Vitellius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aulus Vitellius Germanicus Imperator Augustus
Vitelliuksen rintakuva Ranskan Louvressa.
Rooman keisari
2. tammikuuta20. joulukuuta 69
Edeltäjä Otho
Seuraaja Vespasianus
Tiedot
Syntynyt 24. syyskuuta 15
Kuollut 20. joulukuuta 69 (54 vuotta)
Rooma

Aulus Vitellius Germanicus Augustus (synt. Aulus Vitellius, yleisesti Vitellius) (24. syyskuuta 1520. joulukuuta 69[1]) oli Rooman keisari joka hallitsi 2. tammikuuta 69 – 20. joulukuuta 69. Vitellius oli niin kutsutun neljän keisarin vuoden kolmas keisari.

Vitellius oli vuoden 48 konsuli. Hän oli Caligulan, Claudiuksen ja Neron ystävä. Galba lähetti hänet Germaniaan, jossa hän sai legioonat huutamaan itsensä keisariksi. Lisäksi Galban veropolitiikasta kärsineet siviilit asettuivat Vitelliuksen taakse, taloudellisten lahjoitusten houkuttelemina. Othon vallankaappauksesta Vitelliuksen joukot saivat moraalisen edun, julkinen mielipide ei hyväksynyt Othon järjestämää keisari Galban murhaa. Lisäksi historioitsija Dio Cassius kertoo Othon olleen isänmaan viholliseksi julistetun Neron läheinen rikoskumppani. Kenneth Wellesley kuvaa roomalaisten pelänneen "vanhan Aatamin ilmestyvän jälleen, jolloin Roomassa mellastaisi taas kallis ja vastuuton playboy".[2]

Vitelliuksen joukot voittivat senhetkisen keisarin Othon joukot Cremonassa ja Otho tappoi itsensä. Senaatti sai tiedon keisarin kuolemasta 18.4.69 ja seuraavana päivänä se myönsi keisariuden Vitelliukselle, joka otti arvonimet vastaan saavuttuaan kesäkuussa Roomaan. Hallintopaikastaan Colonia Agrippinasta (Köln) hän oli lähtenyt maaliskuussa, mutta oli matkustanut rauhallisesti keisarilliseen tyyliin.[3]

Vitellius korvasi Roomassa epäluotettavan pretoriaanikaartin omilla joukoillaan ja teloitutti osan kaartista. Hänen hallintoaan on kuvattu joissain lähteissä puhtaaksi irstailuksi, todellisuudessa hän lienee ainakin yrittänyt hallita tosissaan. Vitellius ei vain saanut mahdollisuutta vakauttaa oloja, sillä kapinamieliala kyti. Juudeassa juutalaisten kapinaa kukistamassa ollut Vespasianus huudettiin keisariksi heinäkuussa. Roomassa hänen puolestaan toimi veli Flavius Sabinus, joka toimi kaupunginprefektinä eli hän vastasi lain ja järjestyksen ylläpitämisestä.

Ratkaiseva taistelu Vespasianuksen ja Vitelliuksen joukkojen välillä käytiin Cremonassa. Samalla paikalla Vitelliuksen joukot olivat aiemmin kukistaneet Othon, nyt Vitelliuksen joukot hävisivät. Roomassa Vitellius yritti vielä värvätä lisäjoukkoja, ilmeisesti hänellä vielä oli suosiota sillä Tacitus kertoo mm. ritarien (equites) tarjonneen palveluksiaan ja varojaan.[4] Vespasianuksen tukijat puolestaan kehottivat Vitelliusta luopumaan vallasta ja vetäytymään Campaniaan.[5] Vitellius suostui ja hän ilmoitti erostaan foorumilla (Forum Romanum). Väkijoukko ei ymmärtänyt moista eikä päästänyt Vitelliusta muualle kuin Palatiumille ja takaisin palatsiin.[6] Kukaan keisari ei ollut siirtynyt eläkkeelle.

Ensimmäistä kertaa lähes sataan vuoteen Roomassa taisteltiin. Ilmeisesti tahallaan sytytetty tulipalo tuhosi Capitolium-kukkulalla pääjumala Juppiterin (Iuppiter Optimus Maximus) temppelin. Vespasianuksen joukot tunkeutuivat kaupunkiin, jossa kaupunkilaiset osallistuivat "näytökseen" hurraamalla ja osoitellen piiloutuneita sotilaita vastapuolelle.[7]

Lopulta Antonius Primuksen johtamat Vespasianuksen joukot kukistivat vastarinnan. Vitellius löydettiin ja raahattiin Forumille, siellä häntä ivattiin ja heiteltiin ulosteilla. Pilkan keskeltä hän sanoi viimeisiksi sanoikseen: "Ja kuitenkin: olin teidän keisarinne."[8] Vitellius kuoli 57-vuotiaana 20. joulukuuta 69 ja hänen ruumiinsa heitettiin Tiberjokeen. Vespasianuksen poika tuli esittäytymään senaatille ja häntä tervehdittiin caesarina. Hän hallitsi nimellisesti isänsä tuloon saakka 25. joulukuuta 69.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • TacitusThe Histories (Historiae). Loeb Classical Library engl. translation Clifford H. Moore, 1925.
  • SuetoniusRooman keisarien elämäkertoja (De vita vita Caesarum),. WSOY suom. J.A. Hollo, 1960.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Encyclopedia Britannica
  2. Wellesley s. 60
  3. Tacitus II.87
  4. Tacitus III.58
  5. Tacitus III.59 ja Suetonius s. 382
  6. Tacitus III.68
  7. Tacitus III.84
  8. a b Tacitus IV.38

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
  • Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Kenneth Wellesley: The Long Year A.D. 69. , 1976.
Edeltäjä
Otho
Rooman keisari
 
Seuraaja
Vespasianus