Bebe Rexha

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bebe Rexha
Bebe Rexha iHeartRadio Music Awardseissa 2019.
Bebe Rexha iHeartRadio Music Awardseissa 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi Bleta Rexha
Syntynyt 30. elokuuta 1989 (ikä 29) Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Ammatti laulaja-lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimet Bebe Rexha
Laulukielet englanti
Aktiivisena 2010–
Tyylilajit pop, R&B, kantri, EDM
Yhtyeet Black Cards (2010–2012)
Levy-yhtiöt Warner Bros. Records
Aiheesta muualla
Kotisivut
MusicBrainz
Bebe Rexha esiintymässä Lontoossa vuonna 2017.

Bleta ”Bebe” Rexha (s. 30. elokuuta 1989 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä. Hän aloitti uransa laulunkirjoittajana ja teki kappaleita artisteille kuten Selena Gomez, Nick Jonas ja Eminem. Ensimmäisen singlensä ”I Can’t Stop Drinking About You” Rexha julkaisi vuonna 2014 ja ensimmäisen EP:nsä I Don’t Wanna Grow Up vuonna 2015. Hän oli myös vierailevana artistina muun muassa David Guettan ja Pitbullin kappaleilla.

Vuonna 2019 Rexha oli Grammy-ehdokkaana parhaan uuden artistin ja parhaan dueton/yhtyeen kantriesityksen kategorioissa.

Rexha esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran Helsingin Nosturissa 19. toukokuuta 2015.[1]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rexha syntyi Brooklynissä, New Yorkissa albanialaisille vanhemmille. Hänen isänsä Flamur on maahanmuuttaja, joka tuli Yhdysvaltoihin 21-vuotiaana, ja äiti Bukurije syntyi Yhdysvalloissa albanialaiseen perheeseen. Hänen etunimensä Bleta (bletë) tarkoittaa albaniaksi kimalaista, ja häntä alettiin kutsua lyhyemmin Bebeksi. Rexha muutti perheensä kanssa Staten Islandiin kuusivuotiaana.[2][3]

Rexha aloitti laulamisen neljävuotiaana. Hän soitti lapsena trumpettia ja opetteli soittamaan myös kitaraa ja pianoa. Rexha kävi Tottenville High Schoolia, jossa hän esiintyi useissa musikaaleissa ja lauloi kuorossa.[4]

Rexha osallistui teini-iässä The Recording Academyn järjestämään vuosittaiseen ”Grammy-päivä” -tapahtumaan, jossa valitaan paras teini-ikäinen lauluntekijä. Rexha valittiin voittajaksi itse tekemällään kappaleella 700:n osallistujan joukosta. Sen jälkeen hän allekirjoitti sopimuksen agentin kanssa, joka kannusti häntä aloittamaan laulunkirjoitustunnit.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010–2012: Uran alku Black Cards -yhtyeessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Rexha tapasi Fall Out Boy-yhtyeen basisti Pete Wentzin, ja he alkoivat työskennellä yhdessä äänitysstudiossa. Rexha pääsi päävokalistiksi Wentzin uuteen kokeelliseen bändiprojektiin Black Cardsiin ja esiintyi yhtyeen kanssa useilla livekeikoilla. Hän erosi yhtyeestä vuonna 2012 keskittyäkseen soolouraansa.

2013–2015: Soolodebyytti ja I Don’t Wanna Grow Up[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rexha sai levytyssopimuksen Warner Bros. Recordsilta vuonna 2013. Hän kuitenkin jatkoi laulujen kirjoittamista ja teki muun muassa Selena Gomezin kappaleen ”Like a Champion” ja Nikki Williamsin ”Glowing”. Rexhan varsinainen läpimurto tapahtui, kun Eminem päätti levyttää hänen kirjoittamansa kappaleen ”The Monster”. Kappale nousi Billboard Hot 100 -listan ja useiden muiden maiden listojen kärkeen ja voitti parhaan rap-esityksen Grammy-palkinnon. Samana vuonna Rexha kirjoitti Cash Cashin kappaleen ”Take Me Home”, jolla hän oli myös mukana.[6]

