Dean Reed

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Reed vuonna 1978.

Dean Cyril Reed (22. syyskuuta 1938 Denver, Colorado13. kesäkuuta 1986 Itä-Berliini) oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, näyttelijä ja poliittinen aktivisti, joka eli suuren osan elämästään ulkomailla, ensin Etelä-Amerikassa, sitten Italiassa ja pisimpään Itä-Saksassa. Vasemmistolainen Reed oli Neuvostoliitossa ja muissa kommunistimaissa ainoita hyväksyttyjä länsimaisia artisteja, ja häntä käytettiin myös poliittisen propagandan välineenä. Hänen Melodijalle ja Supraphonille tehtyjä 13 albumia myytiin yli 10 miljoonaa kappaletta, hän näytteli kymmenissä elokuvissa ja vuonna 1979 hänelle myönnettiin Leninin palkinto ainoana amerikkalaisena.[1][2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dean Reed syntyi kolmilapsisen opettajaperheen keskimmäisenä Coloradossa, Wheat Ridge -nimisessä Denverin esikaupungissa. Isä oli poliittisesti oikeistorepublikaani, mutta äiti tunsi vasemmisto- ja feminismisympatioita. Vuonna 1948 kymmenvuotias Dean Reed laitettiin sotilaalliseen sisäoppilaitokseen. Hän kiinnostui teatterista ja kitaransoitosta ja esiintyi vuodesta 1954 trubaduurina Denverin alueen klubeilla. Hän pääsi opiskelemaan meteorologiaa urheilustipendillä Coloradon yliopistossa Boulderissa, mutta keskeytti opintonsa kahden vuoden jälkeen ja lähti Hollywoodiin, jossa sai komean ulkomuotonsa ansiosta pieniä elokuvarooleja ja levytyssopimuksen Capitol Recordsille. Warner Bros. -yhtiön elokuvakoulussa Reed tutustui pasifistiseen ja vasemmistolaiseen opettajaansa Paton Priceen, Hollywoodin mustalle listalle joutuneeseen näyttelijään, josta tuli hänen hyvä ystävänsä ja mentorinsa vuosikymmeniksi. Kurssitovereihin kuului myös toinen sittemmin Euroopassa uraa luonut amerikkalaisnäyttelijä Jean Seberg.[1][2]

Merkittäviä elokuvarooleja Reed ei Hollywoodissa saanut, eivätkä hänen levytyksensäkään nousseet Yhdysvaltojen myyntilistoille, mutta hänen kolmas singlensä ”Our Summer Romance” muodostui melkoiseksi hitiksi joissakin Etelä-Amerikan maissa. Maaliskuussa 1962 Capitol lähetti Reedin kiertueelle Brasiliaan, Chileen ja Peruun. Reed ihastui maanosaan, vahvisti vasemmistonäkemyksiään nähdessään kansan köyhyyttä, opetteli espanjan kielen ja asettui kiertueen jälkeen asumaan Argentiinaan. Reed osallistui Helsingissä vuonna 1962 pidettyyn sosialistiseen nuorisofestivaaliin ja tutustui siellä Neuvostoliiton ja sen satelliittimaiden poliittisesti aktiivisiin nuoriin. Hänellä oli jonkin aikaa oma tv-show Argentiinan televisiossa, ja ensimmäisen elokuvaroolinsa hän kuvasi Meksikossa 1960-luvun keskivaiheilla.[1][2]

Reed esiintyi Neuvostoliitossa ensi kertaa syksyllä 1966, jolloin hänellä oli yhdeksän viikkoa kestänyt kiertue yhdeksässä neuvostokaupungissa. Hänestä tuli maassa suuri nuorisoidoli, jonka suosio jatkui 1980-luvulle.[3][4]

Vuonna 1971 Reed kirjoitti kirjeen Aleksandr Solženitsynille jossa hän kritisoi Neuvostoliiton halventamisesta.[5]

Muutto Eurooppaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reed karkotettiin Argentiinasta poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Hän asui 1960-luvun loppupuolen Italiassa ja näytteli noin kymmenessä spagettiwesternissä[6][7]. Samalla hän tuki Salvador Alienden kampanjaa Chilessä. Vuonna 1973 hän asettui uuden vaimonsa kotimaahan Itä-Saksaan mutta piti Yhdysvaltojen passinsa, minkä ansiosta hän sai kulkea varsin vapaasti rautaesiripun molemmin puolin. Itä-Saksassa hän jatkoi elokuvauraansa ja toimi myös käsikirjoittajana ja ohjaajana monissa DEFA-yhtiön filmeissä, muun muassa Victor Jarasta kertovassa elokuvassa El Cantor (1978). Samalla hän jatkoi myös muusikonuraansa kiertäen itäblokin maissa ja levyttäen 13 albumia jotka myivät yli 10 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1979 hänelle myönnettiin Neuvostoliiton korkeimpiin kuulunut tunnustus, Leninin palkinto. Hän tunsi henkilökohtaisesti useimmat itäblokin maiden valtionjohtajat.[1][2]

