Breitenfeldin ensimmäinen taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Breitenfeldin ensimmäinen taistelu
Osa kolmikymmenvuotista sotaa
Ruotsin joukot olivat sijoittuneet pohjoisemmaksi ja keisarilliset heitä vastapäätä. Saksilaiset sotilaat olivat Kustaa Aadolfin vasemmalla siivellä kuvan mukaisesti.
Ruotsin joukot olivat sijoittuneet pohjoisemmaksi ja keisarilliset heitä vastapäätä. Saksilaiset sotilaat olivat Kustaa Aadolfin vasemmalla siivellä kuvan mukaisesti.
Päivämäärä:

17. syyskuuta 1631

Paikka:

Breitenfeld, Leipzigin pohjoispuolella.

Lopputulos:

Ruotsalaisten voitto

Osapuolet

Sweden-Flag-1562.svgRuotsi
Flag of the Habsburg Monarchy.svgSaksi

Flag Germany Emperors Banner.svg Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Marienfahne.gif Katolinen liiga

Komentajat

Sweden-Flag-1562.svg Kustaa II Aadolf
Sweden-Flag-1562.svg Johan Banér
Sweden-Flag-1562.svg Kustaa Horn
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Arnim

Marienfahne.gif Tilly
Flag Germany Emperors Banner.svg Pappenheim

Vahvuudet

Ruotsalaiset:
16 300 jalkamiestä,
7 600 ratsumiestä,
50 tykkiä Saksit:
12 100 jalkamiestä,
5 200 ratsumiestä,
12 tykkiä

21 000 jalkamiestä, 11 000 ratsumiestä,
30 tykkiä

Tappiot

Ruotsi: 3 500
Saksi: noin 4 000.

7 600 kuollutta,
6 000 vangittua,
3 000 haavoittunutta,
4 000 karkuria

Kolmikymmenvuotisen sodan taistelut
ValkeavuoriFleurusStadtlohnDessauLutterWolgastFrankfurtMagdeburg1. BreitenfeldRainAlte VesteLützenNördlingenWittstockRheinfeldenBreisach2. BreitenfeldRocroiFreiburgJankovZusmarshausenPrahaLens

Breitenfeldin taistelu käytiin Leipzigin pohjoispuolella 17. syyskuuta 1631 Ruotsin ja Saksin sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Ferdinand II:n armeijan välillä. Ruotsalaisia johti Kustaa II Aadolf, sakseja vaaliruhtinas Juhana Yrjö I ja katolisia kreivi Johann Tilly. Breitenfeldin taistelu oli ensimmäinen Kustaan käymä suuri kenttätaistelu kolmikymmenvuotisessa sodassa. Se oli protestanttien ensimmäinen suuri voitto katolisia vastaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana Kustaan murskatessa Tillyn katolisen armeijan.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmikymmenvuotinen sota oli alkanut vuonna 1618, ja vuoteen 1630 mennessä katoliset olivat voittaneet luterilaisia siihen saakka tukeneen Tanskan pakottaen sen solmimaan rauhan Lyypekissä 22. toukokuuta 1629. Kustaa II Aadolf oli noussut maihin Pommerissa kesällä 1630 tavoitteenaan lyödä katoliset. Edetessään etelään Kustaa kohtasi ensi kertaa Tillyn johtaman katolisten pääarmeijan Breitenfeldissä.[1]

Taistelukenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Breitenfeld on kylä nykyisen Leipzigin pohjoisreunalla. Maasto sopi hyvin ratsuväen käytölleselvennä. Varsinainen taistelu käytiin kylän pohjoispuolisilla aukeilla niityillä, jotka laskevat loivasti pohjoisessa virtaavaan Loderbach-puroon. Alueen eteläreunalla on loiva, matala harju, jonka itäpäässä on taistelukentän ainoa korkeampi kohta Galgenberg, joka merkitsee suomeksi käännettynä hirsipuukukkulaaselvennä.[2]

