Aleksei Mirantšuk

Aleksei Andrejevitš Mirantšuk (s. 17. lokakuuta 1995 Slavjansk-na-Kubani) on venäläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Major League Soccerissa pelaavaa Atlanta Unitedia.[1]
Seurajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mirantšuk on edustanut kotimaassaan Lokomotiv Moskovaa ja pelannut Valioliigassa 178 ottelua, joissa hän on tehnyt 32 maalia. Hän voitti Venäjän-mestaruuden vuonna 2018 sekä Venäjän cupin vuosina 2015, 2017 ja 2019, joista kahden ensin mainitun cupin loppuottelussa hän teki maalin. Mestarien liigassa hän pelasi kahden kauden aikana kymmenen ottelua ja teki maalin Juventusta vastaan sekä vierasottelussa lokakuussa 2019 että kotiottelussa kaksi viikkoa myöhemmin.[1]
Mirantšuk siirtyi syyskuussa 2020 italialaisseura Atalantaan. Hän pelasi kaudella 2020–2021 Serie A:ssa 25 ottelua mutta vain neljä kertaa avauskokoonpanossa. Hän teki kauden aikana neljä liigamaalia: ensimmäisessä ottelussaan marraskuussa Interiä vastaan, maaliskuussa Crotonea vastaan, huhtikuussa Bolognaa vastaan ja toukokuussa Parmaa vastaan. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 19 liigaottelua, joissa hän oli seitsemän kertaa avauskokoonpanossa. Hän teki maalin joulukuussa Hellas Veronaa ja helmikuussa Sampdoriaa vastaan. Mestarien liigassa hän on näiden kahden kauden aikana pelannut viisi ottelua ja tehnyt yhden maalin lokakuussa 2020 FC Midtjyllandia vastaan.[1]
Mirantšuk pelasi kauden 2022–2023 lainalla Serie A -seura Torinossa. Hän pelasi liigakauden aikana 29 ottelua, joissa hän oli 24 kertaa avauskokoonpanossa, ja teki niissä neljä maalia. Kaudella 2023–2024 hän pelasi jälleen Atalantassa. Hän pelasi 27 Serie A:n ottelua kaudella 2023–2024, joissa hän teki kolme maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä. Atalantan voittamassa Eurooppa-liigassa hän pelasi 10 ottelua ja antoi niissä neljä maalisyöttöä. Voitokkaassa Eurooppa-liigan loppuottelussa Bayer Leverkusenia vastaan hän jäi vaihtopelaajaksi.[1]
Heinäkuussa 2024 Mirantšuk siirtyi MLS-seura Atlanta Unitediin vuoden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Sopimukseen sisältyy myös optio kaudesta 2028.[2]
Maajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mirantšuk pelasi Venäjän nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi Venäjän A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2015 ystävyysottelussa Valko-Venäjää vastaan. MM-kilpailuissa 2018 hän pelasi 60 minuuttia viimeisessä alkulohko-ottelussa Uruguayta vastaan. Hän pelasi kesälle 2021 siirretyissä EM-kilpailuissa joukkueensa kaikki kolme ottelua, joista kaksi avauskokoonpanossa. Suomea vastaan hän teki ottelun ainoan maalin. Mirantšuk on pelannut syyskuun 2025 puoleenväliin mennessä 47 A-maaottelua, joista 27 ottelua avauskokoonpanossa, ja tehnyt niissä yhdeksän maalia: ensimmäisessä ottelussaan Valko-Venäjää vastaan ja sittemmin Belgiaa, Etelä-Koreaa, Espanjaa, San Marinoa, EM-kilpailuissa Suomea vastaan ja ystävyysotteluissa Serbiaa, Syyriaa ja Qataria vastaan.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Aleksei Mirantšuk Transfermarkt. (englanniksi)
- ↑ Atlanta United sign Russia's Aleksei Miranchuk as DP ESPN. 30.7.2024. Viitattu 13.9.2025. (englanniksi)
1 Šunin | 2 Fernandes | 3 Divejev | 4 Karavajev | 5 Semjonov | 6 Tšeryšev | 7 Ozdojev | 8 Barinov | 9 Sobolev | 10 Zabolotnyi | 11 Zobnin | 12 Djupin | 13 Kudrjašov | 14 Džikija | 15 Mirantšuk | 16 Safonov | 17 Golovin | 18 Žirkov | 19 Žemaletdinov | 20 Ionov | 21 Fomin | 22 Dzjuba | 23 Kuzjajev | 24 Jevgenjev | 25 Makarov | 26 Muhin | Valmentaja Tšertšesov