Vuonna 1978 Reed vieraili kotimaassaan Yhdysvalloissa ja joutui pidätetyksi uuden voimalinjan rakentamista vastustaneessa mielenosoituksessa Minnesotassa. Yhdysvalloissa paikallisuutinen ei olisi herättänyt suurta huomiota, mutta itäblokin maissa asiaa pidettiin ihmisoikeuskysymyksenä ja se oli laajasti esillä mediassa koko kolme viikkoa jatkuneen pidätyksen ajan. Hänen puolestaan lähettivät vetoomuskirjeitä ja -sähkeitä presidentti Jimmy Carterille muun muassa Jasser Arafat, Erich Honecker, Gustáv Husák, Maja Plisetskaja ja Andrei Gromyko.[2][4]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1986 Reed löydettiin hukkuneena Itä-Berliinin kaakkoiskolkan Zeuthener Seestä. Vain vähän aiemmin häntä oli haastateltu USA:n television 60 Minutes -ajankohtaisohjelmassa ja hän oli Berliinissä ilmaissut tukeaan Puolan Solidaarisuus-liikkeelle ja saanut siitä Honeckerin nuhteet. Hänen yllättävä kuolemansa 47-vuotiaana aiheutti huhuja murhasta, vakoilijana toimimisesta, homoseksuaalisuudesta ja HIV-tartunnasta. Hänen autostaan löytyi itsemurhaviesti, Itä-Saksan propagandajohtajalle osoitettu kirje, jonka maan johto julisti salaiseksi perusteena hienotunteisuus leskeä kohtaan. Kirje julkaistiin vasta Saksojen yhdistyttyä joitakin vuosia myöhemmin. Siinä Reed pahoittelee kolmannen avioliittonsa huonoa tilaa ja sitä, että hänen uransa DDR:ssä alkaa olla ohi hänen poliittisesti epäkorrektien lausuntojensa vuoksi, eikä uran jatkaminen Yhdysvalloissa tai muuallakaan olisi mahdollista.[8][1][2]

Reedin tekemiä ja hänestä kertovia elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tom Hanksin kaavaili 2000-luvulla elämäkertaelokuvaa Dean Reedistä[8], mutta on sittemmin luopunut hankkeesta.[1]. Vuonna 2007 valmistui Reedin elämää kuvaava puolitoistatuntinen dokumenttielokuva Der rote Elvis[9].

Yle Teema esitti huhtikuussa 2007 pari Reedin Itä-Saksassa tekemää lännenelokuvaa, Veriveljet (Blutsbrüder, 1975) ja Preerian Elvis (Sing, Cowboy, Sing, 1981), joissa hän on toiminut myös ohjaajana tai käsikirjoittajana.[10][11] Dean Reediin viitataan usein vuonna 2018 esitetyssä, 1980-luvun itäsaksalaisia nuoria kuvaavassa minisarjassa Kesä Balatonilla (Honigfrauen, 2017).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Holmer, Per: Dean Reed - stjärnan som klev ut i kylan Svenska Dagbladet. 14.6.2006. [Internet Archive Arkistoitu] 13.7.2006. Viitattu 30.12.2018. (ruotsiksi)
  2. a b c d e f Hayes, Nick: ”The Dean Reed Story”, Rocking the State: Rock Music and Politics in Eastern Europe and Russia, s. 165–178. Boulder, CO: Westview Press, 1994. Kirjan teksti Questia-palvelussa (vaatii tilauksen) (viitattu 30.12.2018). (englanniksi)
  3. Rock-laulajalla menestystä NL:ssa. Helsingin Sanomat, 5.12.1966, s. 8. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. a b Pennanen, Erkki: Tuntematon sankari. Helsingin Sanomat, 14.11.1978, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Letter to Solzhenitsyn dean-reed.ru. 1971.
  6. Dean Reed Elonetissä
  7. Dean Reed Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  8. a b Furlong, Ray: Hanks to make film about 'Red Elvis' BBC News. 9.9.2004. Viitattu 30.12.2018. (englanniksi)
  9. Der rote Elvis (2007) Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  10. Laelma, Jyrki: Veriveljet Iltalehti. 15.4.2007. Viitattu 30.12.2018.
  11. Preerian Elvis Iltalehti. 23.4.2007. Viitattu 30.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Dean Reed