Sixto Rodriguez

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sixto Rodriguez

Sixto-Diaz-Rodriguez-2007.jpg
Rodriguez vuonna 2007.

Syntynyt 10. heinäkuuta 1942 (ikä 75)
Kotoisin Yhdysvallat
Taiteilijanimet Rodriguez, Jesús Rodríguez
Aktiivisena 1967–1973, 1979–1981, 1998–
Tyylilajit rock, folk, psykedeelinen rock
Laulukieli englanti
Ammatit laulaja-lauluntekijä, muusikko, runoilija
Soittimet kitara
Levy-yhtiöt RCA Records, Sussex Records, Impact Records, Light in the Attic Records
Kotisivut www.sugarman.org
MusicBrainz

Sixto Diaz Rodriguez (s. 10. heinäkuuta 1942 Detroit, Michigan, Yhdysvallat), taiteilijanimiltään Rodriguez tai Jesús Rodriguez on yhdysvaltalainen folkmuusikko. Rodriguezin kappaleet ovat poliittisesti sävyttyneitä ja käsittelevät muun muassa köyhyyttä. Rodriguez levytti 1970-luvun alussa kaksi albumia, joiden kaupallinen menestys jäi vähäiseksi. Albumit painuivat nopeasti unohduksiin artistin kotimaassa, mutta Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Afrikassa ne saivat kohtalaista suosiota. Laajemmin Rodriguez tuli tunnetuksi vuonna 2012 ruotsalaisen Malik Bendjelloulin ohjaaman Oscar-palkitun Searching for Sugar Man -dokumentin ansiosta.[1][2]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sixto Rodriguez syntyi 10. heinäkuuta Detroitissa Michiganissa ja sai nimen Sixto, koska oli perheensä kuudes lapsi. Rodriguezin vanhemmat Maria ja Ramon Rodriguez olivat meksikolaisia siirtolaisia. Maria Rodriguez kuoli Sixton ollessa kolmevuotias. Työväenluokkaisessa ympäristössä kasvanut Rodriguez on sanonut perineensä kiinnostuksensa musiikkiin yksinhuoltajaisältään, joka soitti pojalleen meksikolaisia kansanlauluja.[3]

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodriguez levytti ensimmäisen singlensä ”I’ll Slip Away” huhtikuussa 1967 Impact Recordsille. Levy-yhtiö lopetettiin, ja hän jatkoi esiintymistä pienillä klubeilla. Poliittisesti latautuneet sanoitukset tekivät kuulijoihin vaikutuksen, ja vuonna 1970 hän julkaisi esikoisalbuminsa Cold Fact Sussex Records -levy-yhtiön kautta. Albumi ei ollut kaupallinen menestys, mutta levy-yhtiö antoi toisen mahdollisuuden. Seuraava albumi, Coming from Reality, julkaistiin vuonna 1971. Albumia myytiin vielä esikoistakin vähemmän. Rodriguez sai potkut levy-yhtiöstä ja meni töihin rakennus- ja purkutyömaille. Levy-yhtiö meni myöhemmin konkurssiin.[3]

Vaikka Rodriguez ei saavuttanut menestystä kotimaassaan, hänen albuminsa nousivat 1970-luvun puolivälissä suosituiksi Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Australialainen Blue Goose Music -levy-yhtiö julkaisi kokoelma-albumin, joka Rodriguezista tehdyn dokumentin mukaan hänen tietämättään[1] myi platinaa Etelä-Afrikassa. Uusi innostus Rodriguezin musiikkia kohtaan sai Rodriguezin lähtemään kiertueille Australiaan Mark Gillespie Bandin kanssa vuonna 1979 ja Midnight_Oilin kanssa vuonna 1981. Kiertueiden jälkeen hän palasi Detroitiin, missä hän jatkoi filosofian opintojaan ja töitä rakennustyömailla. Rodriguez suoritti BA-tutkinnon Wayne State University’s Monteith Collegessa vuonna 1981.[2]

Vuonna 1991 Rodriguezin molemmat albumit julkaistiin CD-muodossa Etelä-Afrikassa. Hän sai kuulla suosiostaan Etelä-Afrikassa kuitenkin vasta vuonna 1998, kun hänen vanhin tyttärensä sattui törmäämään isälleen omistettuun internetsivuun.[2] Lopulta Rodriguezia vuosikausia jäljittänyt eteläafrikkalainen toimittaja sai häneen yhteyttä ja kysyi, pitivätkö huhut artistin lavalla tekemästä itsemurhasta paikkansa, ja ehdotti artistille kiertuetta. Apartheidin aikaan musiikillaan eteläafrikkalaisille toivoa antanut Rodriguez teki kiertueen vuonna 1998 ja esiintyi Etelä-Afrikassa loppuunmyydyille 5 000 hengen areenoille.[3] Kyseisestä Dead Men Don’t Tour: Rodriguez in South Africa 1998 -kiertueesta tehtiin dokumentti vuonna 2001, ja hän palasi Etelä-Afrikkaan uusille kiertueille vuosina 2001 ja 2005.[2]

