Dmitri Barinov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dmitri Barinov vuonna 2019.

Dmitri Nikolajevitš Barinov (s. 11. syyskuuta 1996 Ogudnevo, Moskovan alue) on venäläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja tai puolustaja. Hän on pituudeltaan 179-senttimetrinen. Hän on edustanut koko vuonna 2015 alkaneen pääsarjauransa ajan kotimaassaan Lokomotiv Moskovaa. Hän on kauden 2020–2021 loppuun mennessä pelannut 91 Venäjän valioliigan ottelua ja tehnyt niissä neljä maalia. Hän on voittanut liigamestaruuden vuonna 2018 sekä Venäjän cupin vuosina 2015, 2017, 2019 ja 2021.[1]

Barinov voitti alle 17-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden 2013. Hän tuli turnauksen toisessa alkulohko-ottelussa vaihdosta kentälle ja pelasi lopuissa otteluissa täydet minuutit. Samana vuonna hän pelasi joukkueensa kaikki ottelut saman ikäluokan MM-kilpailuissa. Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailussa 2015 hän saavutti hopeaa ja teki maalin voitokkaassa alkulohko-ottelussa Espanjaa vastaan mutta oli loppuottelussa häviämässä samalle joukkueelle.[1]

Barinov pelasi Venäjän A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2019 EM-karsintaotteluissa San Marinoa ja Kyprosta vastaan. Syys-lokakuussa hän pelasi EM-karsinnassa niin vieras- kuin kotikentällä Skotlantia vastaan. Vuonna 2020 loukkaantumiset pitivät hänet poissa myös maajoukkueesta, ja hän pelasi viidennen maaottelunsa vasta kesäkuussa 2021 ystävyysottelussa Bulgariaa vastaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.