Siirry sisältöön

Aleksanteri VI

Wikipediasta
Aleksanteri VI
Valentinus
Aleksanteri VI:n muotokuva, Pedro Berruguete (attr.), 1495
Aleksanteri VI:n muotokuva, Pedro Berruguete (attr.), 1495
Henkilötiedot
Koko nimi Roderic Borja / Rodrigo Borgia: esp. Rodrigo de Borja y Doms
Syntynyt1. tammikuuta 1431
Xàtiva, Valencian kuningaskunta, Aragonian kruunu
Kuollut18. elokuuta 1503 (71–72 vuotta)
Rooma, Kirkkovaltio
Paavi
Paavius alkoi 11. elokuuta 1492[1]
Paavius päättyi 18. elokuuta 1503[1]
Edeltäjä Innocentius VIII
Seuraaja Pius III

Aleksanteri VI Valentinus (alk. Rodrigo Borgia, esp. Rodrigo de Borja y Doms); (1. tammikuuta[2][3] 1431 Xàtiva, Valencian kuningaskunta, Aragonian kruunu – 18. elokuuta 1503 Rooma, Kirkkovaltio)[4][5] oli kuuluisin renessanssiajan maallistuneista paaveista.[6]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodrigo Borgia syntyi huomattavan ja vaikutusvaltaisen Borgia-suvun espanjalaiseen haaraan.[5] Hänen vanhempansa olivat Jofré Llançol y Escrivà y Doms (k. ennen maaliskuuta 1437) ja tämän aragonialainen pikkuserkku Isabel de Borja y Cavanilles (k. lokakuu 1468).[7][3] Hänellä oli vanhempi veli Pedro Luís[3] de Llançol y Borja (k. 1458), josta tuli Civitaveccian markiisi ja Spoleton herttua ja kolme sisarta Tecla, Juana ja Beatriz, jotka avioituivat espanjalaisten aatelisten kanssa.[8]

Jofré Llançolin kuoleman jälkeen Isabel de Borja muutti lapsineen Valenciaan veljensä, piispa Alonso de Borgian palatsiin, joka tuolloin oli virkatehtävissä Roomassa.[8] Eno, vuodesta 1444 lähtien kardinaali Alonso de Borgia[7] valvoi pojan koulutusta ​​ja myönsi tälle kirkollisia etuuksia ja virkoja jo teini-ikäisenä.[5][8] Vuonna 1447 hänelle myönnettiin 16-vuotiaana kaniikin arvo Valencian tuomiokapitulista ja toinen Léridan katedraalista, ja vuonna 1449 Valencian katedraalin kirkkoherran virka.[8]

Hänen huhutaan tehneen ensimmäisen murhansa 12-vuotiaana.[tähän ei löydy mitään lähdettä tai vahvistusta] Hän otti äitinsä suvun nimen noustessaan enonsa avulla paaviksi vuonna 1492.[2]

Vuonna 1449 kardinaali Borgia toi sisarenpoikansa Pedro Luisin, Rodrigo de Borgian ja Luis Juan del Milánin Roomaan. Kaksi jälkimmäistä, jotka oli määrätty kirkon palvelukseen, uskottiin humanisti Gaspar de Veronan huostaan, jolla oli arvostettu koulu Roomassa, kunnes he olivat valmiita lähtemään opiskelemaan lakia Bolognan yliopistoon, jossa Rodrigo kunnostautui ahkerana opiskelijana.[8] Rodrigo opiskeli lakia vuodesta 1453 Bolognan yliopistossa ja valmistui lakitieteen tohtoriksi kanonisesta oikeudesta vuonna 1456.[5][3]

Kirkollinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enonsa Calixtus III:n noustua paaviksi vuonna 1455 Borgia nousi piispaksi, kardinaaliksi vuonna 1456[5] ja lopulta kirkon varakansleriksi vuonna 1457:[7] tämä oli tuolle ajalle tyypillistä nepotismia.[2] Hän työskenteli Pyhän istuimen Rooman kuuriassa viiden paavin aikana ja hankki hallinnollista kokemusta, suhteita ja vaurautta, vaikka ei vielä paljoakaan suoranaista valtaa.[5][2]

Roomalaiskatolisen kirkon varakanslerina Rodrigo Borgia keräsi valtavan omaisuuden ja paavi Pius II:n ankarasta nuhtelukirjeestä vuonna 1460 huolimatta eli kuin renessanssiruhtinas,[3][2][5] kuitenkin vasta sen jälkeen kun ankara eno, kardinaali Alonso de Borgia oli kuollut vuonna 1458.[8] Hän suosi taiteita ja oli useiden lasten isä.[5][2] Vielä kardinaalina ollessaan hän rakennutti Rooman kuurian käyttöön upean palatsin Ponte Sant'Angelon ja Campo de' Fiorin väliin, nykyisen Sforza-Cesarinin palatsin Roomaan sekä toisen palatsin Pienzaan. Hän tilasi myös Andrea Bregnolta Santa Maria del Popolon kirkon pääalttarin.[3]

