Johanna Sällström
Johanna Maria Ellinor Sällström (30. joulukuuta 1974 Tukholma – 13. helmikuuta 2007 Malmö) oli ruotsalainen näyttelijä, joka tuli tunnetuksi Henning Mankellin Kurt Wallander -elokuvasarjan Linda Wallanderina.
Sällström esiintyi ensi kerran näyttelijänä jo 19-vuotiaana Ruotsin television Tre Kronor -sarjassa. Hänen varsinainen läpimurtonsa oli trillerissä Under ytan, josta hän voitti Ruotsin elokuvainstituutin Guldbagge-palkinnon parhaasta naispääosasta. Linda Wallanderin roolissa Sällström näytteli ensimmäisen kerran vuonna 2004 elokuvassa Ennen routaa. Sällström ehti esiintyä yhteensä 13 Wallander-elokuvassa. Muita hänen elokuviaan ovat muun muassa Yhteinen onni ja Tunnustus.
Elokuvien lisäksi Sällström näytteli teatterissa sekä kotikaupungissaan Malmössä että Ystadissa.
Sällström kuoli 32-vuotiaana kotonaan 13. helmikuuta 2007. Sällström oli päässyt saman päivän aamuna kotiin psykiatrisesta hoidosta.[1] Hän teki itsemurhan.[2] Hän oli kärsinyt syvästä masennuksesta läpikäytyään vuonna 2004 Aasian tsunamin. Hänen perheeseensä kuului myös 5-vuotias tytär.
Sivulta puuttuu