Ei koskaan yksin
| Ei koskaan yksin | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Klaus Härö |
| Käsikirjoittaja |
|
| Perustuu | Rony Smolarin kirjaan Setä Stiller |
| Tuottaja | Ilkka Matila |
| Säveltäjä | Matti Bye |
| Kuvaaja | Robert Nordström |
| Leikkaaja | Tambet Tasuja |
| Pukusuunnittelija | Eugen Tamberg |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | MRP Matila Röhr Productions |
| Levittäjä | Nordisk Film |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | 85 min. |
| Alkuperäiskieli | |
| Budjetti | 4 112 000 €, Suomen elokuvasäätiön tuki 1 000 000 € |
| Katsojat | 170 843 (27.9.2026)[1] |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ei koskaan yksin on vuonna 2025 ensi-iltansa saanut Klaus Härön ohjaama historiallinen draamaelokuva. Se on Härön ja Jimmy Karlssonin käsikirjoittama, ja se perustuu vapaasti Rony Smolarin kirjoittamaan elämäkertaan Setä Stiller.[2]
Kuvitteellinenselvennä elokuva kertoo Suomesta natsi-Saksaan luovutetun kahdeksan juutalaispakolaisen auttajan Abraham Stillerin tarinan. Pääroolia näyttelee Ville Virtanen. Abraham Stillerin puolisoa Vera Stilleriä näyttelee Nina Hukkinen. Suomesta Saksaan luovutettuja Georg ja Janka Kollmannia[3] esittävät itävaltalaiset Rony Herman ja Naemi Latzer.[4]
Ei koskaan yksin sai ensi-iltansa 17. tammikuuta 2025.[4][5]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1938 S/S Ariadne tuo Suomeen yli 60 natsimiehitystä pakoon lähtenyttä Itävallan juutalaista. Helsinkiläinen räätäli Abraham Stiller, itsekin juutalainen, neuvottelee heille oleskeluluvan Suomesta ja lupaa huolehtia heistä yhdessä Helsingin juutalaisen seurakunnan kanssa. Stiller myös tarjoaa monille heistä töitä räätälinliikkeessään. Kun Suomi vuonna 1942 liittoutuu natsi-Saksan kanssa, Suomen viranomaiset alkavat kiinnostua Suomessa asuvista juutalaisista. Abraham Stiller suuttuu räätälinliikkeensä asiakkaalle Arno Anthonille (Kari Hietalahti) tämän juutalaisiin suuntaamasta vihapuheesta, mutta vasta myöhemmin hänelle paljastuu että Anthoni on valtiollisen poliisin päällikkö. Stiller kuulee, että Anthoni on laatinut täydellisen luettelon suomenjuutalaisista ja käynyt luovuttamassa sen Gestapolle Berliinissä. Stiller saa tietää keskitysleireistä ja yrittää tehdä kaikkensa estääkseen suunnitteilla olevat juutalaisten luovutukset Saksaan. Hän onnistuukin, lukuun ottamatta kahdeksaa jotka luovutetaan natseille. Elokuvan kehyskertomuksessa nuori toimittaja (Satu Tuuli Karhu) haastattelee Stilleriä 1970-luvun alussa vähän ennen tämän kuolemaa.[6][7]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Ville Virtanen | … | Abraham Stiller |
| Rony Herman | … | Georg Kollmann |
| Naemi Latzer | … | Janka Kollmann |
| Kari Hietalahti | … | Arno Anthoni |
| Peter Kanerva | … | Aarne Kauhanen |
| Hannu-Pekka Björkman | … | Väinö Tanner |
| Carl-Kristian Rundman | … | Toivo Horelli |
| Satu Tuuli Karhu | … | journalisti |
| Tomi Salmela | … | poliisi Ryynänen |
| Rain Tolk | … | Heinrich Huppert |
| Hubert Tolk | … | Kurt Huppert |
Lähde:[4]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sanoma-yhtiön lehdissä Veli-Pekka Leppänen nosti elokuvan Klaus Härön parempien ohjausten joukkoon ja kehui varmaotteista mutta hieman yksitotista näyttelijäntyötä. Yksitotisuutta luo hänestä myös komeasti kuvatun elokuvan ulkokuvissa jatkuva loputon sumuinen syksy, vaikka tapahtumat sijoittuvat moniin eri vuodenaikoihin.[7] Film-O-Holic.com-elokuvasivustolla Juha Rosenqvist rinnastaa elokuvan aihepiirinsä takia Schindlerin listaan (1993), mutta kiittelee siihen verrattuna Härön tehokasta kerrontaa: kesto on vain alle puolet Spielbergin järkäleestä, ja kerrontatyyli muistuttaa pikemminkin etäisesti Jörn Donnerin Kuulustelua (2009)[8]. Kulttuuritoimitus-verkkolehden Antti Selkokari moitti Ville Virtasen jäykkää replikointia elokuvan kaikilla viidellä kielellä. Hänestä viiden maan yhteistuotantona syntyneellä elokuvalla on hyvä tarkoitus, mutta lopputulos on pitkäveteistä joskin komeasti kuvattua katsottavaa.[6]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvan kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2023 Virossa. Marraskuussa 2023 elokuvaa kuvattiin Helsingin keskustassa, erityisesti Bulevardilla.[9] Elokuvan tuotti Matila Röhr Productionsin Ilkka Matila ja levittää Nordisk Film.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen elokuvasäätiö: Katsojaluvut ses.fi. Viitattu 17.9.2026. (suomeksi)
- ↑ Klaus Härön uutuuselokuva on kansainvälinen jättisatsaus – Käsittelee natseja ja holokaustia www.iltalehti.fi. Viitattu 23.9.2023.
- ↑ Keskitysleirille viety perhe sai muistokivet Munkkiniemeen Länsiväylä. 2.7.2018. Viitattu 23.9.2023.
- 1 2 3 4 Ville Virtanen Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuvan pääroolissa. Nordisk Film Finland. 22.9.2023. Arkistoitu 10.12.2023. Viitattu 23.9.2023.
- ↑ Ei koskaan yksin | NytLeffaan.fi nytleffaan.fi. Viitattu 3.4.2024.
- 1 2 Selkokari, Antti: Upein kuvin kerrottu tositarina suomalaisesta juutalaispakolaisten auttajasta – arviossa Klaus Härön Ei koskaan yksin Kulttuuritoimitus. 17.1.2025. Viitattu 14.11.2025.
- 1 2 Leppänen, Veli-Pekka: Klaus Härön uusi elokuva on hänen parhaimpiaan, mutta miksi siinä eletään koko ajan syksyä? Helsingin Sanomat, 16.1.2025. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 14.11.2025.
- ↑ Rosenqvist, Juha: Ei koskaan yksin film-o-holic.com. 17.1.2025. Viitattu 14.11.2025.
- ↑ Lippu, Anna-Maija: Bulevardi muuttui yllättäen 1940-luvun Helsingiksi – ohikulkijat intoutuivat nappaamaan upeita kuvia Helsingin Sanomat. 3.11.2023. Viitattu 3.11.2023.