Antiikin filosofien salaiset opetukset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Useiden antiikin kreikkalaisten filosofien opetukseen kuului toisaalta julkisia opetuksia, jotka oli tarkoitettu kaikille, ja toisaalta salaisia opetuksia, jotka oli tarkoitettu vain edistyneemmille tai valituille oppilaille. Tällaisten oppien olemassaolo tunnetaan lähinnä joidenkin säilyneissä kirjoituksissa olevien viittausten ja vihjausten välityksellä.

Salaisia oppeja saatettiin joko opettaa vain suullisesti, ne saatettiin kirjoittaa tahallaan hämärään tai epäselvään muotoon, tai niiden lukeminen sallittiin vain oppilaille, jotka olivat jo todistaneet olevansa aitoja filosofeja. Erään katsauksen salaisiin opetuksiin antaa Klemens Aleksandrialainen, joka kirjoitti:

"Ne eivät olleet ainoastaan Pythagoras ja Platon, jotka kätkivät monia asioita; mutta myös epikurolaiset sanovat, että heillä on asioita joita ei tule lausua, eivätkä salli kaikkien lukea noita kirjoituksia. Stoalaiset sanovat myös, että jo Zenon kirjoitti asioita joita he eivät mielellään salli oppilaiden lukea, ennen kuin he ovat todistaneet ovatko he aitoja filosofeja vai eivät. Ja Aristoteleen oppilaat sanovat, että jotkut heidän tutkielmansa ovat esoteerisia, ja muut ovat yleisiä ja eksoteerisia. Myös ne, jotka asettivat mysteerit, ollen filosofeja, hautasivat oppinsa myytteihin, etteivät ne olisi ilmeisiä kaikille" (Stromata V.ix.58).[1]

Pienemmälle piirille tarkoitetut opetukset liittyivät yleensä vaikeampiin aiheisiin, kuten metafysiikkaan, kosmologiaan ja muihin kaikkeuden alkuperusteita käsitteleviin aiheisiin, kun taas suuremmalle yleisölle tarkoitetut opetukset liittyivät käytännölliseen filosofiaan, kuten etiikkaan ja retoriikkaan.

Pythagoras[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pythagoras oli kaikista antiikin filosofeista tunnetuin juuri salaisista opetuksistaan.[2] Hänen koulukuntaansa voidaankin pitää paitsi filosofisena koulukuntana myös uskonnollisena kulttina, joka toimi kuin salaseura. Pythagoras muun muassa opetti vain yöaikaan, jotta vain harvat ja valitut olisivat nähneet hänen kasvonsa.

Pythagoraalta ei kuitenkaan ole säilynyt omia kirjoituksia, jotka todistaisivat asian. Eräs suora viittaus Pythagoraan salaisiin opetuksiin on Diogenes Laertioksella, joka kirjoittaa: ”Ennen Filolaoksen aikaa ei ollut mahdollista saada tietoa mistään pythagoralaisesta opista. [..] Myös muut pythagoralaiset sanoivat, ettei kaikkia oppeja sopinut paljastaa kaikille”.[3]

Klemens Aleksandrialainen sanoo Pythagoraalla olleen kahdenlaisia oppilaita, ”kuulijoita” (akousmatikoi) ja "opetuslapsia" (mathēmatikoi), joiden erona oli se, että "jotain puhuttiin kaikille ja jotain kätkettiin heiltä" (Stromata V.ix.58).[1] Aulus Gellius (I.ix) sanoo kuitenkin ryhmiä olleen kolme: akousmatikoi, joiden tuli olla hiljaa ja vain kuunnella, mathēmatikoi, joilla oli lupa kysyä, tehdä muistiinpanoja ja ilmaista oma mielipiteensä, sekä fysikoi, jotka tutkivat kosmisia ilmiöitä ja asioiden alkuperusteita. Mikään Gelliuksella ei kuitenkaan viittaa siihen, että osa oppilaista olisi saanut erilaista opetusta, eli että olisi ollut olemassa vain joillekin tarkoitettua salattua opetusta.[4]