Kuten monet muutkin sen ajan papiston jäsenet, hänkään ei juuri noudattanut pidättyväisyyttä eli selibaattia ja apostolista köyhyyttä, vaan tyydytti vapaasti rahan ja lihan himojaan.[6] Uskotaankin, että hän sairasti kuppaa.[tähän ei löydy mitään lähdettä tai vahvistusta]

Jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodrigo Borgian sanotaan olleen omistautuva isä rakastajattariensa synnyttämille kymmenelle lapselleen. Vielä kardinaalina ollessaan hän naitti aviottoman tyttärensä Girolaman espanjalaisen aatelismiehen kanssa. Hän osti vuonna 1485 aviottomalle pojalleen Pedro Luisille Gandían herttuakunnan Espanjan monarkilta, ja Pedron kuoltua pian tämän jälkeen, hän hankki sen Giovannille (Juan), vanhimmalle pojalleen Vanozza de Cattenein kanssa.[7]

Hänen suosikkirakastajattarensa oli vuodesta 1470 lähtien naimisissa oleva roomalainen aatelinen Vannozza dei Cattanei (1422–1518), jonka kanssa hänellä oli ainakin neljä aviotonta lasta, jotka laillistettiin hänen tultuaan paaviksi.[5][2] Sitä ennen heitä sanottiin Borgian veljen- tai sisarenlapsiksi tai jonkun Cattanein kolmen aviomiehen lapsiksi.[2] Näiden monimutkaiset elämät vaikeuttivat hänen paavikauttaan.[5]

  • Cesare Borgia (13. syyskuuta 1475 – 12. maaliskuuta 1507), kardinaali, kondottieeri, Kirkkovaltion armeijan komentaja, Valencen ja Romagnan herttua; avioitui 1499 Châlus'n valtiatar Charlotte d’Albret’n (1480–1514) kanssa; heille syntyi tytär Louise Borgia. Cesarella oli lisäksi yksitoista aviotonta lasta. Kaatui 31-vuotiaana Vianan linnan valtauksessa Navarrassa vihollisen väijytyksessä.[9][10][11][12]
  • Giovanni Borgia (Juan de Borja); (n. 1476 – 14. kesäkuuta 1497), Gandían herttua, kondottieeri ja Kirkkovaltion armeijan komentaja; avioitui 1493 Aragonian kuningas Ferdinand II Katolilaisen serkun, María Enríquez de Lunan (1474–1539) kanssa, heille syntyi kaksi lasta. Kuoli 21-vuotiaana salamurhattuna Roomassa, puukotettu ruumis löytyi Tiberiin heitettynä.[13][14]
  • Lucrezia Borgia (18. huhtikuuta 1480 – 24. kesäkuuta 1519), Spoleton käskynhaltija; avioitui kolme kertaa: (1) Cotignolan kreivi Giovanni Sforza d'Aragonan (1466–1510) kanssa 1493, mitätöity 1497; (2) Bisceglien herttua ja Salernon ruhtinas Alfonso d'Aragonan (1481–1500) kanssa 1498 ja (3) Ferraran herttua Alfonso d'Esten (1476–1534) kanssa 1501. Synnytti kymmenen lasta, joista viimeisen raskauden seurauksena kuoli 39-vuotiaana synnytyksen jälkeiseen infektioon. Myös lapsi kuoli.[15][16][17][18]
  • Goffredo Borgia (Joffré de Borja y Cattanei, Gioffre Borgia); (1481/1482 – joulukuu 1516/tammikuu 1517), Squillacen ruhtinas; avioitui 12-vuotiaana vuonna 1494 Sancha d'Aragonan (1478–1506), Napolin kuningas Alfonso II:n aviottoman tyttären kanssa, liitto oli lapseton/tytär nimeltä Lucrecia. Avioitui (2) vuonna 1506 Juana del Milá y de Aragónin kanssa; heille syntyi neljä lasta. Kuoli noin 35-vuotiaana äkillisesti.[19][20]

