Juhana Yrjö I

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksin vaaliruhtinas Juhana Yrjö I (Franz Luycx, 1652).

Juhana Yrjö I (saks. Johann Georg I; 5. maaliskuuta 1585 Dresden8. lokakuuta 1656 Dresden) oli Saksin vaaliruhtinas vuosina 1611–1656. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana hän toimi vaa’ankielenä Saksan protestanttien ja katolisten välillä. Ruotsin liityttyä sotaan vuonna 1630 hän pyrki yhdistämään Saksan luterilaiset sodan kolmanneksi osapuoleksi, mutta liittyi sittemmin Ruotsin puolelle. Solmittuaan erillisrauhan keisarin kanssa vuonna 1635 hän soti uudelleen tämän rinnalla.[1]

Ennen sotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhana Yrjö I oli vaaliruhtinas Kristian I:n nuorempi poika, joka tuli vaaliruhtinaaksi 26-vuotiaana vanhemman veljensä Kristian II:n kuoltua yllättäen vuonna 1611.[2] Juhana Yrjö tähtäsi Saksan protestanttisten ruhtinaiden johtajaksi, mutta koska hän piti Pfalzin vaaliruhtinaskuntaa ja Wettinien toisen sukuhaaran hallitsemia Saksin ruhtinaskuntia oman vaaliruhtinaskuntansa kilpailijoina ja suhtautui vihamielisesti kalvinismiin, omaksui hän ystävällismielisen ja lojaalin suhtautumisen katolisiin Habsburg-sukuisiin keisareihin, mikä loi hajaannusta Saksan protestanttien keskuuteen.[3][2]

Juhana Yrjö oli kuuluisa järjestämistään suurista juhla-aterioista sekä metsästysretkistä ja hänen väitetäänkin ampuneen 150 000 riistaeläintä elämänsä aikana.[4] Hän oli myös innokas oluenjuoja, joka sai liikanimen ”juoppo”.[3]

Kolmikymmenvuotinen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmikymmenvuotisen sodan puhjettua vuonna 1618 Juhana Yrjö I tarjosi aluksi Ferdinand II:lle apua Böömissä puhjenneen protestanttien kapinan kukistamiseen, mikäli hän saisi vastineena osan Lausitzin alueesta.[3] Seuraavana vuonna Juhana Yrjö myös tuki keisarinvaalissa Ferdinand II:n valintaa keisariksi ja kieltäytyi itse hänelle tarjotusta Böömin kruunusta. Hän jatkoi koko seuraavan vuosikymmenen keisarin liittolaisena muita protestanttisia valtioita vastaan käydyssä sodassa.[2] Ferdinand II:n katolisen kirkon etua ajanut politiikka ja vuoden 1629 restituutioedikti kuitenkin vieraannuttivat Juhana Yrjön.[3] Hän kutsui vuonna 1631 Saksan protestanttiset ruhtinaat koolle Leipzigiin, jossa nämä muodostivat niin sanotun Leipzigin liiton tavoitteenaan puolueettomuus sodassa. Saman vuoden syksyllä keisarillisten joukkojen komentaja Johann Tilly vaati saada hyökätä Saksin maiden halki Pohjois-Saksaan saapunutta Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin armeijaa vastaan. Juhana Yrjö ei antanut lupaa, ja kun Tilly lähti etenemään tästä välittämättä, Juhana Yrjö solmi 11. syyskuuta liiton Kustaa Aadolfin kanssa ja kuusi päivää myöhemmin he löivät yhdessä Tillyn armeijan Breitenfeldin taistelussa.[3][2]

Juhana Yrjö eteni tämän jälkeen Böömiin, jonka hän tilapäisesti valtasi takaisin keisarillisilta joukoilta. Keisarin vastahyökkäys siirsi sodan vuonna 1632 takaisin Saksin alueelle. Saksilaisten ja ruotsalaisten kärsittyä murskatappion Nördlingenin taistelussa syyskuussa 1634 Juhana Yrjö aloitti rauhanneuvottelut. Lopputuloksena oli 30. toukokuuta 1635 solmittu Prahan rauha, jonka myötä hän palasi takaisin keisarin liittolaiseksi ja lupasi auttaa Ruotsin ja Ranskan armeijoiden karkottamisessa Saksan alueelta.[3][2] Vastineeksi keisari lupasi peruuttaa restituutioediktin ja antaa Saksille Ylä- ja Ala-Lausitzin.[3][1] Ruotsalaiset taas kostivat lähettämällä armeijansa seuraavina vuosina hävittämään erityisesti Saksia.[2] Juhana Yrjö solmi lopulta syyskuussa 1645 Ruotsin kanssa aselevon Kötzschenbrodassa. Sodan päättäneessä vuoden 1648 Westfalenin rauhassa hän sai varmistettua Lausitzin sekä kirkollisesti hallittujen Meissenin, Merseburgin ja Naumburgin kaupunkien liittämisen Saksin vaaliruhtinaskuntaan.[2][3]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhana Yrjön ensimmäinen puoliso oli Württembergin herttua Fredrik I:n tytär Sibylla Elisabet, joka kuoli kahden vuoden avioliiton jälkeen vuonna 1606.[5] Toinen puoliso oli vuodesta 1607 Brandenburgin rajakreivi Albrekt Fredrikin tytär Magdalena Sibylla, jonka kanssa hän sai yhdeksän lasta.[2][5] Juhana Yrjö määräsi vuonna 1652 valtakuntansa jaettavaksi neljän poikansa kesken.[3][2] Vaaliruhtinaan arvo periytyi vanhimmalle pojalle Juhana Yrjö II:lle, kun taas August sai Saksi-Weissenfelsin, Kristian Saksi-Merseburgin ja Morits Saksi-Zeitzin herttuakunnan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 877. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b c d e f g h i Nordisk familjebok (1910), s. 8–9 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 30.9.2017.
  3. a b c d e f g h i N. Geoffrey Parker: John George I (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.9.2017.
  4. Antila, Olavi & Tetri, Juha E.: Hakkapeliittain jäljillä, s. 70-71. Suomalaiset Euroopan sotakentillä. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2001. ISBN 951-566-075-0.
  5. a b c Karlheinz Blaschke: Johann Georg I. (saksaksi) Neue Deutsche Biographie (1974) Deutsche Biographie. Viitattu 30.9.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.