Atte Laitila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Atte Laitila, oik. August Laitila (13. joulukuuta 1893 Leppävirta[1] – 5. maaliskuuta 1972 Helsinki[2]) oli suomalainen taidemaalari.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atte Laitilan vanhemmat olivat maanviljelijä Aapeli Laitila ja Gustava Hoffren.[1] Hänen puolisonsa oli Ingeborg Anna Margareeta o.s. Hackzell, josta hän erosi. Laitila kävi kauppakoulun, ennen kuin harjoitti taideopintoja.[2] Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1915–1918, opettajanaan mm. Albert Gerbhard, minkä jälkeen hän lähti jatkamaan opintojaan ulkomaille: Dresden, yksityinen Taidekoulu Der Weg, opettajina taiteilijat Planke ja Piefo, Saksa 1919–1920, Académie André Lhote, Pariisi, Grande Chaumire akatemia, opettajana Castelucho, Ranska 1923 ja 1927–1929, Academia Espanola de Bellas Artes, Rooma, Italia 1924–1925. Hän tutustui vuonna 1927 Andre Lhoteen, ollen Lhoten oppilaana vuosina 1927-1929. Laitila teki runsaasti työ- ja opintomatkoja ulkomaille, suosikkikohteenaan Pariisi, jossa Laitila kävi yli kaksikymmentä kertaa. Muita kohteita mm. Saksa, Italia, Tunisia, ja Marokko. Kesät Laitila vietti Suomessa, usein veljensä Kalle Ville Laitilan kodissa Jyväskylässä. Laitila vieraili myös lapsuutensa kotimaisemissa, Näädänmaalla usein. 1933 Laitila solmi eroon päättyneen avioliiton Inga Hackzellin kanssa. Kaskujen kerronnan, matkustamisen ja Taikapiiri Yhdistyksen toimintoja pidetään Atte Laitilan harrastuksina.

Vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän opiskeli naturalistista tyylisuuntaa edustavien opettajien johdolla ja omaksui heidän vaikutuksestaan naturalismin taiteeseensa joksikin aikaa. Laitilan suurimpana vaikuttajana, ja suurimpana taiteelliseen kehitykseen ja näkemykseen vaikuttajana voidaan pitää Andre Lhotea, joka käytti opetusmenetelmänään audiovisuaalista menetelmää, taidepostikorttien kaikista eri kulttuureista toimien havaintovälineinä. Laitila piti Lhotea opettajana myötämielisenä, mutta samalla erittäin ankarana. Lhote itse sai vaikutteita Paul Cezannelta. Laitila tutustui Lhoten kautta Cezannen ajatuksiin ja kiinnostui klassisen kiinteästä ja tasasuhtaisesta sommittelusta. Myös Henri Matisse vaikutti Laitilan tuotantoon. Laitilaa viehätti Matissen koulittu väritaide ja aistikkuus. Matisselta saadut vaikutteet näkyivät Laitilan töissä, hallittuina ja tasapainoisen harmonismin klassismeina, joille hillitty viiva- ja värirytmi olivat hyvin ominaisia. Laitilaa pidetään ranskalaisen koulukunnan edustajana.

Taiteellinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan taiteilijana moderni ja kubismivoittoinen Laitila, jonka teoksia oli ensi kerran esillä näyttelyssä 1916, maalasi useita satoja muotokuvia.[2] Niitä ovat muun muassa kirjastoneuvos Helle Kannilan (1946) muotokuva, joka on Suomen kirjastomuseossa, ja soveltavan fysiikan professori Jarl A. Wasastjernan muotokuva (1947), joka on Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa.

Teosten aihepiirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitilan teosten aihepiirit liikkuvat aina asetelmista muotokuviin aivan kuten hänen opettajallaan Andre Lhotella. Asetelmia Laitila maalasi paljon, erityisesti 1940 ja 1960 luvuilla. Tyypillisiä esineitä hänen töissään ovat kannu, hedelmät, viinipullo, sekä vaihtelevasti myös kirja, piippu, kuollut lintu ja maalaus. Esineet on asetettu liinalla peitetylle pöydälle. Teosten esineille on ominaista kulmikkuus. Kannu on aina samanlainen, kannellinen ja pienikokoinen, ollen sangen kulmikas. Värisävyt ovat tummahkoja, kuten ruskea, vihreä, harmaa ja punaruskea.

