3. prikaati (jatkosota)
| 3. prikaati | |
|---|---|
| Toiminnassa | syksy 1941 - syksy 1944 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | jalkaväki |
| Koko | prikaati |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Kai Savonjousi, Lauri Haanterä |
3. prikaati eli sininen prikaati oli toiminnassa syksystä 1941 syksyyn 1944. Se oli alun perin osallistunut 12. jalkaväkidivisioonan kantarykmenttinä hyökkäykseen Moskovan rauhan rajalta vanhalle rajalle Kannaksen Rajajoella nimellä jalkaväkirykmentti 3. Kun divisoona syksyllä 1941 lakkautettiin, jalkaväkirykmenttiä 3 täydennettiin ja siitä muodostettiin 3. prikaati.
Prikaatin esikunta muodostettiin jalkaväkirykmentti 3:n esikunnasta ja prikaatin 1–3 pataljoonat rykmentin pataljoonista. Neljäs pataljoona muodostettiin entisestä niin sanotusta Vallilan pataljoonasta eli jalkaväkirykmentti 47:n I pataljoonasta, joka oli aikanaan perustettu Helsingissä. Kaikki pataljoonat myös nuorennettiin siirtämällä pataljooniin aikoinaan täydennyksenä tulleita vanhempia sotilaita kotiutettaviin joukkoihin.
Prikaatin erillisyksiköt saatiin jalkaväkirykmentti 3:n ja 12. jalkaväkidivisioonan entisistä Kannaksella toimineista vastaavista komppanioista. Prikaatin tykistön muodostivat nuorennetut kevyt patteristo 23, joka oli entinen kenttätykistörykmentti 7:n I pataljoona ja raskas patteristo 33, entiseltä nimeltään raskas patteristo 23. Tykistökomentajana toimi ensin everstiluutnantti L. Vahe, myöhemmin everstiluutnantti A. Ilva. Prikaatin komentajana toimi Karjalan kannaksen vaiheessa ensin eversti Kai Savonjousi. Seuraavana komentajana oli everstiluutnantti Lauri Haanterä.
Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asemasodan aikana prikaati osallistui vuonna 1942 ankariin talvitaisteluihin Maaselän Krivin alueella. Maaliskuussa 1944 se siirrettiin Maaselän alueelta Sallaan, jossa se toimi saksalaisjoukkojen reservinä. Prikaati sai 10. kesäkuuta 1944 käskyn siirtyä Kannakselle. Prikaatin osia jouduttiin alussa käyttämään hajallaan ”reikien” tukkimiseksi. 18. kesäkuuta 1944 prikaati hälytettiin miehittämään Summan puolustusasema, talvisodan maineikas Mannerheim-linja. Asema oli kuitenkin talvisodan räjäytysten jäljiltä surkeassa kunnossa ja varustamaton. Summan asemassa 3. prikaati vastaanotti omat joukot, suoritti torjuntataistelun asemansa säilyttäen sekä valmistautui itse irtautumaan. Vaihto vastaanottavan jalkaväkirykmentti 25:n kanssa suoritettiin onnistuneesti. Prikaati ryhmittyi 19. kesäkuuta alkaen puolustukseen Viipurin pohjoispuoliselle linjalle. Ensimmäiset viholliskosketukset saatiin 20. kesäkuuta panssareiden ajaessa puolustusaseman etumaastoon. Prikaatin alueella taisteltiin parin päivän ajan kiivaasti.
Kun alkoi näyttää siltä, ettei asemia ollut enää mielekästä yrittää pitää, IV armeijakunnan johto antoi käskyn vetää joukot puolustukseen taaemmalle Härkävuoren–Suokkaanjärven linjalle. Joukot vetäytyivät yöllä 22.–23. kesäkuuta sumun turvin vihollisen seuraamatta. Uusi lohko oli kapeampi, noin neljän kilometrin levyinen, mutta lähes varustamaton. Neuvostojoukot aloittivat 25. kesäkuuta kello 06.30 prikaatin lohkolla erittäin kiivaan tulivalmistelun, joka ulottui aina Saimaan kanavalle saakka. Noin kello 08.00 alkanut hyökkäys johti kiivaitten taisteluiden jälkeen siihen, että prikaati ryhmittyi kiireesti puolustukseen Ventelän kannakselle Isoniityn pohjoispään tasalle. Prikaatin tehtäväksi tulisi seuraavien päivien aikana Talin–Portinhoikan–Ihantalan alueella kamppailevien IV armeijakunnan joukkojen oikean sivustan suojaaminen. Portinhoikan tienristeyksestä länteen ja pohjoiseen jatkaneiden neuvostojoukkojen pysäyttämiseksi suoritettiin useita vastahyökkäyksiä. Prikaati torjui omassa asemassaan kaikki vihollishyökkäykset.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nissinen Antti: Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa 2007. Maanpuolustuskorkeakoulu. Viitattu 2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sininen prikaati 1941-44. Sinisen prikaatin muistosäätiö, 1969.