Light in the Attic -levy-yhtiö julkaisi uudestaan Cold Fact- ja Coming from Reality -albumit vuonna 2009. Rodriguezin Etelä-Afrikan suosiota kuvaava Searching for Sugar Man -dokumentti sai ensi-iltansa tammikuussa 2012 Sundance-festivaaleilla. 14. elokuuta 2012 hän esiintyi artistivieraana Late Show with David Letterman -ohjelmassa.[2] Rodriguez kertoi vuonna 2013 Rolling Stone -lehdelle kirjoittaneensa 30 uutta kappaletta ja suunnittelevansa uuden albumin levyttämistä.[4]

Searching for Sugar Man[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalais-brittiläistä tuotantoa olevan Searching for Sugar Man -dokumentin on ohjannut ruotsalainen Malik Bendjelloul, joka työskenteli aiemmin SVT-kanavan toimittajana. Dokumentti sai alkunsa, kun Bendjelloul törmäsi Rodriguezin tarinaan matkatessaan puolen vuoden ajan Afrikassa. Rodriguezin albumit olivat 1970-luvulla nousseet suursuosioon Etelä-Afrikassa, mutta Rodriguez ei dokumentin mukaan tiennyt lähes puolen miljoonan levymyynnistä. Etelä-Afrikassa luultiin, että artisti olisi tehnyt itsemurhan. 1990-luvun lopussa eteläafrikkalaiset faneille selvisi, että Rodriguez on yhä elossa, ja Rodriguez meni Etelä-Afrikkaan kiertueelle. Dokumentti sai ensi-iltansa tammikuussa 2012 Yhdysvalloissa Sundance-festivaaleilla, jossa se sai tuomariston erikoispalkinnon ja parhaan ulkomaisen dokumentin yleisöpalkinnon.[5] Elokuva on saanut myös lukuisia muita palkintoja, muun muassa pitkien dokumenttien sarjan Oscar-palkinnon vuonna 2013.[6]

Dokumenttia on toisaalta arvosteltu siksi, että sen on nähty olevan osittain fiktiota ja antavan eteläafrikkalaiseen näkökulmaan keskittymällä virheellisen käsityksen Rodriguezin tunnettavuudesta. Toisin kuin Searching for Sugar Man antaa ymmärtää, Rodriguez ei jäänyt 1970-luvun alun esikoisalbuminsa jälkeen täysin unohduksiin, vaan hän oli melko menestynyt Australiassa.[7] Arttu Seppäsen mukaan dokumentti luo Rodriguesista länsimaisia markkinoita varten eksotisoidun tarinan[1].

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodrigues kävi esiintymässä Suomessa kesäkuussa 2018. Esiintyminen sai Helsingin Sanomissa murska-arvion. Arttu Seppäsen mukaan yhtye soitti "vaivaannuttavan jähmeästi", Rodrigues lauloi hiljaa ja äänessä olivat enemmän bassorumpu ja akustinen kitara. Yhteenvetona Seppänen kirjoittaa:

»Kun loppupuolella artisti coveroi Jefferson Airplanea kehnoilla soundeilla, vaikutelma muutaman kaljan pöhnässä soittavasta jamibändistä festivaalin päälavalla on suorastaan koominen.[1]»

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rodriguez Alive (1981,Australia)
  • Live Fact (1998,Etelä-Afrikka)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • After the Fact (1976, Etelä-Afrikka, Coming from Realityn uusintapainos)
  • At His Best (1977, Australia)
  • The Best of Rodriguez (1982, Etelä-Afrikka)
  • The Best of Rodriguez (2005, Etelä-Afrikka)
  • Searching for Sugar Man (2012, soundtrack)
  • Coffret Rodriguez (2013, 2-CD:n setti: Cold Fact ja Coming from Reality)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”I'll Slip Away / You'd Like to Admit It” (1967, nimellä Rod Riguez)
  • ”Inner City Blues / Forget It” (1970)
  • ”To Whom It May Concern / I Think of You” (1970)
  • ”Sugar Man / Inner City Blues” (1977, Australia)
  • ”Climb Up on My Music / To Whom It May Concern” (1978, Australia)
  • ”Sugar Man / Tom Cat” (Muddy Waters -cover) (2002, Australia)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Arttu Seppänen: Mystinen Rodriguez on hyvin markkinoitu tarina. s. C10 Helsingin Sanomat 10.6.2018
  2. a b c d e http://www.rodriguez-music.com/about/
  3. a b c http://www.socialstereotype.com/_/Features/Entries/2008/8/11_RODRIGUEZ.html
  4. http://www.theguardian.com/music/2013/jan/30/rodriguez-returns-studio-after-42-years
  5. Jokelainen, Jarkko: Kadonneen supertähden jäljillä 24.9.2012. HS Digilehti. Viitattu 11.4.2014.
  6. Lehtonen, Veli-Pekka: Kommentti: Oscareissa voitti Argo – ja Ruotsi 25.2.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.6.2018. (Internet Archivessa)
  7. Ahola, Suvi: Ruotsissa kritisoidaan ohjaajan journalistipalkinto-ehdokkuutta Helsingin Sanomat. 5.11.2012. HS.fi. Viitattu 11.4.2014.