Armeijoiden ryhmitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katoliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tillyn johtama katolisten armeija ryhmittyi aukean eteläreunalle pohjoisesta saapuvaa vihollista kohti. Tuuli puhalsi ja aurinko paistoi joukkojen selän takaa ruotsalaisia häiritsevästi. Katolisten armeijassa oli noin 21 000 jalkamiestä, 11 000 ratsumiestä ja noin 30 tykkiä.[3] Tilly komensi itse armeijansa jalkaväkikeskustaa, jossa oli 18 700 miestä sijoitettuna neljään rinnakkaiseen espanjalaiseen prikaatiin, oikeanpuolimaisimman asettuessa Galgenberg-kukkulalle. Ei ole varmuutta, oliko Tillyn prikaateissa kolme vai neljä espanjalaista neliötä (esp. tercio). Prikaatien komentajat olivat vasemmalta oikealle Matthias Gallas, Tilly, Johan Goëss ja Filip von Pappenheim. Tämän lisäksi Tilly määräsi yhden espanjalaisen neliön jalkaväkeä tukemaan kumpaakin ratsuväkisivustaansa.[2]

Todennäköisesti Tilly käytti perinteistä espanjalaista neliötä kevyempää ryhmitystä, joka oli vain 20–25 riviä syvä. Keskellä oli piikkimiesmuoto, jonka kummallakin sivulla oli muskettimiehiä alankomaalaisen mallin mukaan. Katolisten musketit olivat vanhanmallisia, lunttulukkoisia ja huomattavasti painavampia kuin ruotsalaisten: musketti oli laukaistava tukihaarukan varasta. Joukoista oli muskettimiehiä suhteessa vähemmän kuin ruotsalaisilla, joten katoliset olivat kokonaisuudessaan alakynnessä jalkaväen tulivoimassa.[4]

Kreivi Johann Tilly (1559–1632).

Tillyn vasenta sivustaa komensi marsalkka Gottfried Heinrich Pappenheim, jolla oli komennossaan 3 800 miestä raskasta ratsuväkeä, muun muassa Ottavio Piccolominin johtamat haarniskoidut kyrassieerit ja Adolf von Holsteinin johtama 1 500-miehinen espanjalainen neliö.[2]

Ernst Egon von Fürstenberg komensi oikeaa ratsuväkisivustaa, jossa oli Tillyn paras ratsuväki, 3 150 ratsumiestä. Näitä tuki 1 200-miehinen Johan Wanglerin komentama jalkaväkitercio ja Johann Ludwig Hektor von Isolanin johtamat 950 kevyttäselvennä kroaattiratsumiestä.[4]

Reservissä Tilly piti eversti Didrik Ottomar von Erwitten, joka kaatui taistelussa, johtamat viisi ratsuväkirykmenttiä, vahvuudeltaan yhteensä 2 000 miestä. Tykistönsä Tilly oli sijoittanut kahdessa patterissa jalkaväkikeskustansa eteen. Kokonaisuudessaan Tillyn taisteluryhmitys oli kolmisen kilometriä leveä. Hänen täsmällisiä aikomuksiaan ei tiedetä, mutta koska hän oli sijoittanut parhaat voimansa oikealle sivustalle, on todennäköistä, että hän pyrki lyömään ensin saksit ja vasta sen jälkeen kääntymään ruotsalaisten vasenta sivustaa vastaan.[2]

Ruotsalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf Breitenfeldissä 1631.

