Chris Spedding

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chris Spedding vuonna 1979.

Chris Spedding (alkuperäiseltä nimeltään Peter Robinson, s. 17. kesäkuuta 1944 Staveley, Derbyshire) on englantilainen rock- ja jazzkitaristi, jolla on myös laaja studiomuusikkoura.

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spedding ei ehtinyt nähdä isäänsä, joka oli lentäjä ja kuoli sodassa. Äiti antoi hänet adoptoitavaksi, missä yhteydessä myös nimi vaihtui.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spedding soitti 1960-luvulta alkaen bändeissä ja studiomuusikkona. Hänen oman arvionsa mukaan studiomuusikkouran alkua edesauttoi, että Jimmy Page ja Big Jim Sullivan olivat siirtyneet urallaan eteenpäin.[1]

Spedding soitti muun muassa Dusty Springfieldin, Jack Brucen, John Calen, Roy Harperin, Roxy Musicin, Bryan Ferryn, Harry Nilssonin ja Sixto Rodriguezin levyillä ja kiertueilla sekä ensimmäisessä Jesus Christ Superstar -levytyksessä. Spedding soitti myös anonyymisti eri yhtyeiden, kuten Bay City Rollersin, levyillä.[2] Spedding oli lisäksi mukana BBC:n The Wombles -lastenohjelman pohjalta toimineessa samannimisessä yhtyeessä. Yhtye esiintyi tv:ssä vompeliasuissa.[3][4] Spedding teki myös soololevytyksiä. Vuonna 1975 hänellä oli Iso-Britannian Top 20:ssä hitti "Motorbikin". Seuraavana vuonna Spedding levytti Vibratorsin kanssa "Pogo Dancing" -kappaleen ja esitteli kykyään jäljitellä kitaristeja singlellä "Guitar Jamboree". Hän tuotti Sex Pistols -yhtyeen ensimmäiset demot 15. toukokuuta 1976. Speddingin mukaan tämä tapahtui, koska hän osti vaatteita Malcolm McLarenin ja Vivienne Westwoodin Sex-kaupasta.[5] Samana vuonna Spedding esiintyi vielä Top of the Pops -ohjelmassa Bryan Ferryn kitaristina kappaleessa "Let's stick together".[4]

Vuonna 1978 Spedding siirtyi Robert Gordonin kitaristiksi. Levytys ”Rock Billy Boogie” on Gordonin tunnetuimpia. 1980-luvulla Spedding soitti Joan Armatradingin Me Myself I -levyllä, Nina Hagenin NunSexMonkRockilla sekä Paul McCartneyn Give My Regards to Broad Streetillä ja Tom Waitsin Rain Dogsilla.

Spedding on soittanut uransa aikana useissa yhtyeissä sekä levyttänyt toistakymmentä sooloalbumia. Musiikillisesta filosofiastaan Chris on sanonut: "Tavoitteeni on kyetä jatkamaan musiikintekoa ja tulla siinä paremmaksi, tavoittaa lisää kuulijoita ja rikastuttaa heidän elämäänsä."[6]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speddingin mittavan uran varrelle mahtuu laajalla skaalalla eri tyylisuuntien musiikkia, sillä mies on vältellyt kategoriointia. Hän ollut mukana lukuisten muiden artistien tuotannoissa, vaikka omakin tuotanto on laaja. Omaperäinen ja tuottelias kitaristi on myös muiden muusikoiden arvostama. Spedding ei ole vältellyt kaupallisuutta, mutta on silti onnistunut pitämään sen tasapainossa oman sisäisen luovuutensa kanssa.[6][7] Chris Speddingin ensimmäinen varsinainen soololevy on Backwood Progression vuodelta 1971. Sitä tosin edeltää Songs without Words, instrumentaalilevy joka julkaistiin vain Japanissa.[6]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Garth Cartwright: Chris Spedding: the best-connected guitarist you've never heard of Classic Rock Magazine. 20.2.2015. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  2. Coy, Wayne: Bay City Babylon: The Unbelievable But True Story of the Bay City Rollers, s. 42. Cactus Moon Publishing, 2005.
  3. David Mead: One for the road - Chris Spedding: “Spinal Tap moments? I’ve appeared in a Womble suit… that probably covers that one” MusicRadar. 29.10.2018. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  4. a b Paul Gorman: Chris Spedding: A 1970s Unsung Style Hero Flashbak. 22.11.2016. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  5. Dmitry M. Epstein: Interview with Chris Spedding DMME.net. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  6. a b c Hurt / Chris Spedding. Repertoire Records, 2000. REP 4860. CD liner notes, Chris Welch.
  7. Chris Spedding Discogs. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)


Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.