Aarno Niini
Aarno Maurits Niini (vuoteen 1926 Lind; 13. tammikuuta 1905 Pori – 20. kesäkuuta 1972 Helsinki) oli suomalainen fyysikko.[1] Niini työskenteli ammattikasvatushallituksen pääjohtajana sekä hoiti fysiikan dosentuuria. Hän toimi Lehdon virkamieshallituksen ammattiministerinä kauppa- ja teollisuusministeriössä 18. joulukuuta 1963 – 12. syyskuuta 1964.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aarno Niini valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1929 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1937. Hän toimi assistenttina Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella vuosina 1929–1937, fysiikan ja mekaniikan yliopettajana Tampereen teknillisessä opistossa vuosina 1937–1942, kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosaston päällikkönä vuosina 1942–1966 sekä ammattikasvatushallituksen pääjohtajana vuosina 1966–1968. Tämän ohella hän oli fysiikan dosentti Helsingin yliopistossa vuosina 1938–1956.
Geologiset tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aarno Niini tutki muun muassa geologiaa ja julkaisi oman teoriansa Maan ja Kuun synnystä 1950-luvulla kahdessa kirjassa.
Näissä teoksissa esitettyjen teorioiden mukaan Kuu olisi aikoinaan ollut Aurinkoa kiertävä asteroidi, joka noin 70 miljoonaa vuotta sitten joutui nykyiselle Maata kiertävälle radalleen. Tällöin se olisi kaksi kertaa joutunut niin lähelle Maata, että sen vetovoima olisi aiheuttanut valtavia luonnonmullistuksia. Ensin se olisi sivuuttanut Maan itä-länsisuunnassa neljän Maan säteen etäisyydeltä, jolloin sen vetovoima olisi saanut kallioperän venymään sitä kohti niin, että sivuamiskohtaan syntyi Euraasian poikki Alpeilta Himalajalle saakka ulottuva vuoristoketju. Toisella kerralla se olisi joutunut vain kahden Maan säteen päähän, jolloin se olisi irrottanut suuren määrän maa-ainesta nykyisen Tyynenmeren kohdalta, ja myös sen ympärillä maankuori olisi vyörynyt kohti asteroidia niin, että syntyivät tätä merta ympäröivät vuoristot kuten Kalliovuoret ja Andit. Maasta irronneet ainekset olisivat osuneet Kuuhun saaden aikaan Kuun kraatterit. Vasta tämän jälkeen Kuu olisi asettunut nykyiselle vakaalle radalleen.
Niinin teoriat ovat nykyään vanhentuneita. Vielä 1970-luvun alussa niitä kuitenkin pidettiin mahdollisina, joskin todistamattomina, sillä mannerliikuntoteoria oli vielä kiistanalainen.[2]
Aarno Niini sai professorin arvonimen vuonna 1959, Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1965 sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1968.
Urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleisurheilijana Niini edusti Porin Tarmoa.[3] Hän saavutti 400 metrin juoksussa SM-hopeaa vuonna 1929.[4] Hänen paras tuloksensa 400 metrillä oli 50,0 s.[3] Hän saavutti vuoden 1929 SM-viesteissä Porin Tarmon joukkueessa 4 × 800 metrin viestissä SM-pronssia.[5]
Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aarno Niinin veljiä olivat teollisuustalouden professori Eino Niini ja fyysikko Risto Niini.[6]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Unohdettu koulu marssii (Otava 1950)
- Maapallon kasvot (WSOY 1961)
- Planeettapari Maa ja Kuu (WSOY 1963)
- 25 vuotta ammattikasvatusta (1964)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kuka kukin on 1954 (Runeberg.org)
- ↑ Laulajainen, Esko – Tahvonen, Eino: Maantietoa lukiolaisille, s. 23. Gummerus 1973. ISBN 951-20-0121-7
- ↑ a b Hannus, Matti: Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata, s. 75. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23703-5.
- ↑ Hannus, Matti – Laitinen, Esa – Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat, Kalevan malja: Vuosisata yleisurheilun Suomen mestaruuksia, s. 182. Suomen Urheiluliitto: Gummerus, 2002. ISBN 951-96491-5-8.
- ↑ Aarno Niini Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 6, p. 393. Helsinki: Otava, 1963.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Autio, Veli-Matti: Niini, Aarno (1905–1972). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 19.6.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||||||||||