Ruotsalaisten ja Saksin vaaliruhtinaan armeijat ylittivät Loderbachin puolenpäivän aikaan keisarillisten häiritessä tykistötulella ja Isolanin kevyellä kroaattiratsuväellä. Ylitettyään puron ruotsalaiset ja saksit ryhmittyivät taistelukentälle ruotsalaiset oikealle, saksit vasemmalle. Kustaa yritti väistää aurinkoa ja tuulen tuomaa pölyä siirtämällä ryhmitystään oikealle, mutta soinen maa esti aikeen. Noin kello 14 ruotsalaiset saivat omat tykkinsä asemiin armeijansa eteen 600 metrin päähän keisarillisista ja avasivat tulen.[5]

Kokonaisuudessaan Ruotsin armeijassa oli 16 300 jalkamiestä ja 7600 ratsumiestä. Joukoista 61 % oli saksalaisia ja 16 % skotlantilaisia palkkasotureita, 16 % ruotsalaisia, alle 5 % suomalaisia, ja 2 % balttilaista ratsuväkeä.selvennä[6]

Kustaan oli tarkoitus johtaa itse ryhmityksen keskustaa. Kustaa järjesti jalkaväkikeskustansa kahteen treffeniin eli linjaan, joista ensimmäistä komensi saksalainen vapaaherra Maksimilian Teuffel, toista skotti John Hepburn. Seitsemästä jalkaväkiprikaatista – 11 930 miehestä – neljä (Sininen, Erik Handin, Oxenstiernan ja Keltainen prikaati) sijoitettiin ensimmäiseen linjaan ja kolme (Vitzthums, Vihreä ja Thurnin prikaati) - seuraavaan. Jokainen prikaati koostui kolmesta kuusi riviä syvästä puolirykmentistä, jotka oli sijoitettu treffen-taktiikan mukaisesti rinnakkain siten, että keskimmäinen oli hieman kahta muuta edempänä. Ensimmäisen ja toisen taistelulinjan välissä oli vielä yksi musketööri- ja yksi ratsuväkiosasto (1 010 miestä ja 500 ratsukkoa). Taaimmaisimpana koko ryhmityksen takana oli reservinä 700 miestä Schaffmannin ja Kochtitzkyn ratsuväkirykmenteistä.[2] Keskustassa osana Oxenstiernan prikaatia oli myös eversti Hastferinselvennä johtama Savon jalkaväkirykmentti, jonka vahvuus oli noin 400 miestäselvennä.[6]

Porin kreivi Kustaa Kaarlenpoika Horn (1592–1657).

Ruotsin armeijan oikeaa sivustaa johti Johan Banér, mutta käytännössä komento oli suuren osan taistelusta kuninkaalla. Ensimmäisessä rivissä oli Torsten Stålhandsken ja Reinhold Wunschin johtamat 700 hakkapeliittaaselvennä ja Fredrik Gustafsson Stenbockin johtamat smoolantilaisetselvennä,[6] yhteensä 2 450 ratsumiestä, joiden tukena oli 860 musketööriä sijoitettuna ratsuväkiosastojen väleihin. Toisessa rivissä oli tukena 950 ratsumiestä. Suunnitelmana oli taktiikka, jossa muskettitulta käytettäisiin yhdessä ratsuväen rynnäkön eli atakin kanssa vihollisen lyömiseen.[5]

Ruotsin vasenta sivustaa komensi Kustaa Kaarlenpoika Horn, jolla oli ensimmäisessä rivissä 1 250 ratsumiestä ja 950 musketööriä ryhmitettynä samoin kuin oikealla sivustalla. Toisessa rivissä oli 1 050 ratsumiestä ja näiden takana vielä 460 rakuunaa erillisenä osastona.[5] Vasempaan sivustaan oli sijoitettu myös Åke Tottin saksalainen ratsurykmenttiselvennä.[4]

Jokaisella puolirykmentillä oli muutama kolmenaulainen rykmentintykki. Lisäksi Kustaalla oli yli 50 raskasta kenttätykkiä, jotka hän sijoitti taistelulinjansa eteen.[2]

Ruotsalaisjalkaväki oli ohuissa muodoissa: Piikkimiehiä oli suhteessa vähemmän kuin keisarillisilla, ja muskettimiehet oli aseistettu lunttulukkoisia kevyemmillä ja paremmilla piilukkomusketeilla, joiden tulinopeus oli kolminkertainen. Tulitustaktiikkana ruotsalaiset käyttivät kolmen rivin yhteislaukauksia keisarillisten käyttäessä kontramarssia. Kokonaisuutena ruotsalainen jalkaväki oli huomattavasti keisarillista tulivoimaisempi.[7]