Muut lapset Girolamo, Isabella ja Pedro Luis (1468–1488) olivat toisten rakastajattarien synnyttämiä vuosina 1462–1471 ja heidät kasvatettiin pääasiassa Espanjassa.[5][2][3][8] Ennen paaviutta kardinaali Borgian intohimo Vannozzaa kohtaan hieman laantui, ja tämä eli myöhemmin hyvin syrjäänvetäytynyttä elämää. Hänen paikkansa täytti Giulia Farnese (1474–1524), Orsini Orsinin vaimo, mutta hänen rakkautensa Vannozzan kanssa syntyneitä lapsiaan kohtaan pysyi vahvana ja osoittautui itse asiassa koko hänen uransa määrääväksi tekijäksi. Hän tuhlasi lapsiinsa valtavia summia ja antoi heille kaikenlaista kunnianosoituksia, järjesti naimkauppoja, aateliarvoja ja maaomaisuutta. Tyypillinen esimerkki paavin hovin moraalista on se, että Borgian tytär Lucrezia asui isänsä rakastajattaren Giulian kanssa, joka synnytti hänelle tyttären nimeltä Laura vuonna 1492.[2][3]

Paavi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi Aleksanteri VI:n vaakuna
Paavi Aleksanteri VI:n kuva käsikirjoituksessa Missale Pontificis in Nativitate Domini, n. 1495

Paavi Innocentius VIII:n kuoltua kolme todennäköisintä ehdokasta Pyhälle istuimelle olivat kardinaalit Borgia, Milanon herttua Ludovico Sforzan veli Ascanio Maria Sforza ja Napolin kardinaali Giuliano della Rovere; missään aiemmissa tai myöhemmissä paavinvaaleissa ei ollut käytetty niin valtavia rahasummia lahjontaan, ja Borgia onnistui suuren vaurautensa avulla ostamaan suurimman määrän ääniä, myös Sforzan kannattajien ääniä.[2]

Vaikka paavin valitsijamiesten eli kardinaalien keskuudessa epäiltiin lahjontaa, eli Rodrigo Borgiaa puoltavien kardinaalien saaneen simonia eli kirkollisen viranoston etuja, hänet valittiin ⅔ äänten enemmistöllä myrskyisästä konklaavista 10.–11. elokuuta välisenä yönä 1492 paaviksi nimellä Aleksanteri VI ja sai roomalaisten suosion.[5][7]

Borgian valinta paaviksi ei aluksi herättänyt juuri vastustusta. Varsin pian kävi kuitenkin selväksi, että paavi oli valmis auttamaan sukulaisiaan ja naapureitaan kirkon kustannuksella ennennäkemättömissä määrin. Hän oli valmis rikoksiin tai viemään Italian sotaan.[2] Vuonna 1496 hän vahvisti asemaansa Rooman kuuriassa nimittämällä sukulaisensa Juan de Borja-Llançol y de Moncadan, Juan Llopisin, Bartolomé Martín ja Juan de Castre y Pinósin kardinaaleiksi.[8]

Hän aloitti paavin raha-asioiden uudistamisen ja kävi tarmokkaasti sotaa Osmanien valtakuntaa vastaan. Hänen asemaansa uhkasi Ranskan kuningas Kaarle VIII, joka hyökkäsi Italiaan italialaissotien aluksi vuonna 1494 puolustaakseen vaatimuksiaan Napolin kuningaskuntaa kohtaan. Kilpailevan, vaikutusvaltaiseen della Rovere -sukuun kuuluvan kardinaali Giuliano della Roveren yllytyksestä Kaarle uhkasi paavia syrjäyttämisellä ja uudistusneuvoston koollekutsumisella. Poliittisesti eristyksissä Aleksanteri pyysi apua sulttaani Bayezid II:lta. Paavin ja kuningas Kaarlen tapaamisessa Roomassa vuoden 1495 alussa hän kuitenkin sai Ranskan monarkilta perinteisen kunnioituksen. Hän kieltäytyi edelleen tukemasta kuninkaan vaatimusta Napoliin ja pakotti lopulta ranskalaiset vetäytymään Italiasta liittoutumalla Milanon herttuakunnan, Venetsian tasavallan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin kanssa.[5]

Aleksanteri VI sukulaisineen puuttui voimakkaasti Italian, Espanjan ja Ranskan politiikkaan korkeimmalla tasolla: juonitteli kuninkaiden hyväksi ja toisia vastaan ja liittoutui kruununtavoittelijoiden kanssa sen mukaan, kuka kykeni hyödyttämään hänen sukuaan. Hänen poliittisista päätöksistään huomattavin oli kuitenkin päätös jakaa koko Euroopan ulkopuolinen maailma Espanjan ja Portugalin kesken vuonna 1494 Tordesillasin sopimuksella.[5][2]

Firenzeläinen dominikaanimunkki Girolamo Savonarola yritti vastustaa korruptiota ja väärinkäytöksiä, mutta Aleksanteri VI antoi polttaa hänet roviolla harhaoppisuudesta syytettynä vuonna 1498.[5] Hän oli korruptoitunut, maailmallinen ja kunnianhimoinen paavi, jonka laiminlyönti kirkon hengellistä perintöä kohtaan vaikutti protestanttisen uskonpuhdistuksen kehitykseen.[5]

