Wallander – Ennen routaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wallander: Ennen routaa
Wallander: Innan frosten
DVD-julkaisun kansikuva
DVD-julkaisun kansikuva
Ohjaaja Kjell-Åke Andersson
Käsikirjoittaja Stefan Ahnhem
Pelle Berglund
Henning Mankell
Tuottaja Lasse Bjørkmann
Ole Søndberg
Säveltäjä Adam Nordén
Kuvaaja Olof Johnson
Leikkaaja Mattias Morheden
Pääosat Krister Henriksson
Johanna Sällström
Ola Rapace
Angela Kovacs
Ellen Mattsson
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsin lippu Ruotsi
Tuotantoyhtiö Svensk Filmindustri
Ensi-ilta Ruotsin lippu 14. tammikuuta 2005
Suomen lippu 21. tammikuuta 2005
Kesto 93 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Seuraaja Kylähullu
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Wallander: Ennen routaa on vuonna 2005 valmistunut ruotsalainen elokuva, joka pohjautuu kirjailija Henning Mankellin samannimiseen menestysromaaniin, joka ilmestyi vuonna 2002. Elokuva on Wallander-elokuvasarjan ensimmäinen osa ja elokuvista ainoa, joka perustuu aiemmin julkaistuun kirjaan.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo komisario Kurt Wallanderista ja tämän tyttärestä Lindasta, joka on juuri valmistunut poliisikoulusta ja aloittaa työt isänsä rinnalla Ystadin poliisilaitoksella. Kadonneen naisen etsintä muuttuu murhatutkinnaksi, kun metsästä löytyy ruumis. Ystadissa vaikuttava kiivas uskonlahko, jossa Lindan ystävä Anna on mukana, osoittuu vaaralliseksi ja väkivaltaakin käyttäväksi.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Roolihahmoja ja näyttelijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliiseja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Krister Henriksson  … Kurt Wallander  
 Johanna Sällström  … Linda Wallander  
 Ola Rapace  … Stefan Lindman  
 Angela Kovács  … Ann-Britt Höglund  
 Fredrik Gunnarsson  … Svartman  
 Chatarina Larsson  … Poliisipäällikkö Lisa Holgersson  
 Douglas Johansson   … Martinsson  
 Mats Bergman  … Nyberg  

Muita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Marianne Mörck  … Ebba  
 Ellen Mattsson  … Anna Westin  
 Niklas Falk  … Erik Westin  
 Jens Hultén  … Torgeir  
 Karin Bertling  … Birgitta Medberg  
 Malena Engström  … Myran  
 Sandra Huldt  … Cecilia  

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.