Ilmeisesti Kustaalla oli aikomuksena suorittaa oikealla sivustalla päähyökkäys, koska sinne oli sijoitettu parhaat joukot vahvaan muotoon.[5]selvennä

Saksit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijoiden ryhmitys puolen päivän aikaan. Huomaa ruotsalaisten ohut, mutta tulivoimainen jalkaväkikeskusta. (Ryhmityksessä Tillyn musketöörit merkitty vaaleanpunaisella ja ruotsalaisten ruskealla.)

Sotamarsalkka Hans Georg von Arnimin johtamat saksit ryhmittyivät ruotsalaisten vasemmalle puolelle. Arnim ryhmitti jalkaväkikeskustansa 12 100 miestä kymmeneen suhteellisen syvään neliöön, keisarillisten tapaan. Kummallakin sivustalla oli kuusi ratsuväkiosastoa, yhteensä 5 200 ratsumiestä. Jalkaväen eteen oli ryhmitetty 12 tykin patteri.[5]

Saksit olivat juuri värvättyjä – osa pakkovärvätty – ja huonosti harjoitettuja. Tämän Tilly tiesi ja luotti siihen, että hänen veteraaninsa löisivät saksit helposti.[2]

Kokonaisuudessaan yhdistyneen ruotsalais-saksalaisen armeijan taistelulinja oli hieman pitempi kuin keisarillisten, mutta siinä oli heikko kohta erillisten armeijoiden yhtymäkohdassa. Tähän heikkoon kohtaan Tilly sitten iskikin.[2]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkusoitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappenheim ja Fürstenberg hyökkäävät. Fürstenberg lyö saksit taistelukentältä, mutta Ruotsin oikea siipi torjuu Pappenheimin hyökkäyksen.

Tykistötaistelua käytiin kahden tunnin ajan. Ruotsalaisilla oli selvä etu, sillä heillä oli enemmän ja parempia tykkejä. Lennart Torstenssonin johtama tykkituli oli noin kolme kertaa tehokkaampaa kuin keisarillisten tulitus.[4]

Tilly olisi halunnut ottaa ruotsalaisten hyökkäyksen vastaan hyvissä asemissaan, mutta ruotsalaisten tehokkaampi tykistö pakotti keisarilliset joukot liikkeelle. Kello neljäntoista jälkeen Tillyn molempien sivustojen komentajat Pappenheim ja Fürstenberg johtivat ratsuväkensä vihollista kohti. On mahdollista, että hyökkäys tapahtui ilman Tillyn käskyä, sillä Tillyn ja Pappenheimin välit olivat huonontuneet Magdeburgin ryöstön jälkeen.[8]

Pappenheimin hyökkäys vasemmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappenheim hyökkäsi Ruotsin keskeneräisen ryhmityksen kimppuun oikealla sivustalla. Banérin komentama Ruotsin oikea siipi torjui ensimmäisen hyökkäyksen musketöörien ja ratsumiesten yhteistoiminnalla. Ruotsalaisten vastahyökkäys ei kuitenkaan murtanut Pappenheimin ratsuväkeä, vaan se turvautui perässä seuranneen Holsteinin johtaman jalkaväen tukeen ja torjui ruotsalaiset. Pappenheim koetti vielä kolme kertaa hyökätä suoraan Ruotsin oikean siiven kimppuun, mutta joka kerta keisarilliset lyötiin takaisin. Tämän jälkeen Pappenheim yritti koukata Ruotsin oikeaan sivustaan kauempaa vasemmalta, mutta Ruotsin toinen linja ryhmittyi vastaan ja torjui yrityksen musketöörien tulella ja ratsuväen rynnäköllä. Tämä toistui vielä kahdesti. Ruotsalaiset saivat kumpaankin linjaansa nopeasti vahvistuksia reservistä ja kuningas tuli johtamaan joukkoja. Myös Tilly lähetti lisää ratsuväkeä tukemaan taistelua.[9]