Toinen Laitilalle ominainen aihepiiri on kaupunkinäkymät ja maisemat, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Teosten ihmishahmot ovat usein sivullisia ja heidät on esitetty muutamalla vedolla piirteettöminä hahmoina. Pariisissa Laitilan suosikkikohteina olivat sillat. Henkilösommitelmille on ominaista kuvattujen henkilöiden alisteisuus värille ja sommittelulle. Alastonkuvauksia Laitila maalasi runsaasti mm. teos Marokkolainen Tanssijatar. Kolmekymmentäluvun teoksille on ominaista paksut, tummat rajaukset henkilöiden ympärillä ja niukka tummasävyinen väritys. Laitila teki myös jonkin verran monumentaalimaalauksia. Vuonna 1935 Laitila maalasi Kesko Oy:lle teoksen Vanha Puoti, jonka esikuvana on käytetty Jussi Jurvosen puotia Heinäveden Rummukkalassa. Laitila tuli tunnetuksi muotokuvamaalarina 1940- ja 1950-luvuilla. Laitilalle oli tärkeää päästä kosketuksiin mallin kanssa, jotta tämä voisi rentoutua ja olla oma itsensä.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • III Palkinto Helsingin Suomalaisen Lyseon seinämaalaukilpailussa 1935, teos: Rakentajat.
  • III Palkinto Inarin kirkon alttaritaulukilpailussa 1938, luonnos Pako Egyptiin.
  • Pro Finlandia -palkinto 1949
  • PYP:n seinämaalauskilpailussa palkinto 1949
  • Valtion taiteilijaeläke 1961

Kotimaiset yhteisnäyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Taiteilijain näyttelyyn useina vuosina 1916–1956, STA:n 3-vuotisnäyttelyyn 1950. Vuonna 1928 hänen töitään oli esilläTaidehallissa, järjestäjänä Pro Natura-ryhmä.

Laitila järjesti elämänsä aikana harvoja yksityisnäyttelyitä: 1919 Jyväskylä, 1924 Tampere, 1926 Helsinki. 1940 Stringberg Helsinki, 1953 Atte Laitilan 60-vuotispäivät, 1963 Hörhammer.

Laitila perusti 1943 Ryhmä 34:n Kalle Kuutolan kanssa. Muut jäsenet olivat Uuno Eskola, Hugo Otava ja Matti Waren. Ryhmän tarkoitus oli järjestää näyttely, johon kutsuttaisiin myös ulkopuolisia taiteilijoita. Myös ryhmän innoittaja Andre Lhote osallistui yhdessä hänen oppilaittensa, Englantilaispariskunta Basset ja Muriel Wilsonin kera syksyllä 1943 järjestettyyn näyttelyyn. Näyttely sai runsaasti huomiota osakseen, mutta ryhmä jäi yleisölle vieraaksi. Ryhmän pyrkimyksenä ja tavoitteena oli sanoutua irti kumppaneista, auttaa tuntemattomia, mutta lahjakkaita taiteilijoita, keskustella vapaasti taiteen kysymyksistä ja harjoittaa toivekritiikkiä. Pyrkimyksenä oli myös järjestää nuorille taiteilijoille tilaisuuksia saada teoksiaan esille. Ryhmä 34:n näyttely oli myös esillä Tukholmassa 1935.

Ulkomaiset näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tallinna, Viro 1930, Tartto, Viro 1931, Amsterdam, Hollanti 1931, Antwerpen, Belgia 1931, Berliini, Saksa 1935, Düsseldorf, Saksa 1935, Hampuri, Saksa 1935, Tukholma, Ruotsi 1935 Ryhmä 34:n näyttely, Oslo, Norja 1936, Milano, Italia 1937, Rooma, Italia 1937, Oslo, Norja 1947, Göteborg, Ruotsi 1947, Tukholma, Ruotsi 1947, Bryssel, Belgia, Haag, Hollanti, Praha, Tšekkoslovakia, Varsova, Puola, Zürich, Sveitsi, Firenze, Italia, Pariisi, Ranska vuosina 1949–1950, Lyypekki Länsi-Saksa 1952, Moskova, Neuvostoliitto 1953, Leningrad, Neuvostoliitto 1964, New York, USA 1958, Pariisi Salon d´Art Francais Independantin näyttely, Ranska

Taidekokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitilan teoksia on Suomessa Ateneumin Taidemuseossa, Helsingin Kaupunginmuseossa, Kordelin Säätiössö, Taidekoti Kirpilän taidekokoelmassa ja STS:n kokoelmissa. Ulkomailla hänen teoksiaan on Tanskassa Willumsenmuseetissa.

Säätiöiden jäsenyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koredelinin Säätiön hallitus, STA:n Edustajisto ja Hallitus 1950–1958, Gallen-Kallela Säätiö, TML Johtokunta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 388. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. ↑ a b c Kuolleita. Helsingin Sanomat, 7.3.1972, s. 9. (Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille))

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Atte_Laitila&oldid=20818906”