İsmet İnönü

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
İsmet İnönü
İsmet İnönü 1938.jpg
İnönü vuonna 1938
Turkin 2. presidentti
11.11.1938–22.5.1950
Edeltäjä Mustafa Kemal Atatürk
Seuraaja Celal Bayar
Tiedot
Syntynyt 24. syyskuuta 1884
Izmir
Kuollut 25. joulukuuta 1973 (89 vuotta)
Ankara
Puolue Tasavaltalainen kansanpuolue
Puoliso Mevhibe İnönü
Uskonto islam
Allekirjoitus İsmet İnönü Signature.svg
Sotilaspalvelus
Puolustushaara Turkin lippu Turkin maavoimat
Sotilasarvo kenraali
Taistelut ja sodat Ensimmäinen maailmansota
Turkin itsenäisyyssota

Mustafa İsmet İnönü (24. syyskuuta 188425. joulukuuta 1973) oli turkkilainen kenraali, valtiomies ja maan toinen presidentti 1938–1950. İnönü oli myös Turkin pääministerinä 1923–1924, 1925–1937 ja 1961–1965.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

İnönü syntyi Izmirissa kurdilaiseen perheeseen. Suku on alun perin Malatyasta, Itä-Turkista. Hänen isänsä oli Osmanien valtakunnan virkamies ja äitinsä Turkin–Venäjän sodan pakolaisia Bulgariasta. Isän ammatin vuoksi perhe muutti usein kaupungista toiseen. İsmet İnönü suoritti opintonsa Sivasissa. Hän valmistui sotilasakatemiasta 1903. Osmanien armeijassa hän kukisti kapinoita Rumeliassa ja Jemenissä. Balkanin sodan aikana hän palveli Bulgarian vastaisella rintamalla. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli Itä-Syyriassa ja myöhemmin länsirintaman komentajana. Hän työskenteli myös Mustafa Kemal Paššan kanssa Kaukasian rintamalla.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen İnönü liittyi turkkilaisnationalistiseen liitteeseen Anatoliassa ja tuli nimitetyksi Länsi-Turkin armeijan komentajaksi, minkä aseman hän piti koko Turkin itsenäisyyssodan ajan. İnönü ylennettiin prikaatikenraaliksi heti "İnönün taisteluiden" jälkeen, kun hän oli voittanut Kreikan armeijan Länsi-Anatoliassa. Itsenäisyyssodan aikana hän oli myös Suuren kansalliskokouksen jäsen.

Hänet nimitettiin pääneuvottelijaksi Turkin delegaation Lausanneen, jossa hän puolusti voimakkaasti Turkin vaatimuksia, mikä sai neuvottelut kestämään odotettua kauemmin.

İnönü oli Turkin pääministerinä useita kertoja ja joutui hoitamaan kriisejä, kuten šeikki Siadin kapinan ja Kemal Atatürkin murhayrityksen Izmirissä. Vuoden 1929 talouskriisin myötä hän otti käyttöön taloussuunnitelman, joka sai vaikutteita Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmasta.

Atatürkin seuraaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atatürkin kuoleman jälkeen Inönü oli varteenotettavin ehdokas hänen seuraajakseen, ja kansalliskokous valitsi hänet presidentiksi. Toinen maailmansota alkoi hänen ensimmäisenä presidenttivuotenaan ja sekä akselivallat että liittoutuneet painostivat Turkkia liittymään puolelleen. Saksa lähetti Ankaraan Franz von Papenin ja Winston Churchill tapasi İnönün salaa rautatievaunussa lähellä Adanaa 30. tammikuuta 1943. İnönü tapasi myöhemmin Churchillin ja Franklin D. Rooseveltin toisessa Kairon konferenssissa joulukuun alussa 1943.

Vuoteen 1941 mennessä liittoutuneet uskoivat Turkin puolueettomuuden olevan niille eduksi sen estäessä akselivaltojen pääsyn käsiksi Lähi-idän öljyvaroihin. Akselivaltojen voitot vuoden 1942 lopulla saivat Rooseveltin ja Churchillin harkitsemaan asiaa uudelleen ja Churchill vaati Turkkia avaamaan uuden rintaman Balkanille, vaikka Roosevelt näki tämän riskit. İnönü puolestaan pyrki pitämään Turkin sodan ulkopuolella mahdollisimman pitkään ja vaati Yhdysvalloilta ja Britannialta takuita Neuvostoliittoa vastaan sodan jälkeen, jos se päättäisi ottaa haltuunsa Mustallemerelle johtavat salmet. Neuvostoliiton pelko sai Turkin lopulta luopumaan liittoumattomuudesta ja liittymään Natoon 1952. İnönü onnistui pysymään sodan ulkopuolella ja julisti sodan Saksalle ja Japanille vasta helmikuussa 1945.

Vuonna 1950 İnönün Tasavaltalainen kansanpuolue hävisi Turkissa järjestetyt ensimmäiset vapaat vaalit, minkä jälkeen İnönü oli kymmenen vuotta oppositiojohtajana, kunnes palasi pääministeriksi vuoden 1960 vallankaappauksen jälkeen.

İnönü kuoli vuonna 1973. Hänet on haudattu Atatürkin mausoleumin viereen Ankaraan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. İsmet İnönü Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]