Keisarilliset tekivät Ruotsin oikeaa sivustaa vastaan yhteensä seitsemän hyökkäystä kahden tunnin aikana. Pappenheimin ratsuväki kului loppuun taistelussa ja pakeni taistelukentältä kello 16 aikaan. Ratsuväkeä tukenut Holsteinin jalkaväki jäi Ruotsin sivustan ainoaksi vastustajaksi, jolloin ruotsalainen ratsuväki murskasi osaston musketöörien tukemana. Nuori Holstein haavoittui kuolettavasti.[9]

Fürstenbergin hyökkäys oikealla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tillyn jalkaväkikeskusta lähtee etenemään tavoitteenaan hyökätä ruotsalaisten avoimeen sivustaan. Horn järjestää siipensä ja keskustasta saamansa apuvoimat uudeksi rintamaksi, joka pysäyttää Tillyn.

Samaan aikaan Pappenheimin kanssa Tilly komensi oikean sivustansa hyökkäämään. Fürstenberg hyökkäsi saksien oikean sivustan kimppuun, josta 1 500 pakkovärvättyä pakeni ilman taistelua. Lyötyään saksien oikean sivustan ratsuväen Fürstenbergin kyrassieerit kääntyivät seuraavaksi saksijalkaväen avonaista sivustaa vastaan, jolloin osa saksien jalkaväestä pakeni. Seuraavaksi oli jäljellä enää saksien vasen ratsuväkisiipi, josta myös osa pakeni tuhannen ratsumiehen jäädessä taistelemaan von Arnimin johdolla.[5] Vaaliruhtinas yritti ensin pysäyttää pakenijat, mutta lopulta pakeni itsekin. Paetessaan saksilaiset pysähtyivät ryöstämään ruotsalaisten kuormastoa.[10]

Tillyn jalkaväkikeskusta lähti noin klo 14.30 etenemään oikealle tavoitteenaan lyödä saksit lopullisesti ja iskeä sitten ruotsalaisten paljastuneeseen sivustaan. Goëssin ja Pappenheimin prikaatit sekä Erwitten ratsuväkireservi koukkasivat hyökkäykseen oikealta idästä, kun taas Tillyn prikaati lähestyi vihollista suoraan etelästä. Taistelun piti olla käytännössä ohi kun espanjalaiset neliöt iskisivät pian Ruotsin ohuen taistelulinjan vasempaan päähän koko voimallaan.[8]

Voitto kuitenkin kuivui kokoon, kun osa Fürstenbergin miehistä lähti ajamaan takaa pakenevia sakseja ja loput eksyivät taistelun nostattamassa pölypilvessä. Tämä antoi ratkaisevasti lisäaikaa Ruotsin vasemman sivustan komentaja Kustaa Hornille reagoida uhkaavaan tilanteeseen.[5]

Horn kokoaa uuden rintaman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Breitenfeldin taistelun loppuvaihe, Ruotsin rintaman vasen sivusta. Oikeassa alakulmassa näkyy Kustaa Hornin loihtima rintama, puolikaari oikealta vasemmalle: kaksi ruotsalaisten jalkaväkiprikaatia (näkyvissä yhteensä 5 puolirykmenttiä), 3 ratsuväkiosastoa ja saksin armeijan rippeet (4 jalkaväkimuotoa ja 3 ratsuväkiosastoa. Tillyn terciot ovat pakkautuneet puoliympyrän sisäpuolelle. Huomaa myös kummaltakin puolelta pakeneva sankka joukko. (Matthäus Merian 1637)