Taiteiden suojelijana paavi Aleksanteri perusti rakennuksen Rooman yliopistolle, määräsi Castel Sant’Angelon entisöitäväksi todelliseksi linnoitukseksi, joka kykeni kestämään piirityksen ja suostutteli Michelangelon laatimaan suunnitelmat Pietarinkirkon jälleenrakentamiseksi. Hän julisti vuoden 1500 pyhäksi riemuvuodeksi ja valtuutti sen viettämisen suurella loistolla. Hän edisti myös Uuden maailman evankelioimista.[5]

Paavi Aleksanteri VI:n ja eno, paavi Calixtus III:n haudat Santa Maria in Monserrato degli Spagnolin kirkossa Roomassa, hautamonumentti on valmistunut vuonna 1889[3]

Hänen rakennuttamansa Via Alessandrina, myöhempi Borgo Nuovo, oli loistokas sisääntulotie Castel Sant'Angelon ja Pietarinkirkon välillä. Hänen tilauksestaan taidemaalari Pinturicchio koristeli Apostolisessa palatsissa sijaitsevat Borgia-huoneistot freskoilla vuosina 1492–1494. Santa Maria Maggioren kirkon katon koristeluun perimätiedon mukaan käytettiin hänen määräyksestään ensimmäistä kertaa Kolumbuksen Amerikasta tuomaa kultaa.[7][3]

Paavi Aleksanteri VI eli Rodrigo de Borgia kuoli 72-vuotiaana todennäköisesti malarian aiheuttamaan aivoinfarktiin elokuussa 1503 Roomassa.[3] Hän oli kärsinyt rajuista kuumekohtauksista jo viikon ajan.[8] Hänen kiireellä haudatut jäännöksensä siirrettiin Santa Maria delle Febbrin kirkosta vuonna 1600/1601 enonsa, paavi Calixtus III:n jäännösten kanssa samaan hautaan Santa Maria in Monserrato degli Spagnolin, Aragonian kruunulle kuuluvaan kirkkoon Roomassa.[3][8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hanska, Jussi: Kristuksen sijaiset maan päällä? Paaviuden historiaa apostoli Pietarista Johannes Paavali toiseen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-719-2
  • Heininen, Simo: Ihmistä suurempi. Paaviuden historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4184-2

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Hanska 2005: 322.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m 1911 Encyclopædia Britannica/Alexander (popes) - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 2.10.2025. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l ALESSANDRO VI, papa - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  4. ↑ Alexander VI Britannica. Viitattu 18.4.2022. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Alexander VI | Biography, Legacy, & Facts | Britannica www.britannica.com. 14.8.2025. Viitattu 2.10.2025. (englanniksi)
  6. ↑ a b Heininen 2004: 58.
  7. ↑ a b c d e f Catholic Encyclopedia (1913)/Pope Alexander VI - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 2.10.2025. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g h i j HI Iberia Ingeniería y Proyectos: Historia Hispánica historia-hispanica.rah.es. Viitattu 2.10.2025. (espanjaksi)
  9. ↑ Cesare Borgia | Biography & Facts | Britannica www.britannica.com. Viitattu 2.10.2025. (englanniksi)
  10. ↑ HI Iberia Ingeniería y Proyectos: Historia Hispánica historia-hispanica.rah.es. Viitattu 2.10.2025. (espanjaksi)
  11. ↑ BORGIA, Cesare - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  12. ↑ BORGIA, Cesare - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  13. ↑ BORGIA, Giovanni, duca di Gandía - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  14. ↑ II.4. The Murder Of The Duke Of Gandia Page 1 www.public-domain-content.com. Arkistoitu 22.11.2008. Viitattu 2.10.2025.
  15. ↑ Lucrezia Borgia | Biography, Child, & Facts | Britannica www.britannica.com. Viitattu 2.10.2025. (englanniksi)
  16. ↑ Lucrezia Borgia | Research Starters | EBSCO Research EBSCO. Viitattu 2.10.2025. (englanniksi)
  17. ↑ BORGIA, Lucrezia - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  18. ↑ LUCREZIA Borgia, duchessa di Ferrara - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  19. ↑ BORGIA, Goffredo - Enciclopedia Treccani. Viitattu 2.10.2025. (italiaksi)
  20. ↑ HI Iberia Ingeniería y Proyectos: Historia Hispánica historia-hispanica.rah.es. Viitattu 2.10.2025. (espanjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Innocentius VIII 		Paavi Seuraaja:
Pius III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksanteri_VI&oldid=23591849”