Platon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platonin katsotaan opettaneen suullisesti osittain eri asioita kuin mitä hänen dialoginsa käsittelevät. Tiedot Platonin suullisista opetuksista tulevat ennen kaikkea Aristoteleelta, joka vihjaa niihin muutamaan otteeseen, tunnetuimpana teoksessaan Fysiikka käsitellessään Platonin Timaioksen fysiikkaa:[5]

”Tosin hän puhuu tässä teoksessa [Timaioksessa] ja niin sanotuissa kirjoittamattomissa opeissaan (agrafa dogmata) toisella tavalla siitä, mikä on kykenevä olemaan osallinen [..]”.[6]

Platonin suullista opetusta on tutkinut ennen kaikkea Tübingenin koulukunta (K. Gaiser, H. J. Krämer). Sen mukaan Platonin suulliseen opetukseen vaikuttaa kuuluneen ennen kaikkea perusprinsiippioppia eli protologiaa, jossa hän siirtyi erityisesti myöhäisfilosofiassaan yhä pythagoralaissävytteisempään suuntaan liittäen ideat lukuihin. Holger Thesleffin mukaan Platonin perusprinsiippioppi sisälsi myös ajatuksen kahdesta alkuperustasta, jotka olivat vielä jotain ideoitakin perustavampaa ja sijoittuivat niiden ”taakse”: ykseydestä (hen), joka myöhemmin erityisesti uusplatonismissa samaistettiin korkeimpaan ideaan, Hyvän ideaan, ja rajaamattomasta kakseudesta (ahoristos dyas), joka edusti kaikenlaista jaollisuutta, määrällisyyttä ja vastakohtaisuuksia.[7]

Tätä oppia ei selvitetä dialogeissa täydellisesti, vaikka se vaikuttaakin häämöttävän niissä Platonin kahden tason mallin taustalla. Muun muassa Aristoteles selvittää Metafysiikassaan (I.6, 987a30-988a15) Platonin metafyysiikkaa viitaten oppeihin, joita ei kuitenkaan esiinny sellaisenaan Platonin dialogeissa. Thesleffin mukaan dialogit edellyttävät, että lukijoiden joukossa oli aina joku sellainen, jolla oli asioista jo jotain syvällisempää tietoa.[8] Ajatus ei ole kaukaa haettu, sillä vaikka Platon kirjoittikin melko paljon, hän oli juurtunut aiempaan suullisen tiedon perinteeseen. Hän korosti asioiden oppimista suullisesti eli ulkoa vastakohtana pintapuoliselle kirjallisen tiedon omaksumiselle. Vielä useita vuosisatoja myöhemmin sivistyneen helleenin tuli osata Homeroksen teokset ulkoa. Meidän päiviimme saakka ulkoaopettelun tapa on elänyt islamilaisessa maailmassa, jossa Koraanin ulkoaoppimista arvostetaan edelleen.

On myös vihjailtu, että erillisten suullisten opetusten lisäksi Platon olisi halunnut vaikeuttaa oppiensa tavoitettavuutta myös kirjoittamalla tahallisen epäselvästi. Muun muassa Diogenes Laertioksen mukaan ”Platon käyttää vaihtelevaa sanastoa estääkseen oppimattomia ja asiaantuntemattomia ihmisiä saamasta liian helposti käsitystä hänen filosofiastaan”.[9]

Puhe ”Hyvästä”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhe ”Hyvästä” (Peri Tāgathū) on perimätiedon mukaan Platonin pitämä puhe, jossa hänen katsotaan opettaneen suullisia oppejaan perusprinsiipeistä myös julkisesti ainakin kerran. Ennen kaikkea puhe tunnetaan Aristoteleen oppilaan Aristoksenoksen maininnan ansiosta (Harmonika II.39).[10]

