenteli myös ahtausalalla ja laivameklarina. Wihuri perusti ensimmäisen varustamonsa 1916.[2] Varustamo menestyi hyvin ja Wihurit päättivät lahjoittaa rahojaan hyviin tarkoituksiin. Talvisodan edellä ja sen aikana he tekivät huomattavia lahjoituksia puolustusvoimille. Wihuri sai merenkulkuneuvoksen arvonimen vuonna 1939 ja hänet vihittiin Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1955.

Wihuri perusti vuonna 1953 Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston, joka on jakanut huomattaville säveltäjille myönnettävää Sibelius-palkintoa vuodesta 1953 lähtien sekä kuuluisille tiedemiehille jaettavaa Wihurin kansainvälistä palkintoa vuodesta 1958 lähtien. Kummankin Wihurin perustaman rahaston apurahojen ja palkintojen jako suoritetaan Wihurin määräyksen mukaisesti hänen syntymäpäivänään 9. lokakuuta.

Toisen maailmansodan jälkeen Wihuri laajensi toimintaansa laivanvarustuksen lisäksi muillekin aloille niin, että lopulta hän omisti parikymmentä yritystä, muun muassa Teijon tehtaat Perniössä ja Volkswagen-autoja maahantuoneen Autola Oy:n. Nämä yhdistettiin vuonna 1961 Wihurin toisen puolison (vuodesta 1945) Rakel Wihurin liiketoimintoihin, joista yhdessä tuli Wihuri-yhtymä (nykyinen Wihuri Oy). Wihuri toimi omistamiensa yritysten johdossa kuolemaansa saakka. Rakel Wihurin poika Antti Aarnio-Wihuri toimii Wihuri Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Wihuri toimi pitkän ajanjakson Suomen Meripelastusseuran valtuuskunnan eli järjestön korkeimman päättävän elimen puheenjohtajana. Hänet nähtiin usein pelastusalusten komentosilloilla – eikä vain edustustehtävissä vaan toimivana kapteenina. Hänen aikanaan seura sai useitakin huippuluokkan pelastusristeilijöitä: vuonna 1956 valmistuneen Helsinkiin sijoitetun pelastusristeilijä Harmajan ja vuonna 1961 Kotkaa varten rakennetun pelastusristelijän Niilo Saarinen.

Kulosaaressa sijaitsee Wihurin muistoksi nimetty Wihurinaukio. Suomen Meripelastusseuran Helsinkiin sijoitettu uusi pelastusristeilijä on kastettu Jenny Wihuriksi Wihurin ensimmäisen vaimon Jenny Wihurin mukaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan iso tietosanakirja, osa 9. 1965.
  • Poukka, Pentti: Antti Wihuri − kapteeni laivassa. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07519-5

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uola, Mikko: Wihuri, Antti (1883–1962). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.