Havaitessaan saksien pakenevan Kustaa Horn reagoi nopeasti. Hän ryhmitti koko johtamansa vasemman siiven yhdeksi pitkäksi rintamaksi ja hyökkäsi vielä saksien lyömisestä sekasorrossa olevia Tillyn espanjalaisia neliöitä vastaan voittaakseen aikaa.[11]

Ruotsin jalkaväkikeskustasta tuotiin kaksi prikaatia Hornin avuksi. Toista komensi Hepburn, toista saksalainen von Vitzthumselvennä. Lisäksi käytettiin reservissä ollutta Morits Callenbachin komentamaa ratsuväkeä. Apujoukkojen kanssa Hornin rintamassa oli 7 000 jalka- ja ratsumiestä, jotka hän tuki Leipzigin ja Düben väliseen maantiehen. Keisarilliset tekivät uutta linjaa vastaan useita eriaikaisia hyökkäyksiä, jotka kaikki lyötiin takaisin Tillyn jalkaväen kärsiessä raskaita tappioita.[12]

Lopuksi Hornin rintama alkoi ahdistaa tercioita jalkaväen yhteislaukauksin ja ratsuväen rynnäköin. Lopulta Erwitten ja Fürstenbergin johtama keisarillinen ratsuväki pakeni. Jalkaväki joutui sekasortoon ja yritti vetäytyä taistelusta. Tilly oli vähällä jäädä haavoittuneena ruotsalaisten vangiksi, mutta onnistui perääntymään luoteeseen Pappenheimin suojatessa taistelukentälle palanneella ratsuväellään.[11]

Ruotsin keskusta ja oikea siipi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Horn torjuu Tillyn hyökkäykset ja ryhtyy lopulta itse hyökkäykseen. Ruotsin keskusta lähtee samalla etenemään ja valtaa katolisten tykkipatterit. Jäätyään tappiolle katoliset vetäytyvät epäjärjestyksessä taistelukentältä.

Taistelu ratkesi sivustoilla ja Ruotsin jalkaväkikeskusta jäi rauhaan lukuun ottamatta tykistön tuottamia tappioita ja Hornille lähetettyjä vahvistuksia. Sivustojen ollessa sidottuina taisteluihin keskusta lähti etenemään kello 16 rykmentintykkiensä kanssa ja valtasi Tillyn tykistöpatterit. Tulitus käännettiin kohti Tillyn espanjalaisia neliöitä.[13]

Oikealla sivulla ruotsalainen ratsuväki kuritti pakenevaa vihollista. Pappenheim yritti koota joukkonsa ja onnistuikin palamaan taistelukentälle 1 400 ratsumiehen kanssa, mutta ei voinut enää mitään muuta kuin suojata Tillyn vetäytymistä. Taistelu hiljeni noin kello 19 ja ruotsalais-saksilainen ratsuväki pääsi lähtemään takaa-ajoon. Sotasaaliiksi ruotsalaiset saivat keisarillisten koko kuormaston ja sotakassan.[14]

Taistelun ratkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalaiset voittivat hyökkäävän Tillyn, joka oli koko taistelun ajan ollut aloitteellisempi osapuoli. Tillyn joukkojen väsyessä ruotsalaiset ryhtyivät vastahyökkäyksiin. Ruotsin armeijan parempi tulivoima niin jalkaväellä kuin tykistössäkin oli ratkaisevaa. Ruotsalaisten taktiikka osoittautui paremmaksi, mutta erot olivat niin pieniä, että myös onnella oli iso osa taistelun ratkaisussa.[2]

Kuningas Kustaa II Aadolf kiittää Jumalaa yhdessä armeijansa kanssa Breitenfeldin taistelun jälkeen.