Kertomuksen mukaan Platon olisi ilmoittanut pitävänsä puheen ”Hyvästä”. Yleisö odotti kuulevansa etiikkaa käsittelevän puheen hyvästä elämästä. Platon käsitteli kuitenkin matematiikkaa, tähtitiedettä sekä Hyvää ”ykseytenä” ja jonakin ”rajallisena”. Seurauksena yleisö pettyi eikä ymmärtänyt puheesta mitään. Thesleffin mukaan Platonin tarkoituksena saattoi olla osoittaa, ettei siitä mikä on ”yleisesti hyvää” voida puhua käsittelemättä metafysiikkaa ja kosmologiaa.[11]

Aristoteles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristoteles ei itse puhu koskaan esoteerisista (salatuista) opetuksista, mutta mainitsee usein peripateettisen koulun eksoteeriset, ”suurelle yleisölle tarkoitetut opetukset” (eksōterikois logois), esimerkiksi:

”Olemme usein esittäneet näitä koskevia määritelmiä suurelle yleisölle tarkoitetuissa esityksissämme”.[12]

Tällainen jako antaa ymmärtää, että vastakohtana on ollut rajatummalle piirille tarkoitettuja opetuksia. Plutarkhoksen mukaan esimerkiksi Aleksanteri Suuri pääsi osallisiksi tällaisista opetuksista ollessaan Aristoteleen oppilaana:

”Aristoteleen johdolla Aleksanteri opiskeli siveysoppia ja valtiotiedettä, mutta kuunteli myös opettajansa suppeammalle piirille tarkoitettuja syvällisempiä luentoja, joita hänen oppilaansa sanoivat suullisiksi, vain salaisuuksiin vihityille tarkoitetuiksi esityksiksi ja joita sen tähden ei levitetty suuren yleisön luettavaksi”.[13]

William Smithin mukaan Aristoteles luennoi kahdesti päivässä. Aamupäivällä pidetyt luennot (eōthinos peripatos) oli tarkoitettu pienemmälle, valitulle ja luotetulle oppilaspiirille. Ne käsittelivät vaikeatajuisempia filosofian alueita, kuten teologiaa, fysiikkaa ja dialektiikkaa. Näitä kutsuttiin esoteerisiksi opinnoiksi. Iltapäivällä pidetyt luennot (deilinos peripatos) oli tarkoitettu suuremmalle joukolle kuulijoita, ja ne käsittelivät retoriikkaa, sofistiikkaa ja politiikkaa. Näitä kutsuttiin eksoteerisiksi opinnoiksi.[14]

Epikuros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diogenes Laertios mainitsee Epikuroksella olleen salaisia oppeja: ”Hän [Epikuros] mielisteli myös Idemeneusta sekä Herodotosta ja Timokratesta, jotka olivat julkistaneet hänen salaiset oppinsa, ja kiitteli heitä juuri tästä syystä”.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boas, George: "Ancient Testimony to Secret Doctrines". The Philosophical Review, Vol. 62, No. 1. (Jan., 1953), ss. 79-92.
  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Kustannusosakeyhtiö Summa, Helsinki 2003.
  • Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja. Suomennos Kalle Suuronen. WSOY, Helsinki 2001.
  • Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. 1870.
  • Thesleff, Holger: Platon. Suomennos Marja Itkonen-Kaila. Otava, Helsinki 1989.
  • Thesleff, Holger: "Samuus ja eriys Timaioksen psykologiassa" teoksessa Holopainen, Taina M.; Holopainen, Toivo J. (toim.): Sielun liikkeitä. Filosofianhistoriallisia kirjoitelmia. Gaudeamus, Helsinki 1996.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Boas 1953, s. 89.
  2. Boas 1953, s. 88.
  3. Diogenes Laertios (DL) VIII.15.
  4. Boas 1953, s. 89-90.
  5. Boas 1953, s. 85.
  6. Aristoteles: Fysiikka 209b15.
  7. Thesleff 1996, s. 17.
  8. Thesleff 1989, s. 359-360.
  9. DL III.63.
  10. Thesleff 1989, s. 362.
  11. Thesleff 1989, s. 364.
  12. Aristoteles: Politiikka 1278b31.
  13. Plutarkhos: ”Aleksanteri Suuren elämä” teoksessa Kuuluisien miesten elämäkertoja, s. 400.
  14. Smith 1870, s. 319.
  15. DL X.5.