Dalsvikin kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dalsvik
Sveins
Sijainti Laaksolahti, Espoo[1]
Rakennustyyppi kartano
Runkorakenne hirsi
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Dalsvik on historiallinen kartanonpaikka ja entinen kartano Laaksolahden kaupunginosassa itäisessä Espoossa Pitkäjärven rannalla. Sen päärakennus purettiin 1970-luvulla.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dalsvikin kantatila sijaitsi alun perin Pitkäjärven länsirannalla ja se kuului Gammelgårdin kylään. Kantatilan nimi oli Sveins, sen ensimmäinen tunnettu omistaja oli Per Mårtensson vuodelta 1540. Seuraavalla vuosisadalla Sveinsin tila oli tarpeeksi varakas ratsupalveluksen suorittamiseen. Vuonna 1682 Sveinsistä tehtiin vakituinen ratsutila. Isonjaon aikana kartano siirrettiin Pitkäjärven itärannalle. Uudella paikalla oli vanhastaan Dalsvikin rakuunatorppa, jonka nimi siirtyi ratsutilalle. Dalsvikista liitettiin puolet Kilon kartanoon 1823.[2]

Dalsvikissa asui 1840-luvulla Aurora Karamzinin sisar Emilie Musin-Puškin, jonka kuoltua 1846 Dalsvik liitettiin Träskändan kartanoon. Vuosina 1867–1902 kartanon päärakennus toimi vanhainkotina. Vuonna 1906 Dalsvikin osti pankinjohtaja Henrik Kihlman, joka kehitti siitä edistyneen maanviljelystilan. Dalsvik myytiin pankille 1950-luvulla ja 1960-luvulla sen maille alettiin rakentaa lähiötä, joka sai nimekseen Lähderanta.[2]

Dalsvikin uusi, 1840-luvulla rakennettu goottilaisvaikutteinen päärakennus on purettu. Myös vanha päärakennus on purettu. Talousrakennuksista on säilynyt harmaakivinavetan ulkoseinä osana monitoimitaloaselvennä. Dalsvikin villiintyneessä puistossa on vanhan huvimajan ja näköalatornin rauniot.[2]

Sveinsin mailla Pitkäjärven itärannalla on ollut kalkkikivilouhos, joka oli jo 1600-luvulla iäkäs. Sen alkuvaiheiden on oletettu liittyneen Espoon keskiaikaisen kivikirkon rakentamiseen, ja sieltä on viety kalkkia kenties myös Suomenlinnan rakentamiseen. Louhoksen laajamittainen käyttö lienee hiipunut 1800-luvun puolivälissä. Päälouhoksen läheiset pienet louhokset jäivät 1900-luvulla uuden asutuksen alle.[2]

Kaivosmies Josef Hammar löysi Sveinsin metsästä rautamalmiesiintymän poikansa kanssa 1846. Kilon ja Sveinsin tilojen omistajat valtasivat esiintymän jo samana vuonna. Sveinsin malmi osoittautui köyhäksi, joten kaivostoiminta kesti vain lyhyen ajan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisemat : Byggnadskulturen och kulturlandskapet i Esbo. Toinen, tarkistettu painos. Helsinki: Espoon kaupunginmuseo/Esbo stadsmuseum, 1991. ISBN 951-857-182-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dalsvikin kartanoalue Espoon opaskartalla
  2. a b c d e f Härö, s. 250–251

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]