Hornin muodostama uusi rintama vasemmalla osoitti, kuinka joustavasti puolirykmentteihin järjestettyä jalkaväkeä voi käyttää taistelussa. Lähes tyhjästä luotu rintama vei "varman" voiton Tillyltä ja käänsi taistelun Ruotsin eduksi. Kuningas kutsuikin Hornia oikeaksi kädekseen taistelun jälkeen.[15]

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisten armeija käytännössä tuhoutui: Kentälle jäi 7 600 kuollutta sotilasta, 6 000 joutui vangiksi, 3 000 haavoittui ja 4 000 karkasi. Lisää katolisia kuoli vielä paetessaan niin ruotsalaisten takaa-ajajien kuin Saksin talonpoikienkin tappamina. Vangit värvättiin ajan tavan mukaan suurimmaksi osaksi Ruotsin armeijan palvelukseen. Tillyn armeijasta jäi jäljelle vain kolmasosa.[15]

Ruotsi kärsi suhteellisen lievät tappiot, vain 3 500 miestä. Saksien tappiot olivat hieman korkeammat. Taisteluun osallistuneista 9 000 hevosesta noin 4 000 kuoli.[15]

Kustaa II Aadolf menetti taistelussa yhden parhaista komentajistaan, jalkaväkikeskustan ensimmäisen rivin komentajan Maximilian Teuffelin, joka oli komentanut vuodesta 1627 lähtien kuuluisaa keltaista prikaatiaselvennä, myöhempää Ruotsin armeijan esikuvaa.[15]

Taistelun seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaan lyötyä katoliset täydellisesti oli hänen päätettävä, mihin suuntaan edetä seuraavaksi. Todennäköisesti Kustaa valitsi Reinin jokilaakson ja keisarin perintömaiden välillä ja lähti edelliseen suuntaan. Menestys muutti sodan taloudellisen pohjan: liittolaisruhtinaat ryhtyivät maksamaan suostuntaveroa Ruotsin armeijalle. Samaten kaupungit maksoivat erillistä paloveroa, ja maaseutu toimitti lisäveroja taaten Ruotsin armeijan huollon.[16]

Breitenfeldin tappion myötä keisari Ferdinand II:n piti unohtaa unelma helposta voitosta sodassa. Kaikki aikaisemmat viholliset lyönyt armeija oli tuhoutunut. Tilly kuoli myöhemmin Baijerissa Rainin taistelussa saamiinsa vammoihin, minkä jälkeen keisari kutsui pakon edessä Albrecht von Wallensteinin takaisin ylipäälliköksi kokoamaan uuden armeijan. Ruotsalaisten sotaonni kääntyi seuraavana kesänä Kustaa II Aadolfin kaatuessa Lützenin taistelussa, ja kolmikymmenvuotinen sota jatkui vielä 16 vuotta.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antila, Olavi & Tetri, Juha E.: Hakkapeliittain jäljillä. Suomalaiset Euroopan sotakentillä. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2001. ISBN 951-566-075-0.
  • Black, Jeremy (toim.): Maailman suurimmat taistelut. (Alkuteos: The Seventy Great Battles of All Time). Suom. Nyman, Jukka. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20693-1.
  • Childs, John: Warfare in the Seventeeth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1. (englanniksi)
  • Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. Sotataidon kolme vuosituhatta. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9.
  • Lappalainen, Jussi T.: Sadan vuoden sotatie. Suomen sotilaat 1617–1721. Helsinki: SKS, 2001. ISBN 951-746-286-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pohjanprikaatin kilta
  2. a b c d e f g h i Black s. 130
  3. Lappalainen 1988, s. 93
  4. a b c d Antila s. 78
  5. a b c d e f g Black s. 131
  6. a b c Antila s. 80
  7. Antila s. 79
  8. a b Antila s. 83
  9. a b Antila s. 84
  10. Antila s. 87
  11. a b Childs s. 62
  12. Black s. 132
  13. Lappalainen, 1988 s. 94
  14. Antila s. 93
  15. a b c d Antila s. 92
  16. Lappalainen, 2001 s. 65-66

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Generalstaben: ”VII Breitenfeld”, Sveriges krig 1611-1632, s. 477-529. Band IV Tyska kriget från mitten av januari 1631 till och med Breitenfeld. Tukholma: Generalstaben, 1937. (ruotsiksi)