Wilhelm Meise

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Wilhelm Meise (12. syyskuuta 1901 Essen24. elokuuta 2002 Hampuri) oli saksalainen lintutieteilijä.

Meise opiskeli Berliinin yliopistossa 1924–1928. Hän väitteli filosofian tohtoriksi professori Erwin Stresemannin johdolla variksen ja nokivariksen esiintymisestä ja niiden risteytymisestä. Hän myös analysoi varpusen ja pensasvarpusen taksonomiaa ja historiaa, erityisesti niin sanotun "italianvarpusen" osalta, joka joskus katsotaan omaksi lajikseen P. italiae (BirdLife Suomi ei tunnusta lajia). Meise toimi Dresdenin luonnonhistoriallisen museon selkärankaisosaston kuraattorina vuodesta 1929 toisen maailmansodan alkamiseen saakka. Sodan päätyttyä hän vietti kolme vuotta vankileirillä Siperiassa. 1948 hän sai viran Berliinin eläinmuseosta ja 1951 hänet nimitettiin Hampurin luonnonhistoriallisen museon lintutieteen kuraattoriksi (1951–1969) ja Hampurin yliopiston professoriksi (1951–1972). Jäätyään eläkkeelle hän jatkoi tutkimustyötä vielä 30 vuotta.

Vuonna 1955 Meise teki tutkimusretken Angolaan ja julkaisi seuraavina vuosina useita kirjoituksia Afrikan linnuista. Meise toimitti 47 osaa Max Schönwetterin (kuoli 1960) aloittamaan teokseen Handbuch der Oologie 1960–1992. Teos käsittää neljä osaa ja 3 666 sivua ja sen sivuilla esitellään kaikkien tunnettujen lintulajien ja -alalajien munat. Meisen mukaan maailmassa on 30 000–35 000 lintujen alalajia mutta tiede tuntee niistä vain puolet. Meise julkaisi kaikkiaan 170 kirjoitusta, pääosin linnuista, mutta myös skorpioneista, hämähäkeistä, liskoista, käärmeistä ja nilviäisistä. Hänet valittiin American Ornithologists' Unionin jäseneksi 1938. Hän avioitui 1930 ja hänellä oli kolme lasta. Meise kuoli 101-vuotiaana.

Meise nimesi linnuista useita alalajeja sekä celebesinparatiisimonarkin suvun Eutrichomyias ja bougainvillenmesikon suvun Stresemannia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]