Juhana Yrjö II

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juhana Yrjö II, Wolfgang Heimbachin maalaama muotokuva vuodelta 1678.

Juhana Yrjö II (31. toukokuuta 1613 Dresden22. elokuuta 1680 Freiberg)[1] oli Saksin vaaliruhtinas vuosina 1656–1680.

Juhana Yrjö II oli vaaliruhtinas Juhana Yrjö I:n vanhin poika ja tuli isänsä seuraajaksi vuonna 1656. Juhana Yrjö I oli testamentissaan määrännyt valtakuntansa jaettavaksi neljän poikansa kesken, ja Juhana Yrjö II solmi vuonna 1657 kolmen veljensä kanssa sopimuksen, jonka oli tarkoitus ennaltaehkäistä mahdolliset kiistat perintömaista. Vuonna 1664 hän solmi ystävälliset suhteet myös Ludvig XIV:n Ranskaan, mutta Saksissa vallinneen ranskalaisvastaisen mielialan vuoksi hän tasapainotteli ulkopolitiikassaan Ranskan ja Habsburg-keisarien välillä. Juhana Yrjö II keskittyi kuitenkin valtakaudellaan ensisijaisesti kulttuurielämän kehittämiseen ja ylellisen hovin ylläpitämiseen. Hän perusti Saksan ensimmäisen teatterin, kutsui hoviinsa ulkomaisia muusikoita, järjesti jatkuvasti erilaisia festivaaleja ja tapahtumia ja rakennutti pääkaupunkiinsa Dresdeniin näyttäviä rakennuksia. Suurten menojensa vuoksi hän joutui vuonna 1661 myöntämään säädyille aimpaa suuremman kontrollin budjettiasioihin, mistä muodostui pohja pysyvälle käytännölle Saksissa.[1][2]

Juhana Yrjö II:n seuraajaksi tuli hänen ainoa poikansa Juhana Yrjö III.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b John George II (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.9.2017.
  2. Nordisk familjebok (1910), s. 9–10 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 30.9.2017.
  3. Karlheinz Blaschke: Johann Georg I. (saksaksi) Neue Deutsche Biographie (1974) Deutsche Biographie. Viitattu 30.9.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]