21. maaliskuuta 2014 Rexha julkaisi debyyttisinglensä ”I Can’t Stop Drinking About You”. Kappale kävi listoilla parhaimmillaan sijalla 22. Sen musiikkivideo julkaistiin 12. elokuuta 2014. Videon teemassa on vaikutteita elokuvista kuten Vuosi nuoruudestani ja Melancholia.[7] Marraskuussa 2014 Rexha esiintyi rap-artisti Pitbullin kappaleella ”This Is Not a Drill”.[8] Syyskuussa 2014 Rexha oli Elvis Duranin kuukauden artisti ja esiintyi NBC:n Today Show’ssa.

Joulukuussa 2014 Rexha julkaisi kaksi uutta singleä, ”I’m Gonna Show You Crazy” ja ”Gone”. 12. toukokuuta 2015 julkaistiin hänen debyytti-EP:nsä I Don’t Wanna Grow Up. Hän oli myös yksi kirjoittajista ja vokalisteista David Guettan kappaleella ”Hey Mama”, jolla ovat mukana myös Nicki Minaj ja Afrojack. Kappale pääsi Billboard Hot 100-listan sijalle 8 ja sai yli miljoona latausta kesäkuussa 2015. Rexhaa ei alun perin mainittu kappaleen tekijä- ja esiintyjätiedoissa, mutta hän riitautti asian oikeudessa ja sai lopulta nimensä tietoihin. Sittemmin hän on tehnyt uudestaan yhteistyötä Guettan ja Minajin kanssa.[9][10]

2015–2017: Yhteistyöt ja All Your Fault[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 2015 Rexha oli mukana G-Eazyn kappaleella ”Me, Myself & I”, ja oli myös yksi kappaleen kirjoittajista. Kappaleen alkuperäinen nimi oli ”I Don’t Need Anything”, jonka oli tarkoitus olla osa Rexhan debyyttialbumia, mutta hän päättikin antaa sen G-Eazylle.

Rexha pyysi Nicki Minajia vierailijaksi uudelle singlelleen ”No Broken Hearts”, joka julkaistiin maaliskuussa 2016. Sen musiikkivideo julkaistiin huhtikuussa. 29. heinäkuuta 2016 Rexha ja Martin Garrix julkaisivat yhteisen singlen ”In the Name of Love”, joka pääsi Yhdyvalloissa sijalle 24 ja ulkomailla top 10 -listalle. Musiikkivideo julkaistiin 23. elokuuta 2016 Garrixin YouTube-kanavalla.

Lokakuussa 2016 Rexha julkaisi kappaleen ”I Got You”, jonka musiikkivideo julkaistiin 6. tammikuuta 2017. Kappaleiden ”I Got You” ja ”No Broken Hearts” piti alun perin olla osana Rexhan debyyttialbumia All Your Fault. Studioalbumin sijaan hän teki tupla-EP:n, josta ”No Broken Hearts” jätettiin pois ja kappale ”I Got You” oli ensimmäinen ja ainoa single EP:ltä All Your Fault: Pt. 1, joka julkaistiin 17. helmikuuta 2017. EP pääsi Billboard 200-listan sijalle 51. Maaliskuussa 2017 Rexha aloitti ensimmäisen soolokiertueensa All Your Fault Tourin, joka ulottui Pohjois-Amerikasta Eurooppaan.

Toukokuussa 2017 MTV esitti dokumentin Bebe Rexha: The Ride, joka kertoi hänen elämäänsä muuttaneista hetkistä ja matkasta tähteyteen. Kappale ”The Way I Are (Dance with Somebody)” julkaistiin ensimmäisenä singlenä Rexhan EP:stä All Your Fault Pt. 2 19. toukokuuta 2017. EP:n toinen osa julkaistiin 11. elokuuta. Rexha oli vierailevana artistina Louis Tomlinsonin kappaleella ”Back to You”, joka julkaistiin 21. heinäkuuta 2017. Single kävi Billboard Hot 100 -listan sijalla 40.

