Adhemar Ferreira da Silva
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Adhemar Ferreira da Silva | |||
Maa: Brasilia | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Helsinki 1952 | kolmiloikka | |
Kultaa | Melbourne 1956 | kolmiloikka |
Adhemar Ferreira da Silva (29. syyskuuta 1927 São Paulo – 12. tammikuuta 2001) oli brasilialainen kolmiloikkaaja ja kaksinkertainen olympiavoittaja.
Ferreira da Silva pääsi vuonna 1947 saksalaisen Dietrich Gernerin valmennukseen ja nousi vuodessa maansa parhaaksi kolmiloikkaajaksi. Vielä Lontoon 1948 olympiakisoissa hän ei menestynyt, mutta 3. joulukuuta 1950 hän hyppäsi tasan 16 metriä ja sivusi sillä Naoto Tajiman nimissä ollutta maailmanennätystä.
Helsingissä 1952 da Silva voitti olympiakultaa ME-tuloksella 16,22 ja hyppäsi kaikkiaan neljä kertaa yli 16 metrin rajan. Ensimmäinenkin hyppy kantoi 15,95 metriä. Pisimmän hypyn yksittäisten loikkien pituudet olivat 6,02, 4,22 ja 5,98. Yleisön vaatimuksesta da Silva lähti stadionilla kunniakierrokselle, mikä ei tuohon aikaan ollut tavallista kenttälajien urheilijoille.
Toisen olympiavoittonsa 177-senttinen da Silva sai Melbournessa 1956, jossa hän hyppäsi neljännellä kierroksella voittotuloksen 16,35, joka ylitti Islannin Vilhjálmur Einarssonin johtotuloksen 9 sentillä. Viimeisen maailmanennätyksensä 16,56 hän hyppäsi Méxicossa Pan-Amerikan kisoissa 1955. Siinä yksittäisten loikkien mitat olivat 6,28, 4,95 ja 5,33 metriä.
Vuonna 1959 da Silva näytteli Marcel Camusin ohjaamassa elokuvassa Musta Orfeus, joka palkittiin Kultaisella palmulla Cannesin filmifestivaaleilla.
Saavutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Olympiakultaa 1952 ja 1956
- Olympiakisoissa 11:s 1948, 14:s 1960
- Pan-Amerikan mestaruus 1951, 1955 ja 1959 [1]
- Etelä-Amerikan mestaruus 1952, 1954 ja 1958 [2]
- ME-tulokset:
- 16,00 São Paulossa 3. joulukuuta 1950
- 16,01 Rio de Janeirossa 30. syyskuuta 1951
- 16,12 ja 16,22 Helsingissä 23. heinäkuuta 1952
- 16,56 Méxicossa 16. maaliskuuta 1955
Ennätyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 100 metriä 11,1
- Korkeushyppy 185
- Pituushyppy 733
- Kolmiloikka 16,56
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Olennaisesti viitteetön |
- Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä, s. 77. (2. painos) WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
- Quercetani, Robert L.: Kilpakenttien kuninkaat, s. 315–317. (4. painos) Suomentanut Pentti Vuorio. Weilin+Göös, 1966.
- Laitinen, Esa: Suomen yleisurheilun tilasto-osa, s. 547. Suomen Urheiluliitto, 1987.
- Jukola, Martti: Suuri olympiakirja, s. 272. WSOY, 1952.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1896: James Connolly | 1900: Myer Prinstein | 1904: Myer Prinstein | 1908: Timothy Ahearne | 1912: Gustaf Lindblom | 1920: Vilho Tuulos | 1924: Nick Winter | 1928: Mikio Oda | 1932: Chūhei Nanbu | 1936: Naoto Tajima | 1948: Arne Åhman | 1952: Adhemar Ferreira da Silva | 1956: Adhemar Ferreira da Silva | 1960: Józef Szmidt | 1964: Józef Szmidt | 1968: Viktor Sanejev | 1972: Viktor Sanejev | 1976: Viktor Sanejev | 1980: Jaak Uudmäe | 1984: Al Joyner | 1988: Hristo Markov | 1992: Mike Conley | 1996: Kenny Harrison | 2000: Jonathan Edwards | 2004: Christian Olsson | 2008: Nelson Évora | 2012: Christian Taylor | 2016: Christian Taylor | 2020: Pedro Pichardo | 2024: Jordan Díaz |
|