Rauhaton mies

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rauhaton mies
Den orolige mannen
Alkuperäisteos
Kirjailija Henning Mankell
Kieli ruotsi
Genre rikosromaani, jännitys
Julkaistu 2009
Ulkoasu sidottu
Sarja: Wallander
Edeltävä Pyramidi
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Rauhaton mies on ruotsalaisen kirjailijan Henning Mankellin kirjoittama rikosromaani, jonka pääosassa on komisario Kurt Wallander. Kirja on ilmestynyt vuonna 2009, ja se on viimeinen Wallanderista kertova teos. Alun perin Mankell aikoi lopettaa Wallander-kirjasarjan jo vuonna 1999, mutta muutti myöhemmin mielensä ja päätti tehdä vielä yhden osan.

Kirjasta on tehty elokuvaversio, jossa Wallanderia näytteleee Krister Henriksson.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2007-2008, noin viisi vuotta sen jälkeen kun Wallander on muuttanut pois Ystadin keskustasta maaseudulta ostamaansa omakotitaloon. Wallanderin tytär Linda kertoo isälleen merkittävän uutisen: hän saa lapsen ja Kurtista tulee isoisä. Lapsen isä, Lindan avopuoliso Hans von Enke, työskelee pankkialalla ja on varakkaasta perheestä.

Wallander tutustuu vävynsä vanhempiin, mutta sitten nämä katoavat salaperäisellä tavalla. Ensin Håkan von Enke, merivoimien eläkkeellä oleva upseeri, jää palaamatta joka-aamuiselta kävelyretkeltään. Hieman myöhemmin katoaa hänen vaimonsa. Asiaa tutkii Tukholman poliisi, mutta kesälomalla oleva Wallander tekee myös omia tutkimuksiaan. Ruotsissa 1970- ja 1980-luvuilla tapahtuneet sukellusveneiden aluevesiloukkaukset tuntuvat liittyvän tapahtumiin. Mies selvästi pelkäsi jotain ennen katoamistaan. Onko hänet murhattu vai pakeniko hän ennen kuin hänet onnistuttiin murhaamaan? Tutkimuksissaan Wallander huomaa, ettei kaikkia sukellusvenehavaintoja edes haluttu tutkia kunnolla. Koska sukellusveneiden todellisen kansallisuuden selvittäminen ei näyttänytkään aikanaan kiinnostavan kaikkia, ajatuu Wallander yhä syvemmin kylmän sodan lopun historian kaivelemiseen.

Wallanderia ovat koko ajan vaivanneet ajoittaiset muistikatkokset: ensin hän unohtaa virka-aseensa ravintolaan, sitten hellan päälle keittiössään ja tapaa kotiin tullessaan palokunnan pihallaan ja lopulta ei tunnista tyttärentytärtään.

Wallander selvittää arvoituksen, ja myös syy hänen muistikatkoksiinsa selviää kirjan lopussa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.