24. lokakuuta 2017 Rexha julkaisi kappaleen ”Meant to Be”, jolla vierailee duo Florida Georgia Line, EP:n toisena singlenä. Kappale saavutti muun muassa Billboard Hot 100 -listan toisen sijan ja rikkoi ennätyksen viettäen useita viikkoja Hot Country Songs -listan kärjessä.

2017–nykyhetki: Expectations[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2017 Rexha vihjaili kolmannesta osasta All Your Fault -EP-sarjassa, mutta ilmoitti myöhemmin suunnittelevansa debyyttialbumia nimeltä Expectations. Albumi julkaistiin 22. kesäkuuta 2018 ja sen johtosingle ”I’m a Mess” viikkoa aiemmin. Myös aiemmin julkaistut singlet ”I Got You” ja ”Meant to Be” sisältyvät albumiin. 20. marraskuuta 2018 Rexha julkaisi yhteistyönä David Guettan ja J Balvinin kanssa singlen ”Say My Name”. Hän julkaisi uuden singlensä ”Last Hurrah” 15. helmikuuta 2019.

Musiikkityyli ja vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rexhan musiikkityyli vaihtelee joka albumilla, mutta häntä pidetään pääasiassa poplaulajana. Hänen kappaleensa sisältävät myös R&B:tä, hip hopia, kantria ja EDM:ää.[11]

Rexha on äänialaltaan koloratuurisopraano.[12] Hän on pitänyt Lauryn Hilliä ensisijaisena esikuvanaan, muita musiikillisia vaikuttajia ovat muun muassa Bob Marley, Madonna, Alanis Morissette ja Coldplay.[13]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • I Don’t Wanna Grow Up (2015)
  • All Your Fault Pt. 1 (2017)
  • All Your Fault Pt. 2 (2017)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailevana artistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingissä tiistaina konsertoiva jenkkitähti Bebe Rexha: ”Suomeen pääseminen on ehdottomasti yksi urani huippuhetkistä” Radio Nova. 18.5.2015. Viitattu 1.2.2019.
  2. Macas, Trisha: "Bebe Rexha: Music is about making people know they're not alone" 28.6.2016. GMA Network. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  3. Bebe Rexha talking about being Albanian and songwriting youtube.com. YouTube. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  4. Nelson, Jeff: "5 Things to Know About Bebe Rexha, the Breakout Singer-Songwriter You Need to Know (But Have Already Heard!)" People. 30.6.2016. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  5. Vincentelli, Elisabeth: "Rihanna dissed me, so I wrote her a hit song" New York Post. 4.7.2015. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  6. Kennedy, John: Singer Bebe Rexha Talks Co-Writing Eminem and Rihanna's 'MMLP2' Collaboration "The Monster" vibe.com. 24.10.2013. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  7. Midgarden, Cory: "Meet Bebe Rexha: The Anti-Katy Perry of Pop" 13.8.2014. MTV. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  8. Wass, Mike: "Bebe Rexha Teams Up with Pitbull on 'This Is Not a Drill'" Idolator. 21.11.2014. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  9. Lipshutz, Jason: "Bebe Rexha Explains Why She Isn't (Officially) Featured on David Guetta's 'Hey Mama'" Billboard. 29.4.2015. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  10. "Hey Bebe! 'Mama' singer gets due credit" USA Today. 23.6.2015. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  11. "On the Charts: Bebe Rexha, Florida Georgia Line Achieve Rare Country Feat" Rolling Stone. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  12. "Bebe Rexha: Classical Songs Make Me Cry" FM. 21.1.2016. YouTube. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)
  13. "Bebe's biggest musical influence is Queen of R&B Lauryn Hill" Capital Extra. 6.4.2018. Viitattu 2.2.